|
22.08.2008 - 13:25
Kotikolosemme on virallinen basillien ja mokomien itiöiden pesäpaikka. Pikku-ukkomme naamataulussa roikkuu kuolajojojen lisäksi räkävietereitä ja on se vaan niin riivatun vastenmielistä hommaa pikkumiehen mielestä pyyhkiä sitä nassua. Samaten suolatippojen laittaminen nenärööriin, karjua pitää niin kauan, että hoksataan että aijaha, se nenä on taas auki. Ja sitten leviää naamalle autuaallinen hymy ja nukkuminenkin on helpompaa. Tuon pikkupiraijan suuhun katsominenkin on eräänlainen urheilusuoritus, ellei halua omista sormista hakkelusta. Kaksi sahalaitaista alahammasta ja väliin luikerteleva kieli on tehnyt homman välillä mahdottomaksi, mutta... Nyt sain ehkä osviittaa siitä, mitä suussa on meneillään. Alahampaiden tulosta kieli aikanaan hampaan kohdilla viirut ja nyt samanlaiset viirut ovat ilmestyneet kulmahampaiden kohdalle alas ja yläikeneen vasemman ylähampaan viereisen hampaan kohdalle. Luulin, että hampaat puskevat läpi loogisessa järjestyksessä keskeltä taakse ja vastakappaleet aina vuorotellen. Nooh, hälläkö väliä. Koko yläkalusto on kyllä niin pinnassa, että ikenet paistavat valkoisena ja kovana. Alahampaitakin kyllä mies teki kuukauden verran siitä, kun nuo viirut ilmestyivät ikeniin. Huoh ja uh. Tuon räkätaudin kanssa yöt ovat jo aika painajaista. Huono omatunto tuli siitä, että olemme lastamme lääkinneet supoilla tovin jo illoin. Mutta kun lopulta suussa näkyy että hampaita puskee läpi kerrallaan ainakin se kolme, niin en tuntenutkaan enää huonoa omaa tuntoa. Kipeä on, aivan varmasti. Eilen nousi vielä lämpökin tuon liman lisäksi, vaikka suppoakin oltiin jo aamusta laitettu oloa helpottamaan. Nestettä menee paljon ja poika syökin ihan loistavasti edelleen, joten en hätäile. Korvia ei arista, olen niitä painellut varovasti aina josko sukurasitteenaki oleva korvakierre paholainen tulisi... Pysyisikin poissa.
Omaan napaan kuuluu hyvää :) Paino on alkanut pudota, pudonnut sitten edellisen postauksen jälkeen 2,5 kiloa. Vyötäröltä navan kohdalta on kadonnut 5 senttiä ja kylkiluiden kohdalta eli uumalta 4 senttiä. Ja syön siis ruokani voissa paistettuna ja kermalla höystettynä, kasvisten kera. Perunaa, riisiä tai pastaa en ole muutamaan viikkoon syönyt, leipää silloin tällöin menee pala. Kuntosalille tulee ensi kuussa rasvaprosentin mittauslaite, pitänee katsoa ja kärsiä seuraukset. Vähähiilariseen dieettiin olen alkanut vähitellen ja tutustunut alan kirjallisuuteen ja kokenut sellaisia valaistumisia että oksat pois! Olen oppinut paljon ravitsemuksesta, ihmiskehosta ja vaikka mistä. Sen siitä saa, kun yläasteen ja lukion bilsan tunneilla tuli piirreltyä vihkoon ristinollaa, sydämiä ja silloisia poikaystävien nimiäkin. Olisin seurannut enemmän, enkä lähetellyt juorulappusia, tietäisin ehkä enemmän siitä, miten ravinto ihmiseen vaikuttaa ja milloin. Työrintamalta sitten seuraavaa. Olen ollut taas yhdessä haastattelussa vaikka minulle jo kassan töitä aukeaisikin. Maanantaina seuraa jatkohaastis ja torstaina on yhteen toiseen paikkaan taas haastattelu. Kurjaa on ollut huomata, että työnantajat suhtautuvat erittäin ynseästi siihen että olen äitiyslomalla oleva työnhakija, järkyttyvät sitä että olen motivoitunut ja halukas töihin. Kummallista, sillä jokainen haastattelija on ollut perheellinen nainen. Nyky-yhteiskunnassa on aika jännä huomata, että naiset kauhistelevat kotiäidin kakkavaippojen keskeltä noussutta motivaatiota, halua luoda uraa ja omaa. Ei, se ei vähennä rakkauttani lapseen, hän on kaikkeni. Mutta voi herrajumala ja anteeksi jo etukäteen kun sanon näin: mulla vaan leviää välillä pää. Istun lattialla märsäämässä sohvan vieressä, kelaan että missä kaikki ovat, missä minä olen. Ja kun tarmoa puhkuen menen työhaastatteluun ja sanon että olen valloittava persoona ja erittäin motivoitunut töihin, henkistä terapiaa saisin, niin työnantaja katsoo kuin alennuskorin balkanpötköä: "jahans, sulla on siis lapsi...." Voi vittu. On se, se on, ihana, kuolaava, mahtava, synnytin ja tulin äidiksi, elämäni suurin asia, siirrytäänpä siihen työasiaan. Mutta se katse tiukkenee, tutkitaan balkanpötkön rustotkin: "mites sä järjestät hoitoasiat"... Kräääääääh! Ilmoitan lapseni hoitoon, jonka kaupunki järjestää kahden viikon kuluttua hoidon tarpeen ilmenemisestä. Ja tässä vaiheessa nähdään jo, että balkanpötkö hyljätään sinne koriin ja otetaankin sitten jotain saamarin saunapalvattua pippurihärkää: "mjoo, tuleeks sulle huono omatunto siitä, että jättäisit lapsen hoitoon?" Joo kiitti ja hei. Sitten mä laahustan kainalot hiestä märkänä, kaulakin punaisena helottaen haastattelusta todistuskansio kainalossa kotiin/minne milloinkin kenen huomaan lapseni järjestin ko. masennusta aiheuttavan tilaisuuden ajaksi, katson lastani ja sanon: noh, ehkä ens kerralla sitten. Tai jos ei silloin, ni musta tulee sittenkin se kotiäiti. Eipä sillä, kotiäitiys on uskomaton asia. Kunnioitus omalle äidilleni ja kaikille muillekin. Itse tiesin että mulle tulee hinku päästä töihin, johtuneeko kusesta päässä vai mistä, mutta aloillani oleminen on lähes mahdoton tehtävä. 13.08.2008 - 11:31
Mistä vääntäisin kirjoittamisen aihetta? Ainahan meillä jotain tapahtuu, ei siinä mitään. Poikanen on kiukkuinen pieni ampiainen, eikä rauhoitu nukkumaan päivälläkään ilman tassuttelua. Hampaita tulee kahden alhaalla olevan legon lisäksi, yläikenessä jollottaa vastakappaleet niin pulleana, että odotan hampujen läpipuskemista hetkenä minä hyvänsä. Noo, jos tekee yhtä hartaudella hampaita, niin edellisten kanssa yöt oli helvettiä 3 viikkoa. Nyt onneksi/lapsen harmiksi on tunkaistu perärööriin joka ilta suppo ja ah, 7 heräämistä vaihtuu yhteen ja minäkin saan levätä! Ukko nukkuu kuin nakki hampurilaisen sisällä peittoon kääriytyneenä yönsä, eikä herää vaikka katto tippuisi sänkyyn. Mur, se aiheuttaa välillä suunnatonta ketutusta.
Kesä sitten oli ja meni. Aika olematon kesä oli, ei säiden puolesta ainakaan meitä suosinut. Toukokuussa alkanut työnhakubuumi levisi mulla siten että lähetin 26 hakemusta, joista 16 on mennyt umpeen, kolmeen haastikseen niistä pääsin. Kymmenkunta vielä on auki, joten kuun loppuun asti odotan. Kaksi ensimmäistä haastattelua meni ihan ok. Ekassa olin aivan pyllystä, pukeuduin väärin enkä todellakaan kokenut olevani omalla maaperällä. Häpesin olemustani ja itseäni ja ajattelin äitiyden sumentamilla aivoillani. Tokassa meni jo paremmin, olin toisena hakijana kärjessä. Mutta joo, kun ä-lomaa vielä on jäljellä, eikä pojalle välitöntä hoitopaikkaa, niin hyvästit sille työlle. No, kolmas haastattelu taas... Sieltäpä sit löytyikin töitä. Kassanhommia ihan normaaliin ruokakauppaan, vaikka koulutus on korkeakoulutason tradenomi. Mutta kun en ole valmistunut ja mulla on lapsi, niin turha luullakaan että assarin paikat ois auennu mistään lafkasta. Varmaan ovat nauraneet mun hakemuksille. Järkyttävintä oli huomata, että vasta kun poistin perhesuhteeni cv:stä, alkoi haastattelukutsuja sadella. Haastattelussa toki kerron että mulla on lapsi, mutta melkein jo päätin etten kerro sitäkään, kun se tuntuu olevan työnantajille kuin myrkkyä. Asiat toki järjestäisin kuntoon sitten kunnolla, mutta minusta vain ei ole peittelemään elämäni tärkeintä asiaa... Työpaikan sain henkilöstörekrytoinnin kautta ja ensi viikolla mut koulutetaan hommiin. Parasta on, että jos keikkaa pukkaa aikana jolloin en töihin pääse, ilmoitan vain että en tule. Mies on osa-aikaisena joten sovittelemme työajat yhteen niin että poikaa ei tartte hoitoon laittaa. Joko ukkeli tai minä hoidetaan poikaa kotona. Iltakeikkoja ja viikonloppua ajattelin nyt ens alkuun. Ja koska olen jo minimi äitiystuella, saan tuon minimin sitten ja päälle muutamat roposet töissä olosta. Saan niin taloudellistakin kuin henkistä voimavaraa tuolta, hetki muualla tekemässä ihan jotain omaa tekisi niiiiin hyvää. Ja mitäs vielä... Kela pyyteli maaliskuussa liikaa maksamaansa asumistukea takaisin ja ukollekin lätkäistiin melkein 400 euroa takaisin maksettavaa. Yhteensä melkein 800 euroa siis. Sitä maksellessa meni kesäkuukaudet aika iloisesti, joten kuntosalikorttikin happani lompakossa. Ukko sai lomarahansa tuossa heinäkuun lopussa ja ihanaa; mullekin liikeni salikorttiin rahat! Olenkin nyt taas käynyt salilla. Kesäaikana tuli käveltyä kyllä päivittäin, liikuttua ulkona, rannalla, puistoissa, kaupungilla ja ystävien luona. Kotona ei montaa päivää kokonaan vietetty. Ja jos vietettiin, ne olivat siivouspäiviä jolloin heiluin imurin varressa ja pyykkikoneen nurkilla :D Mutta mutta, syömiset olivat mulla aivan järkyttävällä mallilla. Söin aamupalan, tyyliin pari leipää ja kahvia, koska rahatilanteemme oli erittäin huono. Liikkeellä ollessa saatoin hakea jotain purtavaa mut pääasiallisesti mentiin niin että söin seuraavan kerran illalla klo 19. Eli 10 tuntia syömättä meni parhaimmillaan... Palkkapäivänä sitten pääsi lopulta ruokakauppaan kunnolla, mut se ilo oli aika lyhyttä. En siltikään päässyt laihtumaan, vaan paino on pyörinyt siinä samoilla kulmilla, lähtöpainoon on edelleen 3 kiloa. Tosin, kesälomareissu mummolaan tuossa heinäkuun alussa sai painon nousemaan yli 70 kilon, olin pyörtyä. Farkut eivät mahtuneet jalkaan, missään ei ollut hyvä olla. Mummolassa kun oli pullaa, perunaa, leivonnaisia, jäätelöä, karkkia, suklaata, limpparia ja noh, muutama siiderikin... Niinpä lomareissun päätyttyä paino putosi viikossa 4 kiloa, hieman ilmeisesti oli turvotusta hiilareista!!! Olen nyt tutkinut vähähiilihydraattista diettiä, karppausta siis. Mutta minusta vain ei ole ainakaan vielä vetelemään pelkkää rasvaa ja välttelemään myös hedelmiä. Mutta vähitellen tähän suuntaan mennään. Nuudeleita söin viimeksi lauantaina, sen jälkeen lautasella on lisukkeena ollut pelkkiä kasviksia lihan lisäksi. Leipää oon syönyt 3 viipaletta perjantain jälkeen. Tänään sain ukon aamuiselta kauppareissulta voita ja kuohukermaa. Siis mulle järkeen ei käy vielä se, että rasvaa vetelemällä laihtuu, mut on aivopesty niin hyvin kevyttuotteisiin. Mutta tarkoitukseni on siis lisätä kasviksia, syödä täysjyväviljaa ja välttää vehnää, pastaa, riisiä. Mikäli käytän sitten lisukkeita, ne ovat täysjyvää + annokset puolitetaan ja korvataan kasviksilla kunnes kylläisyyden tunne saavutetaan. Oliiviöljyä käytetään jo paljon muutenkin, nyt sitten myös voita lisäillään. Olo on hyvä, mutta nyt salitreenaaminen tuntuu vievän puhdin pois. Johtuu varmaan siitä, et palauttavia hiilareita tulee aika vähän... Mutta armahdan siis itseäni, oon syöny puuroja ja hedelmiä edelleenkin. Yritän pitää hiilarit alle 100 g/vrk, tähän asti oon onnistunu siinä aika hyvin. Nälkää en oo kyllä nähnyt, eilen vedeltiin pekonilla ja juustolla täytettyä lihamureketta (korppujauhojen tilalla käytin kaurahiutaleita, oisin käyttäny ruishiutaleita, mut ne oli loppu) ja höyrytettyjä kasviksia. Linsseihin oon tutustunut kans, tein aivan loistavaa linssikeittoa tässä. Mies nauroi annokset nähtyään että miksi en ota kuvaa ja ala pitää myös ruokaosiota blogissa :D Katsotaan, katsotaan... Mutta, viikossa ei paino ollut pudonnut, mutta vyötäröltä ja lantiolta oli kadonnut sentti, OHHOH! Mutta mikäli lukijajoukossa on VHH-dieettiä noudattavia henkilöitä, kommenttia lootaan, täällä oltais halukkaita saaman infoa/vertaistukea/neuvoja/kokemuksia, mitä vain :) 29.05.2008 - 13:18
Pojan ensimmäinen hammas on tunkeutumassa läpi ikenestä. Alahammas edestä jollottaa jo osaksi ikenestä läpi ja se terävä reuna tuntuu erittäin ikävältä maitorauhaseen upotettuna. Eipä tuo imetys ole kovin vahvoilla ollut enää muutenkaan, niin hyvin syö kiinteitä ja on saanut korviketta lisänä. Kiinteitä kun uppoaa tuohon pikkumieheen 7 purkillista päivässä + aamu- ja iltapuurot päälle. Poika osaa kääntyä mahalleen ja selälleen, mutta on vietävän laiska kumpaakaan tekemään ellei ole aivan pakko. Virtaa on vaikka muille jakaa, ei kyllä yleensä lattialta löydy siitä kohtaa mihin jätin hänet, vaikka makoilee selälläänki. Potkii itseään sillätavoin liikkeelle, onhan se tapa sekin liikkua. Pinnasängyn pinnoista nappaa käsillään kiinni ja hyöriipyörii ympäri punkkaansa. Pöristelyä on niin monessa muodossa, että en edes enää perässä pysy. Sitä tehdään kurlaamalla syljellä, puhaltamalla posket täyteen ilmaa ja päästämällä ilmat huulten välistä, kieli pihalla jne jne jne, miten vain. Parasta hupia on myös yskiä tai aivastaa soseet suussa. Mies yksi ilta tuli nyppimään kasvissoseita kulmakarvoistani, kun en niitä siellä tiennyt olleen, pitäis ilmeisesti alkaa kurkkia peiliinkin useammin.
Olen hakenut nyt töihin. Tuonne alkusyksylle siis, ehkä jo ennen äitiysloman loppumista. Mies jäisi tällöin kotiin kuukaudeksi ainakin ja sitten haettais pojalle hoitopaikkaa. Olisi pari niin loistavaa määräaikaista vuoden pestiä haussa nyt, että pakko oli hakea. Tienestejä tarvitaan, työnkesto olisi juuri sopiva pikku kakkosta ajatellen ja seuraava äitiyspäivärahakin olisi huomattavasti parempi mitä tämä minimi tällä hetkellä. En tietenkään aivan riemuissani ole poikaa päivähoitoon pistämässä, mutta toisaalta kunnianhimoa on sen verran paljon täällä (ja sopivasti varmaan sitten kustakin päässä), että oman alan töihin polttelee aivan mielettömästi. Seurauksiahan olisi, että ooh, minulla olisi ihmiskontakteja, eikä minun tarvitsisi hermoromahduksen partaalla itkeä selkä sohvaa vasten paita puklussa ja tukka perunassa sitä että en osaa enää puhua, toimia jne muuten kuin lepertelemällä että mitäs äidin kakkapylly ja todellakin puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Tulot kohenisivat radikaalisti, yli tuhannella eurolla kuussa. Enempi rahaa, enempi ruokaa ja kaikkea. Toinen lapsi, oma koti... Mitähän näitä on. Mutta joo, tiedän sen että kotoa järki vaatii töihin, töissä sydän onkin lapsen luona. Mistään en tiedä pääsenkö edes haastatteluun, mutta kovasti toivon sitä. 16.04.2008 - 12:49
Voisin syleillä koko maailmaa, olo on kuin lottovoittajalla. Tai no en minä tiiä miltä lottovoittajista tuntuu, mutta olo on kertakaikkiaan loistava. Lapsukainen on uinunut toista tuntia päiväunia parvekkeella, aamun pilvikeli on muuttunut aurinkoiseksi ja tunnen suurta morkkista siitä että istuksin pyjamassa sisällä ja juon kahvia. Noh, taidan viedä vaunut alakertaan sitten kunhan poitsu herää ja käydä kävelyllä hänen kanssaan, kun kakkospäikkäreiden aika koittaa tuossa myöhemmin iltapäivällä.
