Päivitysten puute on johtunut ihan siitä, että pari postausta on hävinnyt tuhkana tuuleen väärän selaimen käytön vuoksi. Olen jaaritellut yhtä ja toista pitkien postausten verran ja enteriä painaessa postaus vain katoaa, eikä sitä takaisin ole saanut. Niinpä pitäisi varmaan viisastua aina sen verran että tekee nämä tekstit ensin wordilla ja kopsaa sitten paremmalla selaimella blogiin. Huaah, pikkaisen on hermoja koetellut menettää omat sieluntuotokset bittiavaruuteen, tasan ei mene aina nallekarkit, ei.

Poika on uudestaan kipeänä, viime viikko oli hiukan parempi. Räkätautia on siis ollut meillä kuukauden verran ja lääkärissäkin ehdittiin poikaa käyttää, kun epäiltiin korvatulehduksen mahdollisuutta neuvolassa kuun alussa. Puhtaat olivat, mutta tämä räkätaudin uusiutuminen ja jatkuva yskä on nyt saanut miettimään, että josko veis pojan yksityiselle lääkäriin. Aikanaan kun se vauvavakuutus otettiin, niin sama käyttää yksityisellä. Terveyskeskuslääkäreiden kanssa menee yksinkertaisesti aivan totaalisesti hermot, niiltä pitää ruveta anomaan toimenpiteitä. Pojassa ei luonnollisestikaan ole mitään vikaa, jos syö eikä kuumeile.  Niinpä oon aatellu että jumaliste, kun se vakuutus kerta on, niin vien ihan lastenlääkärille. Maksoi mitä maksoi. Siis jos tarvetta tässä tulee, eikä näytä tuo nuha menevän ohi kotikonstein.

Hampaita jäppisellä on nyt 8. Leegoja puski ikeniin viikon sisään viisi entisten kolmen seuraksi.  Yöt on olleet aika levottomia hampaiden vuoksi, eikä ne kyllä tuon räkäilyn takia vaikuta yhtään paremmilta.  Täytyy vaan porskuttaa eteenpäin, onneksi on harrastuksia minullakin nyt ihan itsekseni, niin pääsee päätä tuulettaan ihan ylhäisessä yksinäisyydessä.

Oon kaksi kuukautta käynyt nyt salilla, joogannu ja aloitin taas vesijuoksun. Paino on pudonnut lähtöpainoon ennen raskautta, mutta mitat ovat jopa pienemmät mitä ennen raskautta. Tuumakoko housuissa on pari tuumaa pienempi mitä vuosi sitten maaliskuussa. Ruokavaliomuutos on tehnyt taikojaan, vyötäröltä on lähtenyt 8 senttiä! 

Kroppa vaan edelleenkin tekee omiaan, kuukautisista ei ole ollut oikein tietoakaan.  Jotain ihme tuherteluja on ollut tietyn kierron välein, mutta nyt kierto on jo lähes 50 päivää. Ja ei, en oo raskaana, testit on tehty. Se mahdollisuuskin voisi olla, kun tuota keskeytettyä on tullu oltua aina välillä. Ei se maata kaatavaa olisi, mutta toisaalta en tahtois vauvaa hetkeen.  Mieluusti nautin siitä että mulla on omaa aikaa ja tilaa tämänkin härdellin keskellä.  Oon tuudittautunut siihen ajatukseen että yhden lapsen kanssa on helpompaa kuin kahden. Menisi kait se toinenkin siinä samalla, mutta oon alkanut nauttia omasta kropastani sen verran, että en tätä hetkeen tahtoisi jakaa maha-asukkaan kanssa :D

Oon välillä lueskellut  raskauden aikaisia fiiliksiäni ja nauranut niille vedet silmissä. Voi mitä paatosta, kitinää ja valitusta, sekä pelkoa ihan turhanpäiväisistä asioista. Silloin ei kyllä käynyt mielessäkään, että kaikki ne pelot mitä silloin pelkäsi, ovat aivan turhaa.  Ja eteen tulee esteitä, joista ei sitten tiennyt mitään ja joiden ei arvellut koskettavan läheskään niin paljon. Olen tunteellisempi kuin koskaan ennen,  itku tulee todella herkästi. Kaikki synnytykset ja lapsiin kohdistuvat jutut televisiossa saavat itkemään. Oman lapsen sairastelu tuntuu ylivoimaiselta. Ja vaatteiden pieneksi jääminen on aina traagista, kun oma lapsi kasvaa silmissä. Sitä pelkäsi että entä jos ei lapsi tykkää meistä tai me hänestä. Vanhemmuus on kyllä lyönyt niin täysillä päälle, etten muista oikein mitä ennen poikaa tein. En mitään tärkeää, en ihan varmasti. Kaiken tämän keskellä sitä alkaa löytää itsensä uudestaan vasta nyt. Uutena ja parempana.