Aamulla puntari näytti, että lähtöpainoon on on vähän reilu kilo. Meillä kun on tuollainen analoginen viisarivaaka, joka ei näytä grammoja, niin katselin sillä mallilla, että n. puoltoista kiloa ois matkaa vuoden 2007 helmikuun painoon. Olen sujahtanut vanhoihin farkkuihin helposti, enää yhdet superhoikkis-ajan farkut odottavat kiinteytymistä. Liikkunut olen kolmesti viikossa kuntosalilla ja pumpissa. Vaunuillut olen pariin otteeseen viikon aikana yleensä, leppoista muutaman tunnin kaupunkireissuja tarkoitan tässä tapauksessa. Jaloittelua koko aika tuo, harvoin istahdan muuten kuin bussissa noiden reissujen aikana. Ruokailut olen säännöllistänyt nyt niin, että kahden-kolmen tunnin välein tulee syötyä ja olen huomannut sen parantaneen maidon tuloa ihan huomattavasti. Jos jää välipalat tai toinen lämmin ruoka välistä, herään yöllä nälissäni. No, heräänhän minä yöllä muutenki, kun poikaa saa imetellä n. 3 kertaa yön aikana. Ja sitten se viime lauantai... Voi elämä meillä oli niin kivaa!!!! Mä kävin tanssimassa, tanssin neljä tuntia yhteen putkeen. Oli niin kivaa tavata kavereita ja jutella niinkuin ei oltaisi erossa oltukaan pitkiä aikoja. Drinksuttelukin jäi taka-alalle, oli niin paljon puhuttavaa ja niin paljon tanssittavaa. Jonttu nukahti kun teimme lähtöä kaupunkiin ja aamulla mummi oli käynyt Jontun noukkimassa sängystä kiljahtelemasta. Isillä oli pää hiukan kipeä taas ja pohti, että seuraava kerta voisi olla sitten vuoden päästä. Ystävien kanssa puhuttiin, että voisi sitä suunnitella jotain yhteistä ilman tuota alkoholiakin. Odottelemme kesää, grillauskelejä, mölkyn pelausta ja mahdollisia teema-iltamia (60-luku tai jotain sellaista). Pelien pelausta ja jutustelua. Ystävien näkeminen antoi niin paljon voimaa, että voisin itkeä onnesta! Suosittelen siis ihan kaikille, pidetään sitä sitten sellaisenä äitiyden ylläpito-toimintana ;) Lapsosen kehittyminen on ihanaa seurattavaa, kaikkeen tartutaan kiinni. Isi herätettiin tänä aamuna hiplaamalla partaa kuolaisella kädellä ja hihkumalla tietenkin iloisesti. Itse olin jo hereillä, kun nostin pojan aamuimetykselle sänkyyn. Leluja on alettu viemään vähitellen suuhun, usein ne kyllä kopsahtavat otsikkoon ja aiheuttavat itkunpirahduksia. Päikkäreitä nukutaan vaunuissa ainakin yhdet edelleenkin, 3-5 tuntia silloin. Myös sitten toiset unoset vaunuissa, ne on sellaista parin tunnin luokkaa. Poitsu nukkuu n. 16-18 tuntia vuorokaudessa. Harrastelemme nyt vauvauintia ja käytiin eilen piipahtamassa seurakunnan kerhossa. Ei ollut se vaan aivan meidän paikka, mun suhteeni tuonne yläkertaan kun on hieman tosiaan poikkeava, niin koin sen aika ahdistavana. Lisäksi kerhossa oli vanhempia lapsia eikä nimestään huolimatta siellä ollut yhtään vanhempia lastensa kanssa. Joten se siitä kerhosta. Äiti-vauvajooga kiinnostaa, ehkäpä tuossa kesällä-syksyllä sinne suuntaamme. Vauvan kanssa olen vapautunut muutenkin, en enää pelkää hänen itkuunpirahtamisiaan kaupungilla ja juokse hysteerisenä ulos liikkeestä, jos poika alkaa vaunussa kiukutella. Jotenkin häpesin sitä, mutta voiko vauvalla olla luonnollisempaa tapaa ilmaista itseään? Se kun on se ainut tapa vielä toistaiseksi jokeltamisen lisäksi. Ai niin... Meillä ei ole käytetty ehkäisyä nyt ollenkaan sitten aikoihin. Viime perjantaina piti jo raskaustesti tekaista, kun alkoi tuhrutella ruskeaa vuotoa ja tuli nii mieleen Jontun odotuksen alkuaika. Negaa näytti. Pikku kakkonen ei ole tilauksessa tänne kyllä, mutta eihän se maata kaatava juttu olisi jos toinen tulisi... Kyllähän sitä joka kerta lakanarallin jälkeen miettii että hoh hoi, onko se kumitus nyt niin vaikeaa, mutta oikeasti, se on vastenmielinen vekotin. Ja hormonaaliset ei sovi tänne sitten yhtään. Krääh. Mitenkähän muualla? 19.03.2008 - 11:06
Jonttu on nyt 62,4 cm ja painaa 5880 grammaa. Pieni ei olekaan enää aivan niin pieni ja peppupesulle kantelu aiheuttaa jo hauiksen pullistelua kovastikin. Sormia ja varpaita on pitänyt jo tuijotella haltioituneena, mutta vielä niitä ei ole keksitty oikein niin syvällisesti, että olisi mennyt perille että niillä tartutaan, heilutellaan jne. Mutta kyllä ne sieltä ajallaan tulee.
Perhevalmennuksen vierailu meni hyvin, jutusteltiin ihan niitä näitä enkä suinkaan pelotellut ketään. Suosittelin tiettyjä tuotteita mistä on ollut mulle apua, eihän nekään kaikille sovi. Kertoiltiin omista havainnoista alkaen vauvan pukemisesta, rintaruokinnasta, nukkumisesta, vatsantoiminnasta ja kylvetyksestä. Saatiin positiivista palautetta vaikka uskon että raskaushuuruissaan moni on unohtanut jo vinkit kun on lähtenyt neuvolasta. Mutta ehkä ne sitten jollakin "hädän hetkellä" muistuu vauvan kanssa mieleen, että ehkä tämä on nyt sitä mistä se hassu ja kummallinen pariskunta vauvan kanssa valmennuksessa kertoi. Terkkari lahjoi meitä lakupussilla, tuttelin soseilla, d-vitamiineilla ja aqualan l-rasvalla :D Ei hassumpaa, lakupussi katosi kitusiin alta aikayksikön. Mä aloittelin salilla käynninkin taas :) Oli siis aivan übersuperluksusta käydä nostelemassa vähän rautaa ja huomasin että en ihan rapakunnossa suinkaan ole. Vatsalihakset kyllä ovat ja samoin reiden sisentäjät ja loitontajat (rapakunnossa siis). Reidet mulla paisuikin turvotuksen vuoksi raskausaikana ja mun lemmenkahvaanki tuli muutama raskausarpi, viiruja pienoisia vain. Huomenna palaan taas rakastamaani Body Pumppiin ja pitää käydä kyl testaamassa että miten se sujuu painojen kans keekoilu tunnin ajan. Ja kuinka puhki oon perjantaina :D Ens tiistaina on taas kosmetologille aika ja nyt aloitellaan mikrokuorinnat. Ensimmäiset kasvohoidot mulla oli sellaisia, jotka rauhoittivat ihoa ja poistivat tulehdusta. Ihan siis akneiholle tarkoitettu rahoittava-puhdistava kasvohoito jossa käytettiin minttua, lakritsiuutetta ja teepuun uutteella puhdisteltiin. Salisyylihappoakin taisi laittaa ja tietty puristella kaikki näpyt pois (ei suinkaan suosikkia eikä lähelläkään rentouttavaa kasvohoitoa ole ollut nämä...) Kasvot on punoittaneet kovasti, mutta parissa päivässä tulehdus laskee merkittävästi. Nyt mulla on kasvot tosi pahasti arpeutuneet, vaikka en näppyjä ole itse repinytkään. Ilmeisesti aknen aiheuttama tulehdus on vaurioittanu ihohuokosia niin syvältä, että näppyjen kuivuessa niistä jää väkisin arvet :(( Mutta jospa tuo mikrokuorinta alkaisi tasoittaa kasvoja. Ja ostinhan minä kasvojen puhdistusaineet, jotka maksoivat niin paljon että en ikinä kuuna päivänä uskalla sitä kertoa. Mutta siis PALJON. Mutta on niistä ollut apuakin, nyt kun vaan muistaisi/olisi aikaa joka ilta ja aamu niillä läträtä. Vaatekriisi iskee. Omat farkut kyllä sopivat, mikä sai aikaan erittäin villin tanssin... Mutta paitaongelma on megalomaaninen. Entiset paidat ovat hyvin tiukkia ja lyhyitä, enkä halua niitä nyt enää pitää. Mahassa ei ole oikeastaan mitään hävettävää, löysää on kyllä jos istun selkä lytyssä (niinkuin aina istun, mun ryhti on surkea), mutta jotenkin mua ei vaan inspaa esitellä itteeni lyhyissä puseroissa. Estoinen on musta tullut :D Henkkamaukan vaatteet olisi ihan kivoja, mutta avonaiset kaula-aukot huonolle iholle on "punainen vaate", joten ei kiitos. Pääsiäisen suunnitelmiin kuuluu reissu mummolaan, eli mun äitin luo. Siellä kuulema odottaa meitä laatuaikaa miehen kanssa, Jonttu aiotaan ryöstää meiltä vaunulenkeille ja meidät häädetään ulos joko syömään tai juhlimaan. Oho :O Osataankohan me? Kahdenkeskisilläkin hetkillä puheenaihena on ikioma päivänsäteemme. 10.03.2008 - 16:54
Kastajaiset on ohi onnellisesti, enkä voi muuta kuin huokaista sen vuoksi pitkään ja syvään. Sukujuhlat aiheuttavat verenpainetta tavalla tai toisella ja tälläkin kertaa se kohosi. Pinna venyi, venyi ja venyi, lähes paukahti. Itku pääsi, mummoni loukkasi minua todella pahasti. Kärsin aknesta, aika pahasta sellaisesta ja imetyksen vuoksi asialle ei lääketieteellisesti tehdä mitään. Käyn kosmetologilla hoidattamassa sitä ja kasvot ovat paranemassa pikkuhiljaa. Mutta mummoni muisti kaiken kansan kuullen kertoa kuinka karmeassa kunnossa naamani on, se on ruma, outo ja ei se ennen tällainen ole ollut. Lisäksi mummeli päätti perhekuvissa tokaista ettei äitini kuulu sukuun. Kiitos vaan mummolle, joka jo häiden aikaan sai verenpaineeni kohoamaan, kun meni kysymättä kutsumaan oman siskonsa häihin ja kielsin tämän siskon tulemisen silloin häihin, koska häntä ei ole kutsuttu. Olisi pitänyt jo siitä ymmärtää että jäärä mikä jäärä ja jättää kutsumatta. Jospa sitten ensi kerralla. Muutenkin ynseästi kohteli poikaani, sanoi että on painava ja mitä vielä. Huoh.
Lapsonen nukkui tyytyväisenä kasteen ajan vaikka pelättiin että huutohan siitä tulee, kun pappikin oli myöhässä ja lapsella painoi päiväuniaika päälle. Sisätiloissa ei nukuta normaalisti ollenkaan, mutta kun virttä alettiin laulamaan, poika kuunteli hetken ja sammahti sylikumminsa syliin. Pientä ynähtelyä aiheutti pään kasteleminen, mut ei huutoa. Nimeensä tyytyväinen kaveri ilmeisesti siis. Sanottakoon sen verran että lempinimenä menee nyt Jonttu, sen enempiä ei sitten nimestä kerrota :) Jonttu on keksimässä ilmeisesti käsiään, niitä heilutellessa katse kohdistuu jo niihin ja selkeästi pienet rattaat raksuttavat päässä, että mitäs nämä on ja kelle nämä kuuluu. Mutta vielä ei aivan avoimesti töllistellä räpylöitä. Jonttu syö nyrkkejään niin että lotina kuuluu, kuolaa tulee myös. Kaikki pelottelevat nyt hampaiden tulosta, itselläni ne on puhjennut 3 kk iässä. Tuttia ei huolita tuohon lätinään, se nyrkki menee suuhun ja pysyy siellä. Tutti huolitaan vaan väsyneenä. Iltahuudot on näköjään hellyydenkipeyttä ja läheisyydenkaipuuta ja niinpä meillä maratontissitellään nyt sitte ihan avoimesti. Tosin välillä käytetään pulloa ja korviketta apuna, että pääsee käymään suihkussa/syömässä/mitänäitänyton, mutta lisämaitomäärät on tosi pienet. Ja tästä ei sitten enempää, imetyskeskustelu on mun mielestä jo ihan plääh ja loppuunkulutettu. (siksi koska se on arka aihe ja silleen) Mies lopetti koulun ja aloitti vakituisena työt siellä missä työskenteli osa-aikaisena. Palailee kouluun sitten kun aika tuntuu sopivalta ja näin mun mielestä on parempi. Mies vapautui silmissä, kun koulupaineet putosivat perhe- ja työjuttujen ohesta pois. Jontun kans ollaan päivät nyt kaksin, isi on vapaalla tiistaisin. Lauantait on siis myös töissä ja sai näin yhden arkipäivän viikolta vapaaksi. Tiistai onkin mun päivä sit, oon käyny kosmetologilla kasvohoidoissa pari kertaa. Loppukuusta meen taas uudestaan sitten. Pääsiäisenä varmaankin matkustetaan toiseen mummolaan, mun äidin luokse. Sylittelijöitä oli miehen kotona niin paljon, että nyt olisin valmis kasvamaan poikaan kiinni enkä tehdä mitään muuta kuin traumatisoida lapsen ylettömällä pussailulla. Miten voikin tulla ikävä, vaikka lapsi onkin koko ajan muutaman metrin päässä??? Hih. 12.01.2008 - 11:55
Maailma on pysähtynyt, aika on poissa, viikonpäivät kadoksissa. Käsissä tuoksuu mannapuuroinen vauvantuoksu, ja sylissä pötköttelee lussuposkinen marsumies. Synnytin 8.1 klo 2.18 maailmaan tummakutrisen pojan, hiuksia päässä 3 senttiä. Pituutta marsumiehellä on 51 cm ja painoa oli syntymän aikaan 3840 g. Päänympärys oli 37,5 cm. Synnytys käynnistettiin cytotec-tabuilla ja 14 tuntia ekasta tabusta oli mies rinnan päällä. Kivunlievitystä en käyttänyt muuta kuin panadol 1000 mg supistuskipuun osastolla ja sillä avauduin 7 senttiin jo. Salissa kätilö oli vyöhyketerapeutti, joka laittoi kuulia korvanlehtiin. Mies paineli kätilön opastuksella akupisteitä ja minä itse painoin aina kipukohtaa alavatsalla supistuksen tullessa. Hengittelin syvään, vauvan sydänäänet olivat koko ajan hyvät. Olo oli hyvä, selkeä ja tarkkaavainen koko ajan. Ponnistamisen tarvetta ei tullut, mutta ponnistin aina supistuksen alkaessa. 38 minuutin rutistamisen jälkeen pikkumies solahti maailmaan napanuora tiukasti kaulan ympärillä ja kätösessäkin vielä leikkikaluna. Lähtölaukauksiksi pään tullessa ulos sain vielä potkut palleaan ja viimeisen närästyksen korvennuksen. Se jäi se vaiva saliin.
Verta meni vain 200 ml, pieni episiotomia leikattiin ja paikattiin. Istumaan pystyin heti kun tikit oli paikalleen sitaistu ja käppäilin omin jaloin suihkuun. Jäin sinne unelmoimaan synnytystä ja kätilö joutui tulemaan kyselee että onhan kaikki hyvin. Sanoin että loistavasti ja sit kätilö käski tullakin imetyspuuhia kokeilee. Pieni mies vaan ei huolinu rintaa, oli niellyt lapsivettä ja ilmaa niin paljon että meni 15 tuntia synnytyksestä ennen kuin ne oli pulauttanut ulos, piereskellyt ja RÖYHTÄILLYT erittäin miehekkäästi. Pienestä ihmisestä voi lähteä karmaisevia röyhtäyksiä :D Imetys alkoi sujua hienosti syntymäpäivän iltapuolella ja siitä asti on pikkumies ollut selkeitä tissimiehiä. Lisänä menee vielä päälle järjettömät määrät korviketta (viime yönä mm. imetin neljä tuntia yhteensä muutaman tunnin välein ja poika imas 120 ml vielä korviketta syöttöjen jälkeen). Kroppa-asiaa... Mitään luonnollisempaa asiaa maailmassa ei ole, kun ruokkia omaa lastaan, vaikka epäilin että tissittely on ihan pervojen hommaa vaan :D Itkin ilosta kun pieni tarttui rintaan omin avuin 15 tunnin itkun ja yrittämisen jälkeen. Oma vartalo on pehmoinen ja pullainen. Tissit järjettömät torpeedot, maha vielä pömpöllään. Paino on pudonnu 4 päivässä seitsemisen kiloa, ruoka maistuu ja janottaa paljon. Maito on nousussa, kaalinlehdet kulkee rintsikoissa mukana helpottamassa kuumotusta rinnoissa (suosittelen!!!!!!!) Miehellä läppäsin rintsikoissa lämminneet kaalinlehdet poskelle ja sanoin että syöppä tuosta kaalikääryleitä :D Hormoonit on tehny musta itkuherkän, lisäksi uni on jääny vähälle. En malta edes nukkua enkä oo tajunnu vatsan kipristelyyn antaa cuplatonia kun oon mielellään noussut hyppyyttään ja röyhtäyttään pientä :D Mies kyllä protestoi viime yön jäljiltä vähäisiä unia, kun ei ole tottunut. Lykkäsin pojan ja miehen sänkyyn nyt päiväunille ja siellä on hiljaista ollut jo yli tunnin ajan. Olen niin onnellinen että taidan haljeta. Maailma on jossain tuolla kaukana, kaipaan kyllä ystäviä ja voisin ottaa vieraita vaikka heti. Mutta vauvalla ei ole keskittymiskykyä oikein vielä ja taitaa tämä omakin energisyys olla vaan ylikierroksia. Nyt menen laittamaan harsoja koneeseen pyörimään ja ripusteleen pyykkiä. Ihanaa :)))) 31.12.2007 - 14:45
Me pistämme miehen kanssa tämän vuoden pakettiin näin ihan kahdestaan vielä. Mahalainen matkaa vielä tukevasti mukanani ja tämä onkin ihan hyvä näin. Illalla taas menemme käymään isäni luona ja mielessä on mahdollinen saunominenkin isäni uudessa asunnossa. Sauna on hieno ja pitäisihän se testata. Naurettiin että pakataan autoon mukaan saunakassit, sekä synnärikassi... Jos kävisi siis niin, että pitäisi jonnekin illalla lähteä.
Aamun on jomotellut alamahaa ja muutama supistuskin tullut, mutta näitä tuntemuksiahan on toki ollut aiemminkin, että ei nytkään päästetä innostumista nousemaan. Tarkoitus on tehdä tortilloja tänään ruuaksi, syödä illallakin vielä jotain hyvää ja perinteikästä ja ampua muutama raketti isän toimesta. Hyvää uuttavuotta kaikille! Ja kiitos kuluneesta vuodesta ja lukijoiden mielenkiinnosta ;) 25.12.2007 - 10:43
Täällä edelleenkin, hyvin voivana ja no... ehkä hieman ähkyisenä. Kun ihminen tunkee itseensä kinkut, laatikot, kasvikset, perunat, kastikkeet, jäätelöä, suklaata, joulutorttua ja piparia, niin maha nyt pullottaisi jo ihan muutenkin. Oltiin siis mun isän luona eilen koko päivä ja syötiin kyllä varmasti viikon edestä. Yöllä saikin nappailla rennietä ja nyt aamupalalla pistelin poskeeni ananasta, että saisi nesteitä vähän liikenteeseen. Kauhistuttaa jo ajatus, että perjantaina ehkä pitää vielä neuvolaan mennä ja puntarille kavuta siellä.
Onneksi meillä kotona on nyt kuitenkin hieman kevyempää evästä, kinkkua meille ei ole edes hankittu. Eikä mun ruuanlaittoon kuulu voi tai kerma, joten kevyesti kokataan. Tänään voisi joko karjalanpaistin tai kanaa laittaa ruuaksi, mutta nyt ei pysty kyllä edes miettimään ruokaa. Olin siis ollut myös kiltisti, sillä minua muistettiin muutamalla paketilla. Sain lämpöiset tossut ja ihanan viltin. Papunenkin sai lahjan jossa oli nalle, tossut, viltti ja potkupuku. Saatiin jälkiruokamaljoja, marmelaadia, karkkia tietenkin, paistinpannu, parisänkyyn lakanoita ja Papunen sai omat lakanat vielä. Mies sai kirjan, Ilkka Remestä, joten saa tässä pyhien aikaan (tai joskus) uppoutua dekkarin maailmaan. Isä lahjoitti miehelleni vielä 5 sikaria, jotka saavat sitten varpajaisissa kaveriporukalla tuhota. Ja minulta ei kuulema tarvitse kysyä mitään. Eilen supisteli jo melko tuntuvasti, viiden minuutin välein. Oli pokassa pitelemistä, eikä mun show tainnut mennä läpi, että voisin aivan hyvin. Supistukset kun puskivat hien pintaan, pistivät hengittämään raskaammin ja kun niitä tuli viiden minsan välein, niin kyllähän sen nyt kaikki huomasivat. Kun kiristävät vaatteet heitin illalla taas kotona nurkkaan, olo koheni huomattavasti. Mutta kipuilua on havaittavissa, ollut jo pari päivää. Hillun kotona pyjamassani ja tossuissa. Tämän päivän suunnitelmissa on katsoa elokuvia ja ehkä käydä ulkona kävelyllä ja sulattelemassa vielä eilisiä ruokia. Tuntuu ettei varmasti viikkoon tarvitsisi oikeasti syödä. Miehelle ostin joululahjaksi pyjamahousut, Armanin Attitude-tuoksun, sekä hupparin. Kaikki kolahtivat ihan täysillä mieheen ja hykertelin tyytyväisenä. Lisäksi saatiin joulurahaa 150 euroa, jotka kuuluu käyttää kuulemma meihin kahteen vain, vaatteisiin ja alennusmyyntien aikaan kuulema :D Odottelemme siis Papusen syntymistä, jotta voisimme sitten lähteä ostoksille. Joskus sitten, kun Papunen on muutaman viikon ikäinen. Ihan sama, onko silloin enää alennusmyyntejä vai ei. 06.12.2007 - 11:27
Jotta elämä ei olisi pelkkää raskaana oloa, närästystä ja häpyluun kolotusta, meillä järkätään tänään pikkujoulut. Pari ystäväämme saapuu paikalle ja laittelemme yhdessä ruokaa ja katsomme tietenkin televisiosta Linnan Juhlia ja arvostelemme rankalla kädellä julkkujen ja poliitikkojen asuvalintoja.
Menu on tarkkaan suunniteltu jo pari viikkoa sitten ja ruokakaupassakin käytiin tätä päivää varten jo tiistai-iltana. Tämä päivä kuluu aamupäivästä siivoillessa ja laitellessa kotia kuntoon. Siivota olisi pitänyt jo eilen, mutta mulla menikin kaupungilla melkein viisi tuntia ja illalla vielä lähdin miehen kanssa tänään vieraileville ystävillemme ostamaan lahjoja jouluksi. Joo, lupasin pyhästi että en lahjo ketään muita kuin miestäni, mutta tämän verran sai mopo karata lapasesta. Keittiössä on erittäin ruma pöytäliina, jonka mies on saanut erään luottamustehtävän kautta. Oikeasti, miksi miehille annetaan jostain edustushommista pellavainen pöytäliina, en voi käsittää? Mutta värit pöytäliinassa ovat sinistä ja harmaata, joten se passaa päivän teemaan. Siniset tuikkukipot on kaivettu pöydälle ja valkoinen kaverilta vuosia sitten saatu kynttilä on avattu paperistaan ja laitettu pöytään. Kynttilöitä laittelen muuallekin ja lyhtyyn palamaan parvekkeelle sitten illan suussa. Alkuruuaksi syömme fetajuustosalaattia oliiviöljy kastikkeella. Pääruokana kinkkua punaviinikastikkeessa valkosipuliperunoiden kera ja jälkkäriksi hedelmäsalaattia piparkakkukermavaahdolla. Lisäksi on varattu glögiä ja joulutorttuja. Kyllä niillä mahat täytetään, uskoisin ainakin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! *** Palaan tähän sivupohjaan, jolla blogini aloitinkin silloin aikanaa. Olen kaivannut tätä kovasti ja se sopii jotenkin nyt ajankohtaankin. 20.11.2007 - 12:13
Ystäväni sai eilen iltapäivällä prinsessan, synnytys kesti pitkään ja sitä oli jouduttu vauhdittamaan kalvojen puhkaisulla. Supistelut alkoivat jo lauantaina, sunnuntaiaamuna he kävivät synnärillä kääntymässä ja palasivat ilmeisesti illasta/yöstä takaisin. Kalvot puhkaistiin maanantaiaamuna, jonka jälkeen synnytys oli edennyt nopeasti ja helposti. Minä kihisisin miljoonia kysymyksiä, joita haluaisin ystävälleni esittää. Mutta maltan mieleni, annan hänen levätä, nuuhkia vauvan tuoksua ja kysyn sitten joskus, kun on voimansa kerännyt. Ja samapa se oikeastaan miten hänen synnytyksensä eteni, ei minun mene kuitenkaan samalla lailla.
Minuun iski ehkä pieni kateus siitä, että ystäväni saa ihastella pientä kääröään nyt. Ei ole kauan enää omaan synnytykseenkään, mutta ensimmäistä kertaa alkaa tuntua siltä, että voisihan se jo tulla. Ei ole kauhun tunnetta, vaan alan olla pikkuhiljaa valmis. Tosin kroppakin alkaa jo pikkuhiljaa muuttua niin tönköksi että tässä on jo väkisin karannut mieleen se, että muutaman viikon päästä voin taas itse hallita vartaloani, selkäkivut ehkä vähenevät, lonkat palautuvat ja lantiokin lakkaa kipuilemasta. Eilen ostettiin Papuselle tavaraa. Kylpyamme, vaippapaketti, peppupyyhkeitä, sinkkirasvaa. Pitäisi ostaa vielä kuumemittari, rintakumit, rintapumppu ja imetysliivit. Liivinsuojia ostin eilen. Saapa nähdä joko niitä kohta pitää alkaa pitämään, meinaa nuo maitorauhaset ilmoitella vähän että valmiudessa ollaan. Edelleenkin vain sellaista töhnää niissä, mutta sitä on nyt runsaasti ja yön aikana sitä tulee enemmän mitä päivällä. Kylpyammeeseen olisi ostettu jalatkin, mutta voi hyvänen aika, se rautakehikkohan maksoi 30 euroa, järkyttävän hintainen!! Se jäi kauppaan ja mies lupautui joka kerta konttaamaan polvillaan kylpyhuoneen lattialla kylvetyksen aikana :D Mutta ehkäpä meillä tehdään niin, että Papunen kylvetetään keittiössä, niinkuin äitini kylvetti siskoani. Pöydän päälle amme ja voila, sopiva työskentelykorkeus. Mutta sepäs katsotaan sitten. Pitäisi ostaa tosiaan vitamiinitipoista lähtien kaikkea, mutta ajattelin että mies ehtii ne hakemaan kyllä sitten, kun vauva on syntynyt. Mies ei ole antanut pedata vauvalle petiä, hän tahtoo tehdä sen sitten, kun olen laitoksella. Että jää jotain laiteltavaa. Synnärikassiakaan en ole ajatellutkaan vielä, kun nuo tavarat oli ihan hankinta-asteella vielä. Imetysliivit ajattelin ostaa ensi kuun alussa, kun saan rahaa. Samalla voisi katsoa matkakokoisia shampoo ja hoitoaineita, sillä en tahtoisi kuskata isoja puteleita synnärille. Kameraankin on patterit ladattuna, cd-levylle poltettu musiikkia ja kännykän laturi on näköetäisyydellä. Ne vain pitäisi sitten kasata. Miten ihmeessä muistan neuvolakortin sitten, sehän se tärkein varmasti on? Lostit alkavat loppua, mitä ihmettä teen?!? Kirjahyllyssä näyttäisi äkkivilkaisulta olevan enkelit & demonit kirja edelleenkin kesken, sekä pari lukematonta dekkaria. Mieli halajaisi antikvariaattiin tekemään kirjalöytöjä. Lisäksi minua kysyttiin treffeille ensi viikolla, yksi odottava äiti haluaisi tavata minut. Voi jee, mahtava juttu!!! Odotan ensi viikon lääkärikäyntiä, sekä lähetettä ultraan kuin kuuta nousevaa... 01.10.2007 - 20:39
Olikin toista kertaa tänään. Lääkäri teki sisätutkimuksen, totesi kohdunkaulan siistiksi ja sen olevan 3 cm pitkä, kiinni ja napakka. Vauva oli kovasti liikkeellä tutkimuksen ajan, luikahteli dopplerin alta karkuun ja lääkäri nauroikin että vatsanahkat liikuvat vauvan mukana, kovin on eloisa kaveri. Sykkeet vaihteli 150 yläpuolella vauvalla. Verenpaineet oli hyvät, pissa puhdas ja hemoglobiini 115 (kävin nämä mittauttamassa neuvolantätillä ennen lääkäriaikaa). Kysyin orgasmisupistuksista, että mitäs sitte kun minun oma orgasmini aiheuttaa supistuksen ja painotin että siinä vaiheessa harvoin mies on kerennyt vielä tulemaan. (Kun kovasti tuputttivat sitä siemennesteen vaikutusta supistamiseen) Olin jo sanoa, että "anteeks vaan, mä yleensä tulen ennen miestäni, joskus jopa useampaan kertaan, että eipäs sotketa nyt sitä mieheni lemmenlientä tähän asiaan". Normaalia on, koska kohtu supistelee orgasmin aikana ja lihakset laukeavat jännitystilasta. Seksiä saa harrastaa kuulema niin paljon kuin haluja riittää. No, riittäähän niitä jonkin verran, se vain että tuo maha alkaa olla tiellä jo...
Ensimmäiset mammahousut käymässä pieneksi! (noin niinku huomautuksena ja terveisinä Lindalle, jonka lainaamista housuista nyt on kyse... :D ) Eli masun yli ulottuva kangaslipare ei riitä peittämään pötsiä enää. Ja kyllä vaan, tämä pötsi on jotenki harpannu ja paukahtanu tuohon. Edessä tommonen kiinteä jalkapallo joka on on semmoinen torpeedomainen :D Jouduin vaihtamaan nyt muuton vuoksi neuvolaa ja meillä alkaa nyt torstaina synnytysvalmennuksetkin. Tai perhevalmennukset, miksi niitä nyt haluaa kutsua. Just niitä istuntoja jossa käsitellään parisuhteesta synnytykseen kaikki. Kolme käyntiä ennen synnytystä ja kaksi synnytyksen jälkeen. Kolme seuraavaa torstaita ollaankin sitten valmennuksissa ja seuraava neuvola on joskus 32+6 (26.10). Muutto alkaa olla ihan ok jo, tavarat on suurimmaksi osaksi purettu. Oon pessy astiat ihanaisella astianpesukoneellamme ja pyykänny tänään kolme koneellista pyykkiä. Siis ihan tätä meidän omaa pyykkiä. Papusen tavarat oottavat vielä laatikoissaan ja pusseissa tämän pyykkisuman purkautumista. Laittelen sitten vähitellen. Pinnasänky kasattiin tuossa, kun se oli jotenkin niin ressukka osina tuolla makkarin nurkassa. Mutta voi kamala mikä paniikki siitä tuli, kun katsoin miehen kasausta. Meillekö oikeesti vauva, tuohon sänkyyn nukkumaan? Mä en ees puhu vauvaa, mä en ymmärrä niitä, mä en osaa ja kuitenki kaikki menee ihan pieleen. Välillä tuntuu että voisko tässä painaa peruutusnappia vielä ja voisko postimies vaan tuoda sen vauvan ettei mun tarviis synnyttää. Mä voin niin hyvin että synnytys varmaan sitten on niinku lekan isku päähän. Tai pettymys, vähän niinku koko raskausaika on tuntunu niin käsittämättömän helpolta. Huh, avauduinpa. Iik, en mää osaa. Höpön löpön. 28.09.2007 - 09:56
On tehny jotenki kauheen tiukkaa saada aikaiseksi tänne mitään tekstiä. Ei oikein ole kerrottavaa ja sitä samaa vanhaakaan ei jaksaisi koko ajan. Mutta mutta, eilinen sokerirasitus sujui hyvin, rasitusarvot olivat alle puolet sallituista raja-arvoista, joten täällä ei ainakaan lapsi diabeteksen vuoksi kasva suureksi. Täydellisillä geeneillään ilmeisesti pyyhkii sitten sf-mitoissa yläkäyrillä. Saavuin kotiin eilen labrasta puoli kymmenen aikaan ja lattialla eteisessä odotti saapumisilmoitus äitiyspakkauksesta. Voi sitä iloa ja riemua, piti palata samalla oven avauksella takaisin kohti postia. Eilen pakkaus avattiin ja tongittiin moneen kertaan ja ihasteltiin sekä ihmeteltiin sen sisältöä. Ne keltaiset vaatteet nyt jotenkin minusta edelleenkin on vähän pliisuja ja vastenmielisiä, muuten pakkauksen sisältö oli kyllä oikein ihana. Kovin vain suuria kaikki vaatteet.
Vuokrasopimus uuteen asuntoonkin saatiin eilen illalla tehtyä, osoitteenmuutos, sähkönsiirto ja nettisopimuskin ollaan jo hoidettu kuntoon uuteen asuntoon. Osoite ja sähkö astuu voimaan maanantaina, netti avataan vasta 9. päivä. Mitenkähän sitä muka selviää yli viikon ilman nettiä? Tässä vielä istuksin vanhassa asunnossamme muuttolaatikoiden ja sekasorron keskellä. Yritän laskea jatkuvasti sataan ja miettiä että kohta mun ei tarvii tätä kaaosta enää katsoa, pian meillä on 15 neliötä enemmän tilaa, kiinteä vesimaksu ja monta kymppiä halvempi vuokrakin kuin nykyään. Asunto on toki sitten reippaasti vanhempi, mutta mä tykkään kuitenkin vanhoistakin asunnoista. Kaiken ei tarvii olla uutta, vaikka jotenkin pesänrakennusviettini määräis meitä hankkimaan uutta, hienoa ja kiiltävää. Lapsi tuskin sanoo mitään siihn, että kotimme on 20-30 vuotta vanhassa kerrostalossa. Koti on remontoitu, siellä on astianpesukonekin (mä rakastan, rakastan, rakastan juuri tätä ominaisuutta) ja kaikki muutenkin ihan mallillaan. Maanantaina meillä onkin sitten lääkäriaika toisen kerran koko raskausaikana. Edellinen käynti oli siellä 12 raskausviikon alulla. Jännittää että onko kaikki kunnossa, paikat kiinni jämäkästi. Olo on ollut ihan hyvä, yöt kyllä levottomia ja minua on alkanutkin kummastuttaa todella levoton oloni. Herään siihen ja se ei lähde ennen kuin nousen kävelemään. Unista ei liene tarvitse kertoa, niissä kyllä sekstaillaan sukupuolesta riippumatta tai sitten ne ovat painajaisia pahimmasta päästä. Selkä ja lonkat edelleenki pienenä vaivana, mutta vielä ei oo sellaista kipua joka löisi tajun tai jalat alta. Sellaista vihlontaa, poltetta tai jomotusta, enkä oo ottanu särkylääkkeitäkään niihin. Närästys mua vaivaa edelleen, mutta siihenki on jo niin tottunu, rennietä mä oon piilotellu sinne tänne kaikkiin käsilaukkuihin, että aina on mukana. Tänään mun pitäis käväistä mun isäni luona, juteltais vähän siitä opinnäytetyöstä. Hirveesti ois kyllä muutenkin tekemistä, pitäis palauttaa pulloja kauppaan, viedä vaatteita kierrätyspisteelle (ne eivät oo kirpparikelpoisia enää, joten toimitan ne sinne, mistä ne menee jonnekin "vaatteiden taivaaseen"), pakata tavaroita, siivoillakin jo vähän jne. Mutta katsotaan, katsotaan. Huomenna saadaan uuden asunnon avaimet ja viedään pahvilaatikoita ja jätesäkkejä sinne illasta, kunhan mies kotiutuu töistä. Sunnuntaina (anteeksi kaikille vannoutuneille pyhäpäivän viettäjille) tarkoitus on saada muuttoapua miehen kotijoukoista ja muuttaa loput tavarat ja isot kalusteet pakettiautolla sitten. Ensi viikon puuhaankin varmaan laatikoiden, vauvapyykin, oman pyykin, silityksen ja kodin laiton parissa! Me kuittaamme ja palaamme asiaan, kunhan puitteet on siihen sopivat! 04.09.2007 - 15:48
Tulin vaan kertomaan, että olen taas palannut koulun penkille. Eilen ja tänään kävin opiskelukaupungissa uudella mobiilillamme ja olen käyttänyt aivosolujani muuhunkin kuin vauva-asioiden miettimiseen. Koulua ei kylläkään ole kuin 15 tuntia viikossa ja nekin hajautettuna neljälle päivälle. Onneksi niissä ei läsnäolopakkoa ole, että jos en vaan jaksa lähteä ajamaan 150 km päivälenkkiä, niin voin jäädä kotiin ja käydä sitten tenttimässä, kun oon saanu muistiinpanot. Tässä jaksossa ei ole kuin kaksi tenttiä (niin ja se kirottu saksa)
Oli pakko ostaa lisää hedelmiä kotiin, niinpä kannoin 3 kiloa mandariineja, purkkiananasta melkeen 1,5 kiloa, hedelmäcocktailia kotiin kaupasta. Kotona on jo appelsiinia, banaania ja viinirypäleitä. Oon ruvennu kattomaan etten sais sitä sokeria niin paljoa kuin ennen, syön sokeritonta jugurttia ja oon jättäny limpparin pois. Vielä kun sais itteesä niskasta kii ja pysyis yhdessä herkkupäivässä/viikko. Tälläkin viikolla meni lauantaina limpparia (pepsi maxia :D), popcorneja ja suklaa snacks pussi leffateatterissa ja oon syöny pari pullaa nyt viikolla. Aloitin nyt raas vitamiinit, toivottavasti pitäisivät nyt sitten tuon sokerihimon kurissa. Mulla on tullu nyt vatsa- ja kylkilihakset tosi kipeiksi ja koulussa istuminen ärsyttää entisestään. Samaten autolla ajaminen. Pitäis istua oikeasti ihan luotisuorassa. Eilen vauva kutitteli mua kylkiluiden kohdalta jo, korkeimmillaan potkut on näkyny viisi senttiä navan yläpuolella, eli ylhäälle ojentelee koipiaan jo Papunen. Mun äitikin näki eilen kuinka maha hyppelehti potkujen tahdissa. Miehen kanssa ollaan käyty salilla ja uimassa yhdessä, tänäänkin jompaan kumpaan mennään tuossa illemmalla. 25.06.2007 - 10:30
Juhannus ja megamigreenikin. Pari päivää se vei täysin toipua siitä pään turvotuksesta, mutta nyt mennään taas ihan kirkkailla vesillä. Oltiin juhannus etelä-pohjanmaalla ja otettiin ihan rennosti viikonloppu. Otettiin nokosia yhdessä kaulakkain ja syötiin kuin pienet possut grilliherkkuja ja salaatteja. Pyörähdettiin miehen isovanhempien mökilläkin. Ihana järvenrantamökki, paistettiin siellä makkaraa ja liotettiin varpaita vedessä. Huisin paljon pieniä kaloja, ne jos mitkä on pelottavia.
Mies on rajoittanut koneen käyttöä reilusti ja onkin ollut mukavaista käpertyä rakkaan kainaloon illalla töiden jälkeen ja pusutella päivän huolet pois. Se vaati kyllä oikeasti paljon. Piti huutaa, pyytää, anella ja itkeä että mies käsittäisi kuinka vakava asia minulle on. Mutta ei siitä sen enempää. Olemme alkaneet etsiä isompaa kotia ja lisäksi myös autoa. Autoa varten haetaan pankista lainaa, todennäköisesti tullaan joku 10 000 euron kärry laittamaan. Syksymmällä siis. Asuntoa haetaan eri asuntoyhtiöiltä ja odotamme miten käy. Hakusessa on 70 neliön kolmiot. Masu paikannettu täällä! Siihen se kumpu on linnottautunut, ilmestyi noin viikko sitten ja alkaa pyöristyä vähitellen vain. Muutenkin tuolla alavatsalla on monesti sellainen tunne, että en sovi nahkoihini ollenkaan, niin venyttää välillä paikkoja. Onneksi mitään raskausarpia vielä ole näkynyt. Vatsalihasten alla tuntuu lymyilevän reilusti nyrkin kokoinen kova pallukka. Mieskin on hämmästellen silitellyt tuota kohoumaa ja monesti jo huudellutkin sinne, vaikka vauva ei vielä taida kuullakaan mitään ulkopuolista meteliä. Isukki on myös soitellut kitarallaan serenaadeja mulle ja vauvalle. Tänään kaveri tulee kylään ja kokeillaan häämeikkiä testata mulle. Onpa mukavaista, ku naama on kuin teinitytöllä. Saa varmasti hääpäivänä melkoiset tökötit laittaa naamaan, että peittää nuo näpyt sitten. Ja asiasta toiseen, mulle on alkanut kasvaa kummallista nukkaa alavatsalle! Sellaista hentoista vaaleaa, ei voisi edes karvaksi sanoa. Tuonne alavatsalle häpyluun yläpuolella. Creepyä. Näinkin painajaista että muutuin apinaksi. Tai vähintään yhtä karvaiseksi. Naurattaapi. Ollaan pupuiltu 3 kertaa 12 tunnin aikana... *poistuu vihellellen* 13.06.2007 - 09:29
Näin sitä ollaan saavutettu nyt se maaginen 23-vuoden ikä ja jo lapsena vannoin tämän iän olevan juuri se ikä tulla äidiksi. Omaan ilmeisesti suuria oraakkelin taitoja... Mutta mutta, räkätaudin kourissa ollaan edelleen, mies ihana osti kakkutarpeet ja aikoo mansikkakakun tehdä minulle tänään. Kutsuttiin pari kaveria kakulle ja kahville. En vain itse maista mitään. Huoh.
Muuten, joku tuolla alavatsassa painaa mun vatsalihasten reunan alle. Aamulla kun virtsarakko oli täynnä, tuntui kuin mulle ois isketty rautakanki tuonne sanonko minne. Oli tosi nihkeää liikkua. Painaa varmaan Papunen kohdun kanssa sitten vielä jonnekin sinne alas. No niinhän se lääkärikin sanoi, että vielä on kohtu taaksepäin eikä voinut arvioida kokoa. Joten varmaankin on nyt ajan kysymys, milloin vatsalihakset antaa tietä kohdulle. Jännää :) Opinnäytettä kirjoitin eilen taas parin tunnin verran, tänään ainakin tunnin katselen noita kirjoja ja kirjoitan ajatuksia ylös. Pakko pitää homma kasassa, ettei tule samanlaista paniikin sekaista itkuhätä kohtausta kuin toissapäivänä. Koko läpyskää on kasassa 30 sivua nyt. Näin viime yönä unta, että ammuin vihaista merileijonaa haulikolla ja sitten kaikki maailman semmoiset elukat hyökkäsi maalle. Lisäksi unessa mä seurustelin nuoren Michael Monroen kans (ai mitennii mun uniin tulee tuo viimein lopettamani Bändärin tunnustukset- kirja...) ja suuteloin hänen kanssaan. Että näin... 24.05.2007 - 10:37
Mittasivat sairaanhoitajat eilen sen multa SPR:n veripalvelussa. Hemppa oli 145, enkä syö kuin yhden vitamiinin päivässä. Eli ei ainakaan kahta tarvii raudan takia ottaa. Kalsiumiakin näköjään saan vetää hyvällä omalla tunnolla, sillä kalsium tahtoo estää raudan imeytymistä (c-vitamiini taas auttaa imeytymiseen). Joten ihan yhtälailla saan juoda maitoa ja jugurttia hirmuisesti kuin tähänki asti. Tosin saattaa kompensoida, ku tulee noita hedelmiäkin aika paljon päivässä syötyä.
Mies aloitti työt tänään, samassa paikassa missä on viikonloppuisinkin ollu. Nyt vaan pääsee ihan joka päiväkin sinne. Tai joutuu, miten sen nyt ottaa. On ollu älyttömän mukava, että hän on ollu kotona ja oon saanu halata milloin vaan. Nyt se tulee vasta iltakuudelta kotiin ja siihen asti saan tuijotella seiniä ihan yksin. Opparin tekeminen ei nappaa yhtään nyt, kaksi päivää sujuikin sen kanssa kuin siivillä. Ens maanantaina mun pitää mun opiskelukaupunkiin mennä palauteseminaariin harjoittelusta ja sitte pitää opinnäytetyön aloitusseminaarin. Menee maanantai siellä sitte. Ja heti aamusta tietenkin pitää lähteä. Inhottaa bussilla mennä heti kukon kiekaisun jälkeen. Miestä jos ei töihin käsketä maanantaiksi, niin hän lupas lähteä kuuntelee mun seminaaria ja ts. siis viemään mua opiskelukaupunkiin. Itse en uskalla ajaa autolla, kun en oo koko kotterolla vielä kertaakaan ajanu, niin en lähe kyllä lähes 80 kilsaa heti ajamaan sillä. Jospa se motivaatio palautuis mun luokse vähitellen. Jos sais ees otteen yhteen noista kirjoista ja kattelis läpi mitä tarviin niistä. Niin ois hyvä mieli sitten. Pitäis syödäkin jotain, ruokahalu vaan tuntuu olevan kateissa. Masua kiristää välillä ihan törkeesti ja oonkin aamuin illoin rasvannu koko kropan että ei tulis ainakaan kovin hirveästi raskausarpia. Tosin en tiedä sitten tehoaako ihan tavallinen kosteusvoide niitä vastaan. Mutta en osaa yhtään sanoa onko mun maha kasvanu. Välillä tuntuu että on, mutta sitte ehkä kuitenkaan ei. Argh :D Nyt sitä vielä odottaa, mutta lopussa sitten saattaa tuntua että ois vähempikin riittäny. Lököpöksyt jotka aiemmin on lähes tippunu päältä, jättävät nyt resorista rannun masun kohdalle. Mutta nipistelyä tuntuu välillä aina, että muistaa jotakin tapahtuvan. 21.05.2007 - 11:14
Aloitan tänään opinnäytetyön tekemisen. Lähteet on kerätty tuohon pöydälle, olen hahmotellut rakenteen ja aikataulukin on selvillä. Pitäisi vain netistä kahlata vähän perustietoa. Kerään ajatuksia luentolehtiölle ja naputan ne koneelle sitten tekstinä, kun ajatus on selkeä ja ilmaistavissa. Tätä on tarkoitus työstää tästä lähtien maanantaista perjantaihin elokuuhun saakka, vähintään pari tuntia päivittäin jollakin asteella.
Lisäksi edessä on Saksan jatkokurssin tenttiminen, sillä en läpäissyt sitä helmikuussa. Joten kesän aikana pitäisi sekin paha saada alta pois. Taukoa opinnäytteeseen ja saksan lukemiseen tulee 6-7.6, sillä ollaan Helsingissa katsomassa pimeydenruhtinas-rokkivaari Ozzy Osbournea. Ja tietenkin Black Label Societyä. Tätä on odotettu. Nyt lykkyä pyttyyn mulle, että löydän motivaation helmen ja saan työni kasaan. Sillä se olisi pakko saada kasaan, että valmistun ajoissa. Papusen kannalta ja meidän koko perheen kannalta. Viime yö oli taas painajaisten täyteinen. Lapseni oli niin pieni että sopi kämmenelleni, rinnat vuoti verta ja meillä ei ollutkaan mitään tarvikkeita lapselle. Kamala uni. Ja lisäksi se lapsi oli vielä tummaihoinen. Ööh....? Tarvitsen selvästikin muuta ajateltavaa ja sisältöä elämääni. Tästä se lähtee. 20.05.2007 - 11:43
Löytyihän se tii_tu:kin, kun vaihtoi selainta. Mozilla vaan ei tykkää ilmeisesti urlin alaviivasta, mutta explorerilla pääsin lukemaan kuulumiset. Tänään onkin ihanainen päivä, maattiin sängyssä kauan, kävin suihkuttelemassa ja sen jälkeen ihanan tuoksuista kosteusrasvaa käytin iholle. Epiloin rehottavat säärikarvat ja kainalotkin. Kesä saa nyt tulla.
Ulkona paisteleekin ihanasti aurinko pitkästä aikaa, joten kun olen ruuan laittanut ja syönyt, niin matkaamme varmasti kaupunkiin jäätelöpölleröiset imuttelemaan. Tänään on hyvä päivä. 03.05.2007 - 16:27
Alan päivä päivältä muistuttamaan äitiäni. Ja ei, tämä ei ole iloinen asia. Meillä luututaan, siivotaan ja laitetaan ruokaa niin kuin meidän äiti on opettanut. Ja mä vannoin, että mä en äidikseni muutu...
27.04.2007 - 09:37
Onkohan tämä jotain hysteeristä mielen oireilua siihen, että joku päivä tahdon olla hyvä äiti. Eilen pakotin mieheni tiskaamaan astiat ja tänä aamuna sitten siivosin asunnon. Mies lähti kouluun kahdeksaksi ja minä jäin puunaamaan asuntoa. Pyykit koneeseen, imuroin, pyyhin pölyt ja luutusin lattiat. Pakkasin korkeakorkoiset saappaat isoon pussiin ja laitoin talvivaatteetkin sinne. Mies saa viedä varastoon ne sitten. Ostin toissapäivänä kolme paria kenkiä (maksoivat yhteensä 19,90 € eli kun halvalla sai....), tennarit, ballerinat ja läpökkäät. Sellaisia kivoja kesäkenkiä joita voin sitten pitää hyvällä omalla tunnolla. Mulla kun ei ollut mitään muita kenkiä kuin korkkareita, lenkkarit ja yhdet tosi littanapohjaiset nyrkkeilykengät, joten tarvitsin tosiaan hyvät kengät kävelyä varten.
Muutamana iltana mulla on nyt alkanut olla semmoista kuumotusta. Mun iho on aivan tulinen (otsa ei) ja mä en pysty peiton alla olemaan ollenkaan. Mutta jos peiton ottaa pois, tulee sitten kylmä kuitenkin. Mieskin nauroi että hohkan kuumana vieressä. Tämä nälkä on kyllä myös omaa luokkaansa. Eilen en kolmen tunnin aikana saunan jälkeen muuta tehnytkään kuin söin. Leipää, banaania, viinirypäleitä, join vettä, maitoa ja mehua. Ja silti oli vaan nälkä. Pitäis kuitenkin katsoa vähän, että mitä syö, ettei lähtis aivan räjähdysmäiseen nousuun tuo paino. Keskiiviikkona kävin puntarilla, paino oli samat 62,9 kg silloinkin. Eilen sitten vannoin viimeisen kerran tähän raskauteen varmistustestin tekevän. Ja vau, ne viivat tuli siihen heti. Tulipunaiset ja niin kirkkaat ettei jäänyt arvailun varaan, että mitä minulle tapahtuu. Niinpä sitten eilen kerrottiin muutamalle kaverille uutisesta. Ja kun vauhtiin oltiin päästy, ei siitä loppua tullut. Soitettiin läpi sitten kaikki sukulaiset ja tuli kyyneleitä, onnen kiljahduksia ja isäni erittäin viileän cool onnittelu (iskä ei varmisti hihku mulle, mutta kotonaan se on kyllä aivan varmasti hihkunut). Laskettiin Papusen lähisukulaiset, tässäpä ne tulee
Tuleva täti soitti klo 23 aikaan illalla ja kysyi saako hän alkaa neuloa nuttua pienelle. Sanoin, että siitä vaan, itse kun en osaa kutoa. Nauroin kyllä, että ehtii kutoa vaikka mitä, mutta kuulema kun pitää suunnitella, tehdä takki, housut ja pieni lakki, niin se kestää kauan. Voi valtava, ihan hämmentävää kaikki. Papunen pieni, olet jo niin tärkeä meille kaikille. 26.04.2007 - 14:45
Tilasin Vauva-lehden. Kun oli tosiaan hyvä tarjous (ovelasti pistäneet Cosmopolitanin väliin). Vuoden lehdet 30 euroa ja laskunkin sai maksaa parissa erässä. Kesäkuun alusta tulee se lehti ja hoitolaukku tulee kaupanpäälle. Hyvä diili tosiaan. Kiitti Adalmiinalle ajatuksesta :)
22.04.2007 - 08:04
Jep. Tänä aamuna uusin testin ja tällä kertaa tyydyin RFSU:n indikaattoriliuskaan. Eli kusaisin purkkiin ja huljutin tikkua pississä. Ja n. viiden minuutin jälkeen käskin mieheni menemään tikkua katsomaan. Ei kuulunut mitään ja minä olin jo ihan että mitä helvettiä... Huutelin miehelleni, että miltä näyttää. Hän vastaa "No missä niiden viivojen pitäisi näkyä" Kipitin äkkiä paikalle. Tuijotin tikkua ja siinä oli vahva punainen kontrolliviiva ja hentoinen pinkki viiva. Sen näki kyllä silmällä, mutta siitäpä nyt ei osaa sanoa sitten mitään.
Minä nimittäin mokasin sen tikun kanssa. Minä kastoin eka sitä siihen kupposeen ihan nanosekunniksi ja vasta sitten muistin että sitä piti uittaa kauan siinä. Koska predictorin testiin riittää sekunti virtsasuihkun alla, niin enhän mä muistanu että tätä pitää käyttää pissassa vähintään 5 sekuntia. Joten tulos nyt ei ole mitenkään analysoitavissa. Pitää odottaa muutama päivä, jotta asian voi tarkistaa. RFSU:n testin ostin citymarketista, pakkauksessa on kaksi indikaattoriliuskaa ja hintaa oli jotain 3 euroa. Aattelee että oon maksanu predictorista 14 euroa tuplapakkauksen ostaessani. Tämä nyt on taas ihan karmeaa. Ensin viikko sitten ei mitään tietoa siitä ja otinkin asian ihan lungisti. Nyt sitten siinä on haamuviivat. Ja innostua ei saa, sillä testi on tod.näk tehty huonosti, kun en huolella sitä käyttänyt. Puolustukseksi sanon, että seitsemän aikaan sängystä aamupissalle repäistynä en olettanutkaan yltäväni huippusuorituksiin. Heräsin pissahätään, mieskin heräsi ja salamana haki minulle testin. Silloin väsytti, mutta nyt ei väsytä yhtään. Eiliset juhlat menivät tosi mukavasti. Oli hyvää ruokaa ja paljon uusia ihmisiä. Kaikki joivat jotain, mutta kukaan ei kysynyt minulta, että miksi minä en juo. Se meidän kavereissa on parasta, että eivät ne kysele, ei alkoholin väliin jättämistä tartte perustella. Mutta kun oltiin lähdössä kotiin yhdeksän aikaan, alkoivat ihmiset ihmettelemään että miten jo nyt. Kyselivät että onko johonkin menoa. Totuudenmukaisesti kerroin, että mä en pysty viikonloppuisin hirveesti juomaan, koska mulla kestää pari päivää toipua krapulasta. Ja sitten on se fakta, että tilillä on ihan ministi rahaa. Tarkoitan todella ministi, muutama hassu lantti. Ystävät vannottivat osallistumaan hirmuisiin vappukarkeloihin ensi viikonloppuna ja lupailtiin jotain sinne suuntaan. Saapa nähdä millainen vappu on tulossa... 15.04.2007 - 11:56
En varmaan ole sitä tänne niin eritellyt, että unimaailmani on ollut erittäin vilkas tässä nyt raskautumisyritysten aikana. Mä en ole siihen kiinnittänyt niinkään huomiota, sillä mä olen aina nähnyt unia, valveuniakin. Siis mä en tiedä miksi sellaisia pitää kutsua, kun on nukahtamassa, mutta rekisteröi äänet vielä, mutta näkee unta. Niinkuin tuntuu että joku seisoo huoneessa ja näyttääkin siltä, mutta kun ravistaa itsensä hereille, niin ei mitään olekaan. Mutta painajaisia mä olen alkanut nähdä joka yö. En muista tarkkaan mitä unet ovat, mutta mies on useaan otteeseen mut herättänyt ja kertonut että huudan ääneen "Ei" aika painokkaasti ja sätkin, potkin ja itken.
Monissa unissani esiintyy minun perheeni, äiti, sisko ja veli. Heidän kanssaan kasvoin sen jälkeen kun isä lähti, joten pidän heitä perheenäni. Mä suojelen unissani heitä, erityisesti siskoani ja veljen puolesta mä pelkään. Näin on tosi elämässäkin. Mä suojelen heitä, yritän kovasti olla urhea isosisko. Sisko on teini, veli jo aikuinen, mutta pelkään että heille sattuu jotain. Viime yönä unessa olimme mökillä ja mökin pihaan juoksi kärppä. Pieni ja harmaa, melkein suloinen. Yritin hätistellä sitä pois pihapiiristä, mutta se vain tuli lähemmäs ja yritti näykkiä jalkaani. Läppäsin kärppää sanomalehdellä ja se juoski uikuttaen karkuun kuistin alle. Kuistin alta nousi musta naarassusi. Se selkeästi suojeli kärppää poikasenaan. Susi ärisi ja riehui, yritti hyökätä siskoni kimppuun. Juoksin veljeni aseen luo, sillä veljeni metsästää. Ammuin sutta vatsaan haulikolla ja sen sisälmykset levisivät. Mutta osa hauleista osui veljeäni rintaan. Pienen pieni reikä, mutta käskin soittaa ambulanssin. Veljeni puolisokin oli unessa, mutta hän ei suostunut ambulanssia soittamaan. Veljeni otti puhelimen ja lukkiutui vessaan eikä suostunut avaamaan ovea. Heräsin tuohon. Toisessa unessa olin maatalossa jossa oli iso navetta. Navetasta lähti häkkejä, joita pitkin lähdimme siskoni kanssa kävelemään. Joka häkin sai suljettua säpillä ja se muodosti siis käytävän, jossa oli ovia. Huomasin että jostain oli päässyt karkuun leijona. Leijona juoksi perässämme, yritin sulkea säppejä häkeistä ja näin sulkea leijonan jälkeemme. Säpit eivät menneet lukkoon joten suljin ovia vain huolimattomasti ja juoksimme eteenpäin. Muutaman oven sain kiinni mutta leijona tuli läpi niistä. Lopulta tulimme viimeiseen häkkiin ja meinasin avata sen viimeisen oven. Olimme leijona-aitauksessa, jossa oli kymmeniä leijonia ja toisen häkin takana vihainen leijona. Nousin häkin päälle (jotenkin pääsin sen katolle) ja nostin siskoni sinne. Pitäisi siis häkkien kattoja pitkin päästä pakoon. Heräsin. Katsoin unikirjasta elementtejä, jotka olivat unissani. Niiden mukaan suojelen perhettäni, sisälmykset ja naarassusi viittaa lapsiin. Leijona ja susi ovat vallan ja auktoriteetin elementtejä ja viittauksia on myös sadistisiin seksuaalisiin taipumuksiin. No, en niin tiedä että olenko joku sadisti sitten kuitenkaan, mutta mielenkiintoisia ja pelottavia unia siis kuitenkin. Viime viikolla näin unta että imetin lasta. Imetin vasemmasta rinnasta ja oikea sitten ratkesi vuotamaan maitoa. Sitä maitoa tuli mielettömästi mielestäni, mutta kun mies toi kupin mihin sitä valuttaisi, sitä tuli alle desi. Unessa siis edelleen. Koko seuraavan päivän sitten oikeasti töissä tissit tuntuivat kummalliselta ja siitä astipa ne ovat kummallisen arat olleet. Muita oireita ei ole mihinkään suuntaan. Tosin kahvi tekee kummallisuuksia, se alkaa huimaamaan. Join eilen kaksi kuppia kahvia ja minua alkoi pyörryttää aivan käsittämättömästi. Kofeiini tuntui kun se rynni läpi elimistön eikä tuntunut yhtään kivalta. Voi hemmetti, miten tässä jaksaa vielä viikon odottaa... (loppukaneetti: kp 29 tänään) 10.04.2007 - 09:12
Tykkäsin elokuvasta kovasti. Vaikka eihän siinä taistelun lisäksi ole mitään erikoista, jos 300 miestä käy miljoonaa vastaan, niin arvaahan siinä suunnilleen, että miten käy. Mutta mutta, puolialastomia miehiä vilissyt elokuva tarjosi kyllä silmänruokaa toiminnan lisäksi. Lisäksi leffassa oli taas vaihteeksi se pakollinen seksikohtaus. Mä en ymmärrä, mikä siinä on, että leffateatterissa elokuvissa on aina tiettyä erotiikkaa ja seksikohtaukset on sitten ainakin mulle aina hieman kiusallisia. Mä katson niitä pää kallellaan ja aattelen, että hitto, jokohan sitä pääsis kohta kotiin. Mä voisin haluta kans olla tuolleen. Joo-o :D... Mun mielestä se ei oo kiusallista siinä mielessä, että se on pornoa tms. Mutta se on eroottista ja saa mielikuvituksen kyllä laukkaamaan, niin sitten kun siellä istuu noin 200 muuta ihmistä, niin kiittää luojaa että on pimeää. Eikä kukaan näe härskiä virnistystä mun nassulla. Saa sitten taistella, ettei purista miestä jo kädestä lujaa sitten. Mutta mutta, ehkäpä tämän johdosta sitten oli taas best sex evö eilen illalla :D. Tai en mä tiiä, että johtuiko se pelkästään siitä elokuvasta... Mutta siinä elokuvassa se mies puhuu niin kauniisti naiselleen ja toisen päin. Niin oli kiva tulla itse hellityksi niin kuin kuningatar ;). Ikuinen suosittelee siis 300-leffaa. Ja ehdoton teatterileffa, ei pääse missään nimessä oikeuksiin kotitöllöttimestä.
Tässä suunnittelen töihin lähtöä. Soitin just esimiehelle ja sovittiin että pian mentäisiin toimistolle tekemään oikeita töitä. Oli taas elämää vaikeampi viikonloppu, silloin mulla on liikaa aikaa miettiä tätä vauva-asiaa. Tosin nyt oli mukavaa, kun oli seuraa miehen perheestä ja puhuttiin ihan mitä tahansa. Miehen kanssa kun ne puheenaiheet tahtoo pyöriä aikalailla samaa rataa, niin on hyvä päästä välillä irtautumaan. Eilenkin oli oikein ihanaa sitten, kun käytiin subwayssa syömässä patongit ja sitten leffaan. Paha mieli kaikkosi, kun oli saanut vatsan täyteen ja tarjosipa rakkaani minulle jäätelöä jäätelöbaarissa ennen elokuviin menoa. Tosin pieni paripäivää jatkunut vatsakipu (ummetusta) oli tosi pahana, enkä oikein pystynyt kävelee. Mutta jospa se helpottais. Vatsassa tuntuu kyllä niinkuin oisin nielassut jalkapallon. Turvottaa törkeästi, housut ei meinaa mahtua jalkaan ja vatsa ei toimi pätkääkään. Hirveältä tuntuu, kun ei vaan pysty olemaan mitenkään päin. Ja jos haluais mahan toimivan, niin sitten meinaa katketa verisuoni päästä. Ei hyvä juttu ollenkaan. Tänään voisi mennä uimaan. Pitkästä aikaa. Tuo rakkaani on valitellut pahoja selkäkipuja taas ja se voi olla puhtaasti ihan liikunnan puutteesta. Tosin rakkaani oli viime kesänä sairaslomalla muutaman päivän, kun ei päässyt sängystä ylös eikä pystynyt pukemaankaan. Tuommoista satakiloista, kaksi metristä miestä on melko mielenkiintoista pidellä ja pukea. Hän kuitenkin kävi jäsenkorjaajalla ja saikin avun siihen. Nyt kun hän opinnäytettään vaan päivät kirjoittaa, eikä ryhti todellakaan ole kohdallaan, niin veikkaan että uinti voisi tehdä hyvää. Jos silleen varovasti. Ja nyt sitten odotellaan kaksi viikkoa. Ellei menkat ala ennen sitä. Tiiätte kyllä että mitä ootetaan <3 04.04.2007 - 17:57
Takatalvi pääsi meidät pohjoisen ihmiset yllättämään ihan takavasemmalta. Toimistossa työn tohinassa kuulin vain pöytäradiostani, että ulkona sataa lunta ja sitähän on sitten puolesta päivästä saakka jo satanut. Kylmä ilma siis parina edellisenä päivänä enteili lumen tuloa. Kummallista. Mehän jo ystävän kanssa korkattiin kevät käyntiin jäätelöillä meren rannassa, joten kuinka kummassa se takatalvi edes kehtasi tulla. Plussakelejä on kuitenkin luvassa jo taas huomenna, kiitos siitä. Kevätkengissä tuulessa kasautuneet lumikinokset tuntuivat melko kylmiltä. Aamulla kuitenkin jostain syystä vaistomaisesti vetäisin kalsarit naftaliinista ja puin ne farkkujen alle.
Aamulla käytiin miehen kanssa apteekissa. Olin kyllä ihan satavarma, että törmätään siellä joihinkin tuttuihin, mutta ei siellä ketään näkynyt, vaikka kuinka kyräilin. Kävelin apteekkiin ja ensimmäisenä vitamiinihyllylle. Kivan ja ystävällisen näköinen naismyyjä käveli paikalle ja kysyi voiko auttaa... Mä olin hieman arka: "joo, tuota, kun nyt on sellainen tilanne, että me ei tiedetä onko meille tulossa vauveli..." Myyjä kiljahti saman tien "Ahaa, siis raskaustestejä" ja mä heti "niin no niitäkin, mutta lähinnä niitä vitamiineja, jotka soveltuvat raskaana olevalle". Myyjä meni aika noloksi, kun tajusi, että ensisijaisesti sillä testillä ei ole mitään merkitystä, vaan olen hakemassa vitamiineja sekä omega3-tabletteja. Myyjä kuitenkin sitten halusi minulle testejä esitellä ja kehoitti tekemään testin mahdollisimman pian. Totesin "niin no, kun h-hetkeen on vielä kaksi viikkoa aikaa odottaa tärppäsikö, niin en tee testiä vielä heti, mutta voin sen ostaa kyllä jo". Jotenkin tuli sellainen olo, että se myyjä nyt kuvitteli mun olevan täysin tollo, joka ei tajua milloin testi pitää tehdä. Mutta, ostin siis apteekista taas predictorin tuplapakkauksen, multi tabsin vitamiineja raskaana oleville naisille (ja aloitin ne jo tänään, varmuuden varalta), sekä omega3-tabletteja. Multi tabseissakin kun oli rautaakin lisätty, niin en sitten lisärautaa ostanut vielä, vaan sen tarpeen näkee sitten jos olen raskaana ja neuvolassa niin neuvotaan. Mitäs sitten... Niin, rahaakin tuli ja maksettiin laskut pois. Kävin myös aamulla pankissa sen visa-kortin hakemassa ja se pankin setä kyseli kyllä sitten herra ties vaikka ja mitä. Olenko töissä, missä olen, mitä olen opiskellut, miten raha-asiat. Kun kerroin olevani myyntipäällikkö, niin mies kysyi tarvitsenko sijoitusneuvontaa. Arvatkaa olisiko naurattanut, kun tuumin että pitäisi ensin varmasti tienata jotain... Mutta ihan pokerinaamalla sanoin tuon sille sitten kuitenkin. Mulla on mun lapsuus kaupungin pankissa vieläki tili, vaikka en siellä on enää 4 vuoteen asunutkaan. Pitäisi siis siirtää tilit varmaan tänne kotikaupunkiin siis, mutta vielä se ei ole ajankohtaista. Mähän jo joku aika sitten hehkutin sitä autoa, joka saataisiin. Komento vedetään takaisin, sillä meillä ei ole varaa maksaa sittenkään vakuutusmaksuja. Saatiin hieman puutteellista tietoa, että vakuutus olisi vaan 400 €, kun se on sitä 6 kk:ssa. Eli vuodessa 800 €... Ei siis mitenkään mahdollista maksaa noin suurta maksua + bensat vielä päälle. Onneksi tulee kesä, täällä pääsee aika hyvin kulkemaan, kun asutaan lähellä kaikkia palveluita eikä työpaikallekaan pitkä matka ole. Tietenkin sitten tulee ongelma, jos olen raskaana ja kasvan isoksi palloksi... Mutta sehän ei ihan yhdessä yössä tapahdu. Minua muuten koko ajan jännittää. Ihan koko ajan. Semmoisia jännityskouristuksia tulee vatsaan jatkuvasti ja ne meinaavat sitten jo pistää oksettamaan. Ihan se jännitys siis. Se tulee ihan alitajuisesti, ei ehdi ees vauva-ajatus "ajatuksen tasolle", kun se kouristus tuntuu. Samanlainen tunne oli lapsena, kun piti mennä kuoron kanssa esiintymään. Esiintymiskuume, ramppikuume, jännitys, paniikki ... you name it. Täällä se on ja ihan hallitsemattomana. Lisäksi vielä, että nuo imusolmukkeet ovat vieläkin turvoksissa. Kipeätkin vielä. Yskää on, mutta se on varmasti myös jo täällä ilmassa leijuneen katupölynkin syytä. Toivottavasti nyt ei mitään pahaa kevät räkistä tule. Just ku töissäkin on alkanu mennä hienosti. Ja nyt kun on tajunnut, että ratkaisen kohtaloni, tulevaisuuteni ja elämämme jatkuvuuden pissaamalla tikkuun kahden viikon päästä, olen alkanut niitä vauvajuttujakin netistä lukemaan. En mitään kauhukertomuksia, enkä foorumeita. Mutta yleistä tietoa, sikiön kehittymisestä ja muusta. Tuli muuten aika yllätyksenä, että miehen syötit ovat vikkeliä kavereita, uivat viidessä minuutissa vatsaonteloon (joo, mua hämää tuo vatsaontelo-nimitys) eli jos ovulaatio on ollut ja olen jäänyt sänkyyn hengailemaan ehkä joskus jopa köh jalat kattoa kohti, on varmasti syötit oikeaan osoitteeseen päässeet. Miten muuten voi haluta, ikävöidä, toivoa, pelätä sellaista asiaa, jota ei vielä edes ole...? Ja ajatella, että se tulee melkein tyhjästä. Parista solusta. 03.04.2007 - 16:45
Kaulan imusolmukkeet turvonneet järkyttäviksi palloiksi. Ja ne ovat muuten kipeät. Ja närästäny koko päivän. Yskittää. Mä luulen immeiset, että tää ei ole muuta kuin kevätflunssaa koko härdelli. Ja tuo hiekka tuolla ulkona. Se kuivattaa silmät, pistää kyynelehtimäänkin ja sen seurauksena näytän perseelle ammutulta pandalta. Toiseksi, tuo tuuli tuolla ulkona sitten tekee minun vaivalla kuosiin kammatut kutrit aivan järkyttävän näköiseksi. Tuntikausia sänkyhommissa pyörineen näköiseksi. Ja meikitkin vielä poskilla.
Illalla pillahdin itkuun. Tunsin itseni epäonnistuneeksi. Tänään varmistui parit kaupat, että jossain välissä alkaa sitä rahaa tippumaan. Viimeinkin. Eilen illalla murehdittiin ennen nukkumaanmenoa, että milläs sitä kesällä elellään, ku rahaa ei tule mistään. No, nyt elää pieni toiveen poikanen, että sitä rahaa tulisi jostain. Että tänään oli sen suhteen ihan hyvä päivä. Huomenna tulee opintotuki, pitää maksaa vuokra, puhelinlasku ja cosmo. Sekin lehti tuli tilattua alhaisessa alhossa, lehtikauppias soitti just ku olin kahvikupposen ääressä. Siinäpä heti tuli mieleen, että ois kiva Cosmoa selailla kahven ääressä. Vaikka mä en pysty ees syömään, juomaan ja lukemaan samaan aikaan. Se ei vaan onnistu. Mutta dataaminen ja kahvittelu onnistuu kyllä. Pitää hakea myös pankista uuden hehkeä visa-kortti. Huu, luottoraja paha juttu. Myös apteekkiin pitäisi matkata hakemaan vitamiineja ja kaappiin voisi ostaa pari testiä nyt kun ne on vara vielä ostaa. Huomenna siis menen toimistolle vähän myöhempään. Vauva-asiaa en ehtinyt oikein töiden lomassa miettiä. Paitsi silloin ku alavatsassa kupli ja mua närästi/röyhtäytti aivan törkeästi. Mutta mistä vetoja, niin se on vaan huonon ruokailun ja tulevan kevätflunssan seurausta. We'll see. 02.04.2007 - 19:51
Ne onneksi näin maanantai-illan päätteeksi ovat päässeet meidänkin kotikoloseen. Voin kiittää hermojani taas yhdestä työpäivästä, ahdistavista työkavereista, motivaation puutteen kestämisestä ja kaikesta. Tulin kotiin tänään, laitoimme miehen kanssa hernekeittoa ja sen jälkeen aloin sohvalla lukemaan edelleenkin kesken olevaa Pamela Des Barresin - Kuumana Bändiin opusta. Kiehtova kirja kylläkin. Siihen kun tarttuu, ei malttaisi jättää sitä kesken. Mutta hetkeksi kun sen kädestään laskee, ei meinaa millään saada itseään motivoitua siihen tarttumaan. Viha-rakkaussuhde todellakin tuohon kirjaan.
Saunottiin tuossa miehen kanssa ja sain viimeinkin rapsuteltua kovettumat pois kantapäistä. Taivaallinen tunne, kun jalkapohjat eivät tartu kiinni mattoon, lakanaan tai mihinkään muuhunkaan. Mies nautiskelee saunakaljastaan, minä en tällä kertaa siihen koske. Ajatuskin tekee pahaa. Psykosomaattista luulen, edelleenkin. Töissä olin ahkera ja aikaansaava, kirjoitin paljon taas dokkareita ja otettiin yhteyttä asiakkaisiin. Tosin jokaisella tuntui taas olevan sellainen "voi vittu kun on maanantai"- asenne ja se sitten vaikeutti vähän vauhtiin pääsyä aamusta. Mutta kuitenkin sitten viimeistään lounasaikaan oltiin jo aika motivoituneita tekemään töitä... Ja se lounaskin ihan hyvältä maistuu. Jos saan nyt sitten psykosomaattisilla oireillani mällätä, niin olen tuntenut vastakipua edelleen, ravaan pissalla ihan järkyttävästi, lisäksi mua janottaa koko ajan. Siis ihan koko ajan. Ja kerralla menee puoli litraa vettä, mikä kyllä sitten pistää jo ihan itsestäänkin pissattamaan. Kuitenkin mulla on joku kilpirauhasen häiriö tai joku muu, joka kuivattaa musta rusinan. Ja nälkä. Se mulla on ihan jatkuvasti. Parin tunnin välein pitää syödä jotain, mutta alas ei mee sitten kovin isoja annoksia. Ja syönnin jälkeen alkaa aina sitten semmoinen... outo olo. Se ei ole ähkyäkään, mutta alkaa huimata ja tehdä pahaa. Ja jos kahden tunnin välein syö, niin ei se verensokerikaan niin alas pääse tippumaan, että sen huimasta taivaisiin sinkoamisesta se johtuisi.... Mutta sanokaapa mun sanoneen, ne ovat ihan minun pikku mieleni kehittämiä oireita ja oikeasti minä olen matkalla kohti kuukautisia ja ensi kuun seksimaratonia... ^^ Jälkimmäistä en pidä huonona vaihtoehtona ollenkaan... Hehe... Nuo viikonloput on oikeasti pahoja, kun ei ole muuta tekemistä kuin miettiä koko ajan, että "oonkohan mä... no en mää oo... hei, mikä toi oli...". Viikolla pitäis tehä tehokkaasti mukamas töitä ja pitää kotikolonen järjestyksessä ja rentouttaa omamieli työasioista, niin jää nuo vauva-ajatukset vähemmälle. Tänään sen verran kuitenkin niitä eläteltiin, että istahdettiin lattialle ja läppäri sylissä selattiin läpi vauvanvaunuja... Löydettiin jo oma suosikki... Vaikka vielä on ihan liian aikaista edes haaveilla. Tuhmat me. 26.03.2007 - 12:48
Mun pitäis oikeasti muistaa, että juhliminen lauantaina on huono vaihtoehto. Seuraava päivä menee krapulassa väsyneenä, en saa unta känniyönä ja herään aikaisin aina krapulassa. Sitten krapulailtana tulee uni aikaisin ja sitä unta vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Vaikka kellon ympäri. Mä menin kymmeneltä eilen illalla nukkumaan ja mulla soi kello kahdeksalta tänä aamuna. Mutisin miehelle peiton kätköistä, että onko hänellä nyt aamusta mitään erityistä. Ei ollut, joten kello laitettiin kiinni ja nukahdettiin uudestaan. Heräsin puoli kymmenen aikaan ja ihmettelin miksi mun esimies ei oo soittanu. No varmaan siksi, että työluurista oli loppunu akku. Kuinka sopivaa. Avasin puhelimen ja rintaliivejä etsiskellessä se alkoi heti rälläämään. "Joo, oon kotona, nukuin myöhään, en aio toimistolle tänään". Kiitos herralle työpaikoista, jossa ei ole kiinteitä työaikoja. Nyt olisin kuolemassa toimistolla kahvin voimalla.
Hillun kotona lököhousuissa ja tohveleissa. Voisin nostaa nämä vaatteet uusiksi trendikuteiksi. Ois niin kätevätkin ja mukavat päällä. Kannattaako kukaan? Siis että sais mennä ulos kauhtuneessa puserossa, lököttävissä harmaissa housuissa? Jos kaikki pukeutuis silleen, niin oishan se kätevää. Ala-asteellakin tuli muotiin adidaksen nappiverkkarit. Muistaako kukaan? Ne järkyttävät verkkarit, jotka kaikilla piti olla, jotka maksoivat maltaita ja jos niitä ei saanut niin hankki piraattiversiot niistä joltakin torimyyjältä. Voi laupias taivas, muoti on todellakin oikukas. Eilinen päivä meni jo kalastelussa troolaamiseksi. Isoilla verkoilla suuria määriä. Krapula on kummallinen ja pelottava tila :D... Mies meinasi minut tuossa tiskatessa jo vietellä, piti hätistellä kauppaan se. Kevät tekee ainakin meistä kahdesta ihan höperöitä... Hihii... 14.03.2007 - 16:06
Kyllä, jos raskaustesti näyttikin miinusta, niin töissä sitten on alkanut hommat pyörähdellä käyntiin ihan urakalla. Asiakkaiksi näillä näkymin ollaan saatu ihan kivan kokoisia firmoja ja yhteistyö aloitetaan ensi kuussa. Mä nauroinkin, että pitäisikö pian alkaa kulkemaan kaikkialla, että "hei, ettekö tiedä kuka mä olen". No ei sentään, ei minusta vallan tuollaiseen ole. Miettikääpä, en ole edes verokorttia vielä toimittanut työnantajalle. Joo, se on ollut vähän vaiheessa, sillä alustavasti mun piti olla provisiopalkalla tässä. Nyt kuitenkin mun työtehtäviin on kuulunut myynnin ja neuvottelujen lisäksi myös myyntituotteiden mainostekstien kirjoittelukin ja oon joitakin pikku projekteja ohjastellut ja aikatauluttanut, joten palkkauskin mulla muuttuu ilmeisesti, että saisin sen perusosionkin.
Tänään sitten esimies kysyi, että olisiko mulla kiinnostusta alkaa isoihin projekteihin päälliköimään niitä. Oon viime syksynä ollut projektipäällikkönä 3 kuukauden pikaprojektissa ja olihan se aika hermoja raastavaa puuhaa. Sanoin, että saavat ainakin puoleksi vuodeksi unohtaa tuon, sillä en kunnolla edes tunne vielä firman tuotteita ja täälläkin meininki on vähän vielä jalan oven väliin änkeämistä, niin en uskalla vielä noihin isoihin prokkiksiin puuttua lainkaan. Opettelen hommat, hankin firmalle nimeä täälläpäin ja sitten katsellaan varovasti mihin ollaan menossa. Olen kuulema korvaamaton töissä ja tuonut järjestystä kaaokseen. Uusi firma on siis kyseessä, jonka vakiintuneet käytännöt hakevat uomiaan ja olen siis auttanut jo asioissa paljonkin. Mä en jotenkaan osaa arvostaa sitä, että olen arkistoinut, pitänyt kirjaa kontakteista, tulostanut papereita, pitänyt toimistolla järjestystä... Kun mä vaan aattelen rahaa ja sitä että pitäis saada hulluna kauppoja aikaiseksi. Tänään sitten tajusin, että oon tavannu mielettömästi yritysasiakkaita, tutustunut moneen uuteen ihmiseen, kuullut yksityisasioita heistä ja heidän yrityksestään, esitellyt meidän yrityksen toimintaa ja tuotteita. Vaihtanut mielipiteitä ja oppinut koko ajan uutta. Ja että juuri tämä on kaikkein tärkeintä meidän yritykselle. Koko ajan uusia asiakkaita, yhteystietoja ja neuvotteluja. Ei tarvitse tehdä välttämättä kauppaa, pääasia että jää mieleen, puskaradio kertoo paljon hyvää. Mä olen siis raivaamassa vasta tietä yritykselle, en takaamassa sen voittokulkua. Tai no olenhan, mutta silleen alustavasti vaan. Pikkumyy kertoi blogissaan keskenmenostaan. Itku tuli. Ei voinut mitään. Elin rinnalla sitä raskauden paniikkia ja iloa. Ja vaikka itse ekan testin jälkeen tiesin, että nega se on, niin eläteltiin toivoa lymyävästä baby vol 1.0:sta. Jaettiin sille jo ulkonäölliset ominaisuudet meiltä kahdelta, mietittiin harrastukset, vaatteet, mietittiin kesä ja ensi talvi. Mielessään sitä seikkailee jo kauas ääriin ja todellisuus iskee päin kasvoja niin lujaa. Minä en tiedä, että mikä meillä on suunnitelma lapsen suhteen nyt. Jotenkin mä ajattelen sitä kihlautumista ja häitä ennen lasta. Mutta siltikin, silti... Lapsi on edelleenkin tärkein ajatus. Meillähän joulun aikaan oli puhetta loppuvuoden yrittämisestä, että silloin aletaan yrittämään. Sitten oli puhe syksyllä yrittämisestä, sitten kesällä yrittämisestä ja hups, jätettiin ehkäisy pois viime viikolla. En tiedä jääkö se pois tästä lähtienkin. Kierto on nyt 33 päivää, joten en todellakaan tiedä miten tästä edes alkaisi ovulaatioita laskemaan. Eikös se ole 14 päivää ennen kuukautisia? Tosin ne voi olla mulla miten sattuu, kun hormoonit on ihan sekaisin. Kihlaus, häähumuttelut ja lapsokainen mielessä. Ja ihan hirmu hyvä olo siitä, että saadaan tulosta aikaiseksi 3 viikon soittelun jälkeen. Ja kevät tulee vauhdilla, aivan lumi sulaa silmissä. Hirmuisia lätäköitä ja aamulla oli liukasta, ku kävelin töihin. Ootan innolla kesää. Ja eilen kävin taas vesijuoksussa tunnin, sekä hankin jumppapallon tulevia pomppuja varten. Ps. Elanorin perheeseen oli saapunut prinsessa viime lauantaina, blogin kommenteissa oli Elanorin mies prinsessan mitat ilmoittanut. Onnea sinne <3 13.03.2007 - 10:07
Viikonloppuna se jysähti oikeasti tajuntaan, että voi jestas jos me saadaankin vauva. Ja sitä ajatusta pyöriteltiin, sillä herkuteltiin ja sipistiin kovasti kotona. Vatsakipujen, nipistyksen ja kuukautisten näkymättömyyden rohkaisemana uusin testin tänä aamuna. Ja voi, negahan se oli edelleenkin. Kierto on nyt 32 päivää ja luulenpa että menkat jää tässä kierrossa tulematta. Sama homma oli viime keväänä ja kesänäkin, menkat tuli vaan joka toinen kuukausi, koska hormoonit surraa miten sattuu. Ja oon tosi kiukkuinen, haluton ja väsynyt koko ajan. Just niinku menkkojen aikaan, verenvuoto vaan puuttuu. Nyt siis pitäisi nostaa katse kohti tulevaa ja miettiä mitä halutaan.
Mies alkoi taas vihjailemaan siitä halutusta rinkulasta. Arvatkaa oonko ihan innoissani? Ja kaiken lisäksi, se sunnuntainen hääpaikkaviesti poiki puhelun eilen illalla sen paikan emännältä. Puhelin tosin oli piippauksella, enkä ollut sitten sitä edes kuullut. Mutta näyttäisi nyt siltä, että ollaan menossa kohti häitä ihan aikuisten oikeasti. Mies sanoi, että häät pitäisi olla puolen vuoden sisällä siitä kun hän kosii. Ehtiikö siinä ajassa suunnitella 50 hengen häät, järkätä kirkon, juhlapaikan, ruoka-asiat, häämekon, kampauksen, meikin ja tärkein: mistäs rahat? Kumpikin kuulutaan kirkkoon, niin kirkkohäät on tulossa. Pienimuotoiset ihan sen vuoksi, ettei me haluta häihin kuin ne joilla on oikeasti ollut merkitys meille ja on myös tulevaisuudessa. Koko sukua tappelemaan, syömään ja juomaan ei haluta. Mun oma suku kun on ihan repaleina, kukaan ei juuri tuu toimeen toisten kanssa. Miehen suku taas on niin laaja, ettei hän itsekään tunne kaikkia serkkujaan. Se sunnuntainen lista tulee siis olemaan aikalailla todenmukainen. Ja sitten pelottaa jo polttarit ja kaikki muutkin hääasiat. Mä vaan oon ihan hermoheikko, ihan joka asiassa. Mutta se vauva-asia mua harmittaa vieläkin. Baby vol 1.0 olisi ollut niin haluttu ja tervetullut. Mutta sitten toisaalta pitäisi keskittyä asioihin, kuten töihin, jotka aloitin vajaa kuukausi sitten, kouluun joka on vielä loppurutistusta vaille kesken... Joten tuntuu, että ainakin koulu olisi sama puristaa nyt tälle vuodelle loppuun ilman jalkapallomahaa ja aamupahoinvointia. Ja töissäkin olen alkanut päästä hyvään vauhtiin, joten varmasti puolessa vuodessa tulee hyvästi tulosta sieltäkin. Autoasiakin alkoi järjestymään ihan itsestään. Anoppilasta ollaan luopumassa yhdestä tosi vanhasta, mutta luotettavasta mobiilista ja se annettaisiin meille tässä kevään aikana. Remontoituna, katsastettuna ja muuta ei tarvitse huolehtia kuin vakuutusmaksut siitä, jotka ovat alle 400 euroa vuodessa. Farmariautohan se, joten sillä mahdutaan päristelemään sitten vauvankin kanssa hyvinkin. Nyt sitten pitäisi lohduttaa itseään asioilla joita voisi vielä tehdä:
11.03.2007 - 13:23
Ollaan miehen kanssa koko päivä oltu ihan hugh hefnereinä. Siis kylpytakkisilteen hengailtu aamu. Mies keitti sunnuntairiisipuuron ja sitä syötiin jo muutama tunti sitten. Heräsin yhdeksän aikaan, kun mies kiersi kätensä minun ympärilleni ja voivotteli olevansa pahoillaan siitä, että herätti minut. Nukuin ihan hyvin viime yönä, ottaen huomioon että lomille päässyt siskoni oli karannut äitin luota eilen. Poliisit olivat sen puoli tuntia sitten löytäneet erään jätkänretkun luota. Mutta ei tuosta asiasta enempiä, tulee verenpainetta näin rauhaisaan sunnuntaipäivää.
Tuossa sitten alettiin taas perinteisesti häistä puhumaan. Nyt syntyi varmasti jo kolmannen kerran tehty kutsuvieraslista ja pienet häämme tulisi olemaan 50 hengen häät. Itse asiassa vähän allekin, mutta pitäis varautua tuohon. Sitten siinä häähuumassa innostuttiin tutkimaan juhlapaikkoja häitä varten. Ja lähetinpä sitten jo sähköpostia yhteen juhlapaikkaan. Pieni viihtyisä kellaritila, joka ennen on ollut olutpanimo. Kaikki järjestyisi paikan päältä. Niinpä sitten tuon jokapaikan ihmeen hintaa piti päästä tiedustelemaan. Talvihäät meille todennäköisesti tulee sitten kuitenkin. Ja ei, mies ei ole kosinut. Enkä usko olevani raskaanakaan. Vatsakivut ovat pikkuhiljaa ruvenneet häipymään pois, olo on ihan mainio. Eilen mies toi viiniä kotiin, kun olin sitä kolme ravintola-annosta juonut melkein putosin sohvalta, kun tajusin, että apua jos olen raskaana. Sanoin siitä miehelle sitten nukkumaan mennessä ja hyvä ettei itkuun toinen purskahtanut. Pahoitteli kovasti ja pyyteli anteeksi. Me ei todellakaan kumpikaan muistettu koko asiaa enää sen jälkeen, kun testi näytti negaa. Mutta odottelen aika vahvasti menkkojen alkua. Mun libidokin on jossain pakkasen puolella ja pahasti. Lupauduin rantakuntoon päästä jo tälle kesälle. Joo, nämä sipsit, jädet, kirotut pätkis minibites pussit ja kaikki muu moska todellakin auttavat asiaa. Alan paastolle, nälkälakkoon ja himourheilijaksi. Oon kuitenki liikkunu viikottain vieläki, vesijuoksennellu, lenkkeilly ja kulkenu toimistolle kävellen. Huoh. Tahtoo bond-tyttö bikineissä näyttää hyvältä. To do
07.03.2007 - 08:12
- Nukuin eilen sitten oikeasti 4 tunnin päiväunet
- Sain selkähieronnan - Menin nukkumaan 10 aikaan illalla, eli koko päivän aikana olin hereillä joku 8 tuntia - Epiloin eilen juliat veke - Aamu alkaa hieman paremmin - Aamusmoothie aiheutti oksetusta (Liiallinen nestemäisten juttujen lipittäminen ja nieleminen aiheuttaa joskus yökkäysrefleksin mulle) - Aamupahoinvointihan ei voi alkaa kolmessa päivässä, eihän? - Testi odottaa kaapissa, en kyllä tee sitä tänään - Tänään on toimistopäivä, paljon paperitöitä ja puhelinhommia - Mies on edelleenkin ihan vietävän seksikäs, argh 05.03.2007 - 09:54
Intohimo on aika pelottava asia. Varsinkin, jos se tulee järkyttävän adrenaliiniryöpyn jälkeen. Kukaan koskaan huomannut? Että kun riitelee vaikkapa ensin, niin se sovinto voi olla suloisinta ikinä. Tai kun sattuu kipeään, tekee jotain pelottavaa, on ihan huima tunne sen jälkeen. Koko viikonloppu oli erittäin kummallinen. Veli oli käymässä puolisonsa kanssa ja lähdettiin juhlimaan lauantaina. Jouduin todistamaan heidän riitaa ja yritin kestää vielä mieheni kiukuttelua. Meillä kun kinataan niinkin järkevästä aiheesta kuin tietokoneen käytöstä. Minua kun suunnattomasti ahdistaa se, että moinen rakkine saa minua enemmän huomiota. Mies saattaa koko päivän istua koneella ja pääsen hänen kainaloon vasta illalla myöhään. Niin olen sitten loukkaantunu monesti, että hän ei tykkää lähteä mihinkään minun kanssa, vaan jää pelaamaan.
Viime perjantaina kävin lellimässä kaverin pientä lasta taas. Riidan päätteeksi läksin sinne ja sainkin puhua monta tuntia ystävälle asioistani. Oli mukavaa. Samoilla seuduilla missä yksin liikuin, oli illalla raiskattu nuori tyttö. Koko kotimatka oli muutenkin pelottava. Satoi tihkua ja oli pimeää ja hiljaista. En varmaan ikinä oo ollu niin säikky. Ja minä olin vielä niin vihainen, ettei mies pelaamisen vuoksi sitten lähtenyt minun mukaan. Ja siellä just raiskattiin sitten muutama tunti minun kävelyreissun jälkeen tyttö. Eilen sitten herkkulakon päätteeksi syötiin sipsiä ja jätskiä. Katsottiin elokuvaa. Saunottiinkin. Päivällä käytiin pulkkamäessä mun isän, hänen vaimonsa ja kahden siskoni kanssa. Veli lähti kotiinsa ja ilmeisesti eroaa avopuolisostaan. Rajansa kaikella. Oli jotenkin niin surkea olo. Mutta sitten kuitenkin nautiskeltiin toisistamme ihan urakalla. Vielä tänä aamunakin. Niin että se ehkäisy jäi sitten pois... Illalla vielä käytettiin, mutta tänä aamuna ei. Minä tiesin mihin ryhdytään ja niin tiesi mieskin. Kierto on tosin aika lopuillaan, ovulaatio taisi olla viikko sitten. Kumpikin on hymyillyt koko aamun, eikä katumuksesta ole tietoakaan. Meitä kumpaakaan ei ole tutkittu, että ollaanhan kyvykkäitä saamaan lapsia. Mutta toive on suuri. Mies hekotteli suihkunverhon takana. Minä nauroin kuivatessa itseäni. Kuului: "rakas, taidettiin juuri yrittää lasta". Voi valtava. 18.02.2007 - 20:11
Kamispäivä. Darra. Krabul. Ahdistus. Juhlittiin ihan rankalla kädellä ystävän uutta kotia. Sieltä lähettiin baariin, jossa tanssittiin viisi tuntia pysähtymättä kertaakaan (paitsi baaritiskille, kun hain lisää juotavaa). Jalat on kipeät, ruokaa on voinut syödä vaan rajoitetusti. Jatkot venähti meillä aamukuuteen saakka. Talutin miehen sänkyyn vessan lattialta, jossa hän lepäili norjan alkeiden jälkeen. Laitoin sankon sängyn viereen ja mietiskelin, että jotenkin tämä on jo aika tuttua näiden baari-iltojen jälkeen. Ei sitä vaan koskaan opi. Tulee krapula ja on saamaton olo koko päivän. Oon nukkunu aamusta kolme tuntia ja olen nyt ihan poikki. Krapulamässy oli tänään thaimaalainen sapuska, jota en jaksanut syödä puoleksikaan. Maha kutistunut.
Ostin nätin vaatekerran eilen baareilua varten. Hiukset oli kauniisti kiharoilla vaahtomuovipatukoilla kun laitoin ne. Ystävä meikkasi minut ja olin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Huomion arvoista rahan tuhlauksessani on, että farkkukoko on kutistunut 2 tuumaa. Eli viisi senttiä on kadonnut vyötäröltä. Olen viimeksi ollut lukion aikaan yhtä slimmi. Täytyy siis kunnioittaa kropan muutosta ja muistaa, ettei mässäile itteesä turvoksiin heti kun herkuton helmikuu loppuu. Tosin eilen mä join limukkaa viinan kanssa. Mutta paukkujen kans siis vaan. Muuten mä en limusta ees tykkää. Ja muutenkin tulee varmaan varaslähtö maaliskuun herkkuiluihin, sillä ens viikonloppuna on taas miehen kotipuolessa synttärijuhlat ja nyt kyseessä on sen verran iäkkään ihmisen juhlat, joten en enää edes viitsi torjua kakkutarjoilua. Mutta asiaan. Mä tänään myös pakotin miesraukkani krapulan kourista ulos pakkaseen. Otettiin polkupyörät alle ja lähdettiin katsomaan mun työreittini. Joo, oon uusi tässä kaupungissa joten halusin varmistaa, että tiedän minne huomenna mennä. Ja ihan jeeran kuusessahan se toimisto on. Se on alueella, jossa muillakin firmoilla on toimitiloja. Mutta niin kaukana. Keskellä metsää! Mä heti herättelin kauhukuvia puskissa vaanissa raiskaajista ja ties mitä. En ainakaan kävellen mene. Matkaa tulee yhteen suuntaan 3 kilometriä ja se reitti kulkee parin tasoristeyksen yli (pitää varoa junia) ja semmosessa perämetsässä se perhanan reitti menee. Ja niin ankeaa aluetta, kun sinne rakennetaan toimitiloja teollisuusyrityksille. Hoh hoi, vieressä just joku betonivalamo jne. Mutta kun kyseessä on siis työ, jossa mä oon asiakkaiden luona neuvottelemassa heille sopivia ratkaisuja, joten en ees oo varmaan siellä toimistolla. Toivottavasti siis. Ja tuo koko työpaikan sijainnin saaminen oli ihan show. Ne ei vastanneet mulle puhelimeen, eikä kukaan tienny minne mun pitää mennä ja monelta. Aivan käsittämätöntä. Olin aivan paineessa perjantaina, että viikonlopun jälkeen pitäis tosiaan työt alkaa, mutta mä en tiiä minne mun pitää mennä ja monelta. Mulle iski päänsärky ja olin väsyny ja poissaoleva. Masistelinkin jopa, enkä sitte nukkunu pariin yöhön oikein. Joten en todellakaan oo mitenkään levänny nyt viikonlopun aikana. Soittihan se perjantaina iltapäivästä se mun esimies ja sitte sovittiin että maanantaina aletaan kattelee oikein urakalla. Leivoin ystävän kanssa viikonloppuna sämpylöitä, 4 kinkkukasvispiirasta (taas se samainen ohje, kuin tupareissa. Nyt tosin käytin sitte kevyt kermaa smetanan sijasta ja laitoin enemmän kananmunia, myös kinkku oli vähärasvaista) ja pyöräytin 800 grammasta jauhelihaa lihapölleröisiä. Niitä sitten syötiin tupareissa. Oli kivat juhlat kyllä. Ja muutenkin tuo loppuviikko ja viikonloppu meni nopeasti ohi. Kohta on jo maaliskuu. Kesä tulee, ihan varmasti se tulee. Ja iik, synttäritki tulee kesällä. 15.02.2007 - 16:20
Opintoni ovat siinä vaiheessa, että toiseksi viimeisen lukuvuoteni urakointi on nyt päättynyt. Suoritin tänään viimeisen tenttini ja seuraavan kerran istun lehtiön ääreen ensi syksynä. Tarkalleen joskus syyskuun paikkeilla. Muistan tammikuun alun ahdistuksen, että tämä päivä ei tasan tule kyllä ikinä. Mietin, että kuolema korjaa minut seuraavan 6 viikon aikana. Mutta vahvasti elossa ollaan, kertakaikkisen helpottuneina ja niin motivoituneina! Mä en tajua, nyt mulla ois opiskelumotivaatiota vaikka muille jakaa. Mutta kun ei tarvitse opiskella. Todennäköisesti aloitan kyllä opinnäytteen kirjoittamisen tässä kevään aikana, mutta muuten ei tarvitse kyllä sitten panostaa. Hieno olo. Arvosanoja en ole saanut vielä, muutama puuttuu. Pelkään pahoin, että yksi tentti ainakin menee uusintaan. Joulun alla tenttimäni kurssi meni myös uusintaan, ensimmäinen tentti koko opiskeluhistoriassani, mikä ei mennyt läpi. Mua harmitti silloin ihan sikana, kun sain sen nollan siitä. Mutta päätin, että en mä sitä pysty uusimaan ennen ensi syksyä. Ei olisi kertakaikkiaan riittäny rahkeet enää ottaa paineita siitä tässä keväällä kaiken tenttihärdellin päälle. Syksyllä siis ehdin panostaa, kun on selvästi väljempää.
Soitin tiistaina sinne mun työpaikalle. Ja aivan helvetinmoine show siitä sitte tuli. Toimitusjohtaja ei ole samassa kaupungissa missä mun tuleva toimipisteeni on. Joten hän ei muistanut tarkkaa osoitetta, vaan kaupunginosan. Ei paljon auta, kun oon ihan uusi tässä kaupungissa. Eikä hän osannut tarkoin sanoa mitä työtehtäväni ovat, sillä edessä on niin paljon tehtävää. Mainitsin kuitenkin palkkavaatimukseni ja ajattelin, että mun on pakko saada se palkka mikä mulle liiton mukaan kuuluu. Oon kuitenki opiskellu ansiotasoni eteen, joten se mun kuuluu kyllä saada. Työnantaja myötäili aika hyvin ehdotustani ja sanoi että loppuansiot on sitten aivan minusta kiinni. Mitähän sekin niinku tarkoitti? Että usko unelmiis, tuloksen mukaan sulle ropoja jaetaan... Ja siitäkös sitte iski paineet... Että työelämään pitäis päästä kiinni, saada tuloja, säästää ne. Ostaa auto, saada lainaa siihen... Että jos mä oonki ihan paska työntekijä ja joudun täysin provisiopohjaiselle palkalle, niin en tienaa niinku ikinä. Ja muutenki on ollu ahistuksia ilmassa välillä. Että mun pitäis olla nyt lähes rautainen ammattilainen. Paskanmarjat. Mä oon teoriaa joo oppinut, nyt pitäis päästä mestari-kisälli tyyliin oppimaan. Odotan toisaalta ihan hirmu innoissani, että mitä mun eteen tästälähtien tulee. Oon omalla vastuullani, mutta jotenkin se tuntuu hyvältä, että joku muu ohjaa mua. Tuo koulu on tuntunu niin itsenäiseltä, että alkaa pää hajota jo omiin päätöksiin ja ehdotuksiin. Tahdon vaan olla toisten ohjailtavana hetken. Tuota en ois koskaan uskonu kyllä sanovani. Oon myös kunnostautunut yhteydenotoilla ystäviini. Innostuin tuossa ystävänpäivän kunniaksi lähettämään korttejakin, mutta myös tekstailin (mun mielestä se on mautonta, mutta ajatus on kuitenkin, että muistaa jollain tavalla) ja lähetin sähköpostia. Yllätin monet kuulema yhteydenotolla. Joo, tunnustan. Olen laiska ja olen saamaton. Välillä en jaksa, en halua, eikä mua ees kiinnosta. Välillä unohdan ja olen täysin tyytyväinen kun elämä pyörii minun ja mieheni navan ympärillä. Ajattelen, että se on vaativaa raapustaa viestejä tai maileja. Tekstarit maksaa ja mailien naputus on tylsää. Kertoo samaa virttä jokaiselle erikseen. Kun vaan kehtais niin vois suunnilleen lähettää sen yhden mailin jokaiselle vuorotellen. Olen mauton, itsekeskeinen ja niin kylmä. Mutta vaan noin 80 % ajasta. Kyllä mä välillä kaipaan ystäviäni. Ja mietin toki, että miksi he eivät itse ota sitten yhteyttä, jos minua niin kaipaavat. Mutta sitä sais syytellä toisiaan loppuelämän. Mä otin yhteyttä, otan kuitenki aina, vaikka siihen meniskin vaikka vuosi. En silti pyyhi muistiani puhtaaksi ihmisistä joilla on ollut tärkeä merkitys mun elämässä. Olin kummityttöäni ilahduttanut kovasti lähettämällä ystävänpäivä kortin. Neiti täyttää ensi kuussa 3 vuotta ja on se näköjään pieni ilo suurikin. Oli kovasti kuulema ilahtunut postikortista, joka tuli hänelle itselleen. Pitää siis keksiä joku lahja kummitustytölle. Hyvänä verukkeena hissillä ajeluun ja rappujen välttämiseen on ollut eilinen verenluovutus. Olen häpeilemättä huristellut hissillä. Laiska minä. Mutta sovin kuitenkin illaksi kävelylenkin ystävän kanssa, lähdetään tutkimaan aluetta jolla ensi viikolla alkava työpaikkani on. Uimaan pitää päästä kyllä heti, kun nämä monsuunit on lakanneet. 6 monsuunipäivä menossa ja loppumaisillaan ovat... Onneksi. 13.02.2007 - 11:40
Ei se vaan käy minunkaan elo koskaan yksinkertaiseksi ja tylsäksi, kun on luotu minulle tämä hulluus. Viikonloppuna reissattiin miehen vanhempien luo ja siellä pitikin sitten herkuista kieltäytyä oikein urakalla. Pöydässä oli pullaa, runebergin torttuja, täytekakkua, keksejä, karkkia ja suklaata... Mutta sanoin kiltisti ei kiitos ja olen ylpeä sinnikkyydestäni. Erittäin ylpeä olen miehestäni, jota kyllä kotonaan kiusattiinkin. Rakkaani kun on tunnetusti suursyömäri ja herkkupylly (noin niinkun herkkujen syönnin vuoksi kuin oikeastikin aika herkullinen pylly hällä...), niin hän kyllä vääntelehti tuskissaan kahvipöydässä. Lupasin kuun lopussa tarjota pippuripihvin jossain kivassa paikassa, jos hän kykenee vastustamaan kiusausta. Ja kyllä pystyttiin, yhdessä. Oli tosi hieno olo, kun pystyi vastustamaan kiusausta. Ja sitten kun sitä katseli vierestä, kun toiset ahtoivat itseensä karkkia, pullaa jne, niin jotenkin se alkoi jo etomaan. Käytiin sitten viikonloppuna myös laskemassa mäkeä, kun sitä olen viikon verran jo toivonut. Mies puki mut paksuksi michelin möykyksi, vaikka pakkasta oli ehkä 5 astetta. Tuli hiki jo kenkiä pukiessa ja lapsuus tuli heti mieleen, kun on paljon vaatetta ja tietää pääsevänsä pihalle ihan kohta. Hyvää kuntoilua muuten rämpiä umpihangessa pulkkamäkeen ja sitten kivuta joka laskun jälkeen se tuhottoman pitkä ja jyrkkä mäki ylös. Tämän jälkeen pelattiin myös hankipalloa, joka oli sekoitus lentistä, futista ja amerikkalaista futista. Kuhan siis nakeltiin palloa ja rämmittiin hangessa. Hauskaa oli.
Tämän kuun inspiroimana olen luvannut seuraavia asioita: kotiin ja ulos aina rappusia pitkin. Asutaan kolmannessa kerroksessa ja talossa on hissi. Mutta raput menee yhtä ripeästi kuin hissiä odotellessa ja sillä liikkuessa. Lisäksi jos iskee makeanhimo, syön joko marjoja, hedelmiä, mehukeittoa tai uusinta suosikkiani: hedelmä-marja smoothieta. Ohje: jäitä blenderiin (tehosekoitin) muutama pala. Appelsiinituoremehua vajaa puoli litraa, 1 appelsiini, mansikoita pakasterasiallinen ja surrur. Nam. Tuohon voi sekoittaa banaania ja ananasta, jotka antavat siihen makeutta. Hiilaripommi tosin, joten sopii ehkä just aamiaiseksi tai lenkin/treenin jälkeen. Käyn lenkillä ja uimassa. Uimaan lähden miehen kanssa, lenkille mukaan otan myös ihanan ystäväni, joka muutti juuri ihan naapuriin. Miehen kanssa ollaan otettu viikon sisällä useamman kerran yhteen. Mä oon ollu käsittämättömän raivona joka asiasta ja toisen pienikin saamattomuus on ajanut järjen niin ahtaalle, että oksat pois. Oon nalkuttanu joka asiasta: likapyykistä, paskaisista astioista, liiallisesta tietokoneen käytöstä, koulumateriaalien näkymättömyydestä (mies ei tuo niitä kotiin, eikä opiskele, eikä läpäissyt tenttejään syksyllä), muistuttanut naaman pesusta ja lääkkeiden otosta. Niin voi pyhä sylvi sentään. Itsekin jo huomaa kesken lauseen, että nyt akka pää kiinni. "Oletko sä pessyt hampa..." "Oletko sä ottanu lääkk...." Aikuinen mies. Kait sen nyt pitäisi ilman tällaista äiti kakkonen- hahmoa pärjätä. Auttakaa. Mä varmasti oon niinku ainut nainen maan päällä, joka kuvittelee, ettei mies kykene suoriutumaan jokapäiväisistä askareistaan oma-aloitteisesti ilman sitä mun kyselyikä-tenttaustani. Mä perustelen kaikki sillä, että on kiva kun huolehdin ja ainakin muistutan. Mutta jos mulle tehtäisi sama, niin oisin ihan että joo, joo, pää kiinni jo nyt. Nyt kuitenkin tänä aamuna ajattelin ottaa rakentavamman kannan (joo-o, se on mun mielestä rakentavampi). Käskin siis mennä koululle, hankkimaan tenttimateriaalit ja alkamaan opiskella. Lisäksi käskin ottamaan yhteyttä opettajiin, jotta saa suorittamatta olevat laboraatiot tehtyä. Tästä innostuttuaan mies huomasi, että saa kasaan lähes 20 opintopistettä, kun kirjoittaa 6 pöytäkirjaa labroista. Oli sitten kiva katsoa toisen iloa vierestä, kun sanoin, ettei se tule helppoa olemaan ottaa kiinni usean vuoden opintoja, mutta se on kuitenkin mahdollista. Verta, hikeä ja kyyneleitä on luvassa, niin kuin minullakin on ollut, mutta en hetkeksikään hylkää miestäni. Lupasin leipoa ison kakun jos mies valmistuu oppilaitoksestaan opinto-oikeuden aikana. No, leivon mä sen silti, jos valmistuu milloin vaan. Kuukautisetkin alkoivat viikonloppuna. Jo se viikon kestänyt raivottaren käytös ja masistelu ennustelikin sitä. Kierto oli napakat 30 päivää, mikä mulla teininä olikin normaali kierto ennen pillereitä. Vuosi sitten pilleritauon aikana mulle ei normaaleja kuukautisia tullut ollenkaan, ne tuli joka toinen kuukausi ja kestivät lähes kaksi viikkoa joka kerta. Nyt vaikuttaa paljon paremmalta. Lisäksi, raivottaren käytös vaihtui nalkutuksen jälkeen järkyttäväksi seksihulluksi. Juu-u, täällä oli kuumat paikat kyllä ja lähellä piti- tilanne oli eilen jo oikeasti lähellä. Siis se, että jätetään kumi välistä pois. Intohimo on aika pelottava asia. Kun siinä on ihan hurmassa toisen läheisyydestä, niin ei paljon järki pelaa, että pitäisi se ehkäisykin. Siinä sitten saa kuiskia toiselle, että kulta, nyt ei olla valmiita vielä mihinkään vahinkoon. Ja kun on menkatkin... Niin on se siistimpää kumin kanssa. Pahoittelen, jos aiheutan ihmisille ellotuksia, koska jotkuthan on sitä mieltä että kuukautisten aikaan seksi on iljettävää, niin mä taas oon kuin kissa pistoksissa, heti kun PMS on helpottanut. Nyt olisi edessä kouluhommien tekoa ja tenttiin lukua. Mulla on korvakin kipuillut viikon verran, tosin ei korvasta, vaan sen vierestä. Nytkin vihloo aika paljon. Onneksi mun alavatsakipu on hellittäny, mulla oli tuossa salitreenien aikaan järkyttävää kipua alavatsassa niistäessä, yskiessä, seksin aikana/ kun jännitti lantion pohjan lihaksia. Ehkä treenasin siis liikaa... Mutta liikunta ei kuitenkaan oo lakannut siis, pitää vaan miettiä miten alkais liikkuu ja missä. Nyt oon tyytyny uiskentelee vesijuoksua ja käymään lenkillä. Tarkoitus ois alkaa spinningissä ja body combatissa kulkemaan. Aerobista läskin sulatus treeniä... Hih. 05.02.2007 - 11:42
Perjantaina tein maineeltaan opinahjoni vaikeimman tentin. Itse olin kuullut tentin sisältävän joka kerta suunnilleen samat kysymykset, joten panostin erityisesti niiden vastauksiin. Kurssi järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten, mutta olin silloin vaihdossa ulkomailla. Joten suoritin tentin ensimmäistä kertaa ja fiilis oli ihan hyvä, kun poistuin tentistä. Tentin tekemiseen ei mennyt kuin puoli tuntia ja kaikenkaikkiaan olin tyytyväinen opiskeluuni. Vaikka siihen viime viikolla tuhraantui useita tunteja ja iltoja. Tänään sitten illalla mulla on juridiikan tentti ja huomenna johtamiseen liittyvä tentti. Sitten alkaisi viikon loma ennen englannin tenttiä, mikä onkin tämän lukuvuoden viimeinen tentti. Sitten pääsen kotiin ensi syksyyn saakka, ettei täällä opiskelukaupungissa tartte käydä.
Perjantaina kotiin päästyäni etsin kuumeisesti asunnostamme jotain alkoholia sisältävää ainetta. Löysinkin joululahjaksi saamamme chileläisen punkkupullon ja aloimme miehen kanssa tuhoamaan sitä. Siinä viinilasillisten ääressä vaihdoimme kuulumisiamme ja tuntui mahtavalta vaan puhua ihan kaikesta muusta paitsi koulunkäynnistä. Kuunneltiin ilta musiikkia ja oltiin vaan ihan rauhassa. Lauantaina Pinnin blogiin heittämän treffiehdotukseni innoittamana päätimme miehen kanssa pyytää kaveripariskuntaa kanssamme hohtokeilaamaan. Ensimmäisen kerran elämässäni keilasin vaihtoreissullani, kun mies pyysi minua keilaamaan. Onnistuin koko session aikana saamaan silloin kipeän ranteen, 38 pistettä ja päädyin selälleni radalle silloin. Hävetti ja melkein itkettikin silloin ja päätin pyhästi etten koskaan enää lähde keilaamaan. Ajattelin moiselle kehutulle ajanvietteelle antaa uuden mahdollisuuden, mikä päätyi siihen, että voitin kaverin kanssa 3 muuta pelaajaa kahdessa sarjassa! Uskomatonta! Opin taktiikan ja huomasin ettei se hirveätä reuhtomista vaadi. Mitä nyt kerran pallo lähti taaksepäin, kun yritin hienosti antaa vauhtia. Alkoi vaan naurattamaan ja käskin takana olevia ihmisiä varomaan aina, kun olisi mun vuoro. Nautiskeltiin siinä muutama olunen ja lonkerokin pelin aikana. Olisi muuten tehnyt sairaasti mieli pizzaa tai kebabia pelin jälkeen, mutta ei annettu periksi. Vaikka siis eihän tässä kuussa edes ollut tarkoitus juoda alkoholia just tuon mässyn syönti pakkotunteen takia. Kotiin vaan mentiin syömään risottoa ja massu tuli hyvin sillä täyteen. Makeannälkää oon hillinny valion mehukeitoilla. Ne on makeutettu makeutusaineella ja sisältävät alle 10 kcal. Lisäksi saa ostettua runsaskuituisia versioitakin ja mä ainakin oon ihastunut vadelmaan, mansikkaan, mustikkaan, boysenmarja-karviaismarjaan. Ihan nam nam kyllä kaikki. Raejuusto alkoi tökkäsee täysin viime viikon jälkeen, kun sitä tuli työnnettyä joka paikkaan, joten sille herkulle pitää antaa aikaa nyt sitten hieman. Salille taikka uimaan ei sitten lähdetty viikonlopun aikana. Salilta pitikin pitää tauko, ettei tuu lihastreeniä liikaa. Mutta uimaan ei menty, koska tuota... Heh, tämä on aikas naurettavaa... No, molemmat ovat niin järkyttävän täynnä fritsuja, ettei voida mennä ihmisten ilmoille uikkareissa. *suuren suuri naurun kikatus* Mutta siis, paino on kuitenkin pudonnut ja tänä viikonloppuna ei sorruttu siis mässäilyyn kuten aikaisempina viikonloppuina on käynyt. Ja ihan hienosti on herkuton helmikuu sujunut, ei oo tullu mitään suuria vapinoita/puutostiloja. Hiilareita tosin en oo saanut vähennettyä yhtään, mikä harmittaa. Kotona kun on kaapissa tosiaan ihan perusriisiä ja pastaa, niin jotenki sitä pihinä opiskelijana aattelee, että en varmana osta tummaa pastaa/riisiä kaappiin ennen kuin edelliset on syöty. Mikä on ihan järkevää, eikö niin? Ja viimeisenä, mutta sokerisena herkkuna viikonlopullemme: Keikkaliput Ozzy Osbournen ja Black Label Societyn keikalle Helsingin Hartwall areenalle. 6.6 tuo keikka on ja rakkaani onnistui saamaan 4 viimeistä vierekkäistä paikkaa keikalle. Liput varattiin loppuun vartissa tänä aamuna. Ja niiiiin superherkku tilaisuus tuo kyllä, että pakkohan sinne on päästä. Täytyy siis murehtia lähempänä, kuinka sen saa vapaaksi ja missä päin Helsinkiä sitä majoittuu. Kun täältä huitsin nevadasta on aika matka sinne saakka kyllä. Mutta ihan mieletön tuuri kyllä kävi. Sinne siis ystävien kanssa lähdetään ellei maailman loppua tule. Hajalippujahan tuonne saa ilmeisesti vielä Lippupalvelusta. Viikonloppuna tuli katsottua myös Brokeback Mountain. Ja voi pyhä sylvi sentään, onhan se hieno ja koskettava elokuva. Mä luulen, että mun mies ei ihan samaan fiilikseen päässy kuin minä, johtuu varmaan näkökantaeroista :D. Mutta siis kielletty rakkaus ja sen saavuttamattomuus, pelko ja muut. Tuli niin tuttu tunne vuoden takaa. Että kun rakastuikin toiseen, vaikka ei olisi saanut. Suljettujen ovien sisällä tehtiin vaikka mitä. sovittiin että tämä jää yhteen kertaan ja palataan sitten omien kumppanien luokse takaisin Suomeen. Ja kun hyvästeltiin, niin ei edes tiedetty milloin tavataan. Ja sitten kuitenkin, muutama viikko myöhemmin seistiin kasvotusten juna-asemalla ja päätettiin, ettei koskaan enää toisiamme pois päästetä. Ja vieläkin tuo oma rakkaus tuntuu välillä niin luvattoman ja syntisen hyvältä, että siihen intohimoon ja rakkauteen meinaa ihan pakahtua. Että mitäkö mä höpäjän? Katsokaa tuo elokuva ja sen lisäksi nautiskelkaapa omista mussukoistanne. Hei muuten, mä oon varmaan pehmenny jotenkin, meinaan ku katsoo blogin nimeä ja ekoja postauksia. Mä en valita läheskään niin paljon enää kuin silloin valitin. Ja suurinosa elämästä onkin täynnä nyt juttuja, jotka onkin kivoja juttuja. Eikä sitten ees valitakaan. Olenkohan pettänyt lukijakuntani :D 01.02.2007 - 08:07
Haastan kaikki kanssaihmiset maailman älyttömimpään tapahtumaan, nimittään herkuttomaan helmikuuhun. Tipaton tammikuu on so out ja niin taaksejäänyttä elämää, joten jos pitää itseä kiduttaa, niin tässäpä oiva keino. Idea on päättömän kouluruokailun keskustelunaiheesta syntynyt kuukauden (tasan 4 viikon) mittainen herkuton kausi. Kiellettyä ovat siis suklaa, karkit, leivonnaiset, jäätelö ja roskaruoka (kebab, pizza, hampurilaiset, ranskalaiset). Kuitenkaan kiellettyä eivät ole marjoista ja jogurtista valmistettu pirtelö, jolla voi pakkomakeanhimotusta liennytellä. Tästä siis alkaa 28 päivän, tasan neljän viikon, mittainen kidutuskuuri. Tarkoituksena myös vähentää vehnän syöntiä (ei paahtoleipää tai vaaleaa leipää, sekä vähentää vaalean pastan syömistä). Tarkoitus on siis tarkkailla, kuinka pystyy vierottumaan pakkomässyövereistä ja nähdä parantaako fiilistä, kun ei salli keholleen hiilaripommeja.
Totaalikieltäytyminen ei tasan tule jatkumaan helmikuun jälkeen. Toinen ilmoitusluontoinen asia on, että olen nyt liikkunut uiden ja saleillen 4 viikkoa ja tulokset alkavat näkyä. Tissit katosi (tissikompleksi) rintalihastreenin takia, 75B on tuskin tunnistettavissa enää, reisilihakset erottuvat ja peppu on pakaroitunut. Juu-u, parempaa ilmaisua ei ole, sillä minun lättänä peräni, on saanut pyörää lihasmassaa. (Räystäsperse here I come). Painoa en ole kytännyt, koska kuntosalin puntarista on patterit loppuneet (Halleluja!!!), mutta kropan yleisilme ei ole enää niin velton näköinen. En nyt ole siis kadottanut vatsassa olevaa kiusallista pientä makkaraani mihinkään, mutta nestettä on poistunut elimistöstä, käsivarret napakoituneet, peppu, reidet ja vatsa timmin näköinen. (Vatsalihaksetkin pilkistelevät nätisti jo). Tästä siis jatketaan ja rantakunto voi olla jo jonkinmoinen tänä kesänä *tuuletus* Tenttiputki alkaa, tänään tentti, huomenna, maanantaina ja tiistaina. Olen lukenut niihin yötä myöten ja olenkin aika väsy aamuisin, vaikka kuinka popsin omega3, vitamiineja ja kalsiumia. Toivottavasti kaikki kurssit menee läpi ja hyvin arvosanoin. Lisäksi sain siskoni käyttämättömän hiuskihartimen ja tänä aamuna historiallisesti kiharsin vähän hiuksiani. Kerrostetut latvat kiharsin kauniisti ulospäin, nostin hiusta vähän juuresta ettei ole ihan päätä myöten ja käänsin kerrotettuja hiuksia kehystämään kasvoja. Meni vain varttitunti, joten tätä vois oikeasti alkaa harrastaan joka aamu. Haastan siis kaikkia naisia pitämään huolta kutreistaan ja nassuistaan joka päivä, jos vain siihen kykenee. Ottaa siis aikaa oikeasti itselle, puhdistaa kasvot hellästi hieroen, meikkaa kevyesti, mutta korostaen kauniita piirteitään ja laittaa hiuksiin itseä huvittavia juttuja. Ja jos ei joku päivä huvita, niin se on sitten taas ihan oikeutettua. Idea: olen nainen ja voin aina muuttaa mieleni. By the way, mitä itse oon huomannu, niin kun ostan H&M:ltä tai Glitteristä jotain krääsäkoruja (korviksia useimmiten), niin se kovasti lämmittää shoppaholistin mieltä ja muuttaa vähän ilmettä. Niin paljon, niin vähällä rahalla. Hyvämieli huomenna perjantai. Ui jui! 29.01.2007 - 14:09
Menin torstaina rakkaani luokse. Hän oli vastassa linja-autoasemalla härski virnistys kasvoillaan. Ei hän mikään vilauttelija ole, oli raasu nassu puuduksissa hammaslääkärireissun takia. Vinha ilmestys, kun hänen nenäkin vääntyi ihan kieroon hymyilessä, kun toinen puoli kasvoista täysin puutunut. Ilta taidettiin kuluttaa saunomalla ja tekemällä lasagnea suunnitelmien mukaan.
Perjantai aamuna rakas palasi pian noustuaan takasin viereeni, hänen tunnit olivat peruuntuneet. Nukuttiinkin sitten jonkin aikaa vielä. Lähdettiin puolilta päivin kaupunkiin ja pääsin himoitsemalleni kampaajalle. Hiukset lyhenivät ja kerrostuivat rokahtavasti ja saivat kauniin värin. Se sitten maksoikin suolaiset 100 euroa. Joo-o, kun sekoitti kolmea eri väriä hiuksiini, niin maksoihan se. Tämän jälkeen sitten mentiinkin optikolle valitsemaan kultaselleni lasit. Hänelle löytyikin pitkän eiein jälkeen kyllä kyllä, nimittäin Pradan hienot puolihengettömät kehykset. Siis ylhäällä kehys, alhaalla näkymätön nailonsiima. Rakas tuhlasi sitten näihin kolminkertaisesti minun kampaajareissuun verrattuna. Mutta helpottuu siis tietokonetyöskentely ja lukeminen. Illalla mentiin ystäväpariskunnan luokse katsomaan erästä korealaista leffaa (jonka nimeä minä dementtinen horisko en enää muista), mutta leffan idea on, että nainen on ollut syyttömänä vankilassa 13 vuotta syytettynä murhasta ja alkaa kostaa sitten poispäästyään. Aika rankka tapa kuvata maailmaa noilla korealaisilla. Perjantain ja lauantain välistä yötä sulostutti kello kolmen aikaan alkanut naapureiden karaokesessio. Sitä sitten kuunneltiin toista tuntia. Potkin pattereita, hypin vessan lattialla (muistu niin elävästi mieleen edellisin asuntoni ja laulavat naapurini). Ei auttanut, loilotus jatkui. En siis vaan yksinkertaisesti viitsinyt lähteä rappukäytävään kyttäämään että mistä kerroksesta se laulu kuuluu. Luulin, että fiksut ihmiset tajuavat, ettei kello kolmen karaoke herätä naapureissa hirveitä sympatioita ja kimppalaulun tarvetta. Rakas sitten valitteli kovaa paleltamista ja minä ajattelin, että se hammaslääkärireissu nyt sitte nostaa hälle vähän lämpöä. Käskin pukea pyjaman päälle ja kääriytyä mun lähelle. Nukahdin tyytyväisenä, kun naapuritkin lopettivat mölyämisen. Heräsin kahden tunnin päästä horkassa vapisen mieheni puuskutukseen ja peiton alta kuuluu: mu-mu-mulla on ky-ky-kylmä-mä-mä *vapisevalla ja horkkaisella äänellä* Käsi otsalle ja pam, äkkiarviolta 39-40 astetta kuumetta. Minä juoksin ympäri asuntoa, etsin lääkkeitä ja kiikutin vettä. Lisäpeittoja, villasukkia, fleecehousuja. Kuume ei laskenut 800 mg buranallakaan. Siinä valvottiinkin sitten aamuseitsemään ja odotettiin ystäväpariskunnan heräilyä (asuvat naapuritalossa) ja heiltä sainkin kuumemittarin ja lisää lääkkeitä. He käyttivät minua myös apteekissa hakemassa panadolia. Kuume laskikin nopeasti panadolilla. Meni ihan perseelleen nukkumiset kuitenkin. Ystäväpariskunnan kanssa katsottiin sitten splatterkauhupätkä The Descent (örkkejä, pimeitä ja ahtaita paikkoja ja paljon verta). Joo, ei ihan normi-ihmisten safkausleffa. Rakas kärsi koko elokuvan ajan, kuumehoureet ja ahdistava leffa, ei hyvä yhdistelmä. Siis miinuspisteitä minulle huonosta tyttöystäväilystä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö nukuttiin hieman paremmin, edelleen heräilyjä kahden tunnin välein mittaamaan kuumetta, juomaan vettä jne. Sunnuntaina nukuttiin pitkään, katsottiin Miyazakin Totoro (suosittelen kaikille Miyazakin leffoja!Kun yhden aloittaa, on pakko katsoa kaikki), syötiin niinkin terveellisesti kuin kananmunia ja pekonia, pastaa ja jäätelöä kinuskikastikkeella. (Tiedän, tiedän, mahdottomia nämä viikonloput). Mutta kun sai hyvän tekosyyn kipuilevan rakkaan kanssa syödä ja laittaa hänelle mitä hänelle mieleen tuli, niin saa sitä syödä. Nih. Tänään sitten kävin salilla taas. Oottelen josko rakas saisi labratulokset tämän päivän lääkärikäynnistään. Olivat epäilleet angiinaa. Huomenna sitten hän saa antibioottikuurin, jos bakteeritulehdus havaitaan. Pitäisi myös alkaa lukea tentteihin, viikonloppuna en oikein pystynyt väsymykseltä panostaa mihinkään. Tämänpäiväinen tentti meni kuitenkin loistavasti, vaikka lukeminen siihen jäi vähäiseksi. Torstaina ja perjantaina on sitten kaksi seuraavaa tenttiä. Ensi viikolla on sitten taas kaksi tenttiä, joten lukemista riittää. Viikonloppuna tuli kyllä itkuiltua väsymykseltä, hädältä ja vaikka miltä, kun ei pystynyt keskittyy kouluasioihin. Sitten pääsi märykin sen vuoksi, että vähänkö musta tulee joskus paska äiti, ku nyt jo menee hermo, ku joutuu miestä hoitaa muutaman tunnin välein yöllä. Rakas lohdutteli, että se on sitten eri asia, kun pystytään molemmat panostamaan lapsen hoitoon. Mutta voi apua, älä jeesus anna meidän sairastua silloin kovasti kun meillä on joskus vauva. Hatunnosto kaikille pariskunnille, äideille ja isille jaksamisestanne lastenne ja itsenne kanssa. Mulla ainaki meinas katketa hermo, kun piti miestä hoitaa, hoitaa kotia ja lukea vielä tentteihin samaan aikaan n. 4 tunnin yöunilla. 24.01.2007 - 22:11
Uusi ihastuksen aihe löydetty again! Kyseessä Anne Taintor ja hänen retro/vintage kuvansa:
   Ihania! Nerokkaita suorastaan. 20.01.2007 - 13:40
Nyt on ikuisen ja kullan kotona tapahtumassa. Kotikoloseemme paukahtaa tänään yli kymmenen vierasta. Olenkin tässä siivoillut puoltoista tuntia ja nyt odottelen, että piirakkataikina sulaa, että pääsen tekemään kasvis- ja kinkkupiirakat iltaa varten. Lisäksi tarjolla on dippailtavia paprikoita, kaksi dippiä, sipsiä, viinirypäleitä, tuorejuustoja, lihapullia, fetasalaattia ja coctailpiirakoita. Kauppaan passitan miehen hakemaan vielä voileipäkeksejä tuorejuuston kera (unohdin tämän itse, kun kävin kaupassa) ja talouspaperia sotkuja varten. Ostin kertakäyttöastioita, en jaksa ruveta tiskailemaan hirveää astiavuorta heti huomisaamuna. Näiden piti olla nonofficial illanistujaiset, mutta kauppalaskusta huomasin, ettei todellakaan ole. Oishan se viitisen tuntia pitkä aika poppoolla vaan nauttia alkoholia, jos ei ole mitään syötävää.
Hiki hatussa touhunnu, nyt istahdan, koska piirakkataikina on jäässä. Niiden jälkeen pitääkin paistaa sitten coctailpiirakat ja lihapullat. Onkohan vähän karua, ettei yhdelle kasvissyöjä-ystävällemme ole muuta kuin salaatti ja piirakka? No, hän saa syödä vaikka koko piirakan yksin :)). Luulen että kelpaa hänellekin. Piirakan ohjeet napattu täältä, mutta sovellettu siis kasvis ja normikinkku versioiksi. Miehenkin pitäisi pian tulla kotiin. Oli kyllä niin järkyttävä siivo täällä, että oksat pois. Mutta ai niin, eilinen. Illallinen oli aivan ihana, tuli taas tuijoteltua toista silmiin kynttilänvalossa ja vaihdettua kuulumisia. Ostin miehelle lahjaksi axcentin kellon, mutta ranneke oli liian lyhyt, mikä harmitti sairaasti. Ranneke on sikahieno rokkarileveä (yli 5 cm), mutta rannekeen pituus oli kyllä suunniteltu ihan pienille pojille. Ja mun pieni poika, kun on 2 metriä pitkä miehen alku *virn*. Ja sitten nautittiin lihapiffit ja nam nam jälkkärit. Sen jälkeen kantapaikkaan nauttimaan drinksut ja kotiin. Ah joo, joimme puoli karahvia punaviiniäkin piffien kanssa, oli kyllä maukasta. Ja ilta sitten nautiskeltiin vain toisistamme. Olipas kyllä mukavaa. Toivottavasti tänäänkin olisi mukavaa ystävien kanssa :). 17.01.2007 - 20:41
Kummallinen virnistys alkanut levitä enemmän ja enemmän nassukkaan. Tirskututtaa mielettömästi ja pulputan kuin papupata. Kanssaihmiset tuntuvat rakastettavilta ja tiskauskin maistui, vaikka normaalisti inhoan koko puuhaa. En mä mitään nautintoaineita oo vetäny, en oo impannu mitään liimoja enkä tusseja, poltellu mitään huumausaineita, saati nauttinut nenänannaa. Se on positiivinen hyvänolon tunne ja se on löytänyt minut pitkästä aikaa. Syksyllä tuli masisteltua kaikesta, koulusta, ihmissuhteista ja ajan riittämättömyydestä (samalla oli kuitenkin tuhottoman yksinäistä). Nyt fiilis on ihan eri. Koulu menee omalla painollaan ja lisäksi olen alkanut saamaan oikeasti hyviä arvosanoja. Ja jos arvosanaa ei tule, niin menen uusintatenttiin. Olo on kuin uudesti syntynyt. Syytän tästä pillereiden poisheittämistä ja salilla heilumista.
Tänään kävinkin taas salilla ja siellä meni melkein pari tuntia. Sama treeni ollut tähän mennessä joka päivä, pyrin tekemään laitesarjat samalla lailla joka kerta. En kyllä oikeastaan tiedä edes että miksi, mutta sillälailla se tuntuu luontevimmalta. Kait se on just sen takia, että bodypumpissa tulee sarja aina tietyssä järjestyksessä ja mun salitreenin lihassarjat menee pumppijärjestyksessä. (sekava selitys) Ja tänään tapahtui muutenkin outoja asioita; kävelin kouluun edestakaisin (yhteensä 5 kilsaa ja tunti kävelyä järkyssä vastatuulessa), kävin kaupassa kävellen (siihen meni jotain puoli tuntia, edelleen hirveässä tuulessa ja takaisin kahden ruokakassin kanssa). Kaupassa sitten eksyin lastentavara-osastolle. Juu-u, siellä mä katselin hoitopöydän päällisiä, kylpyammeita ja törmäsin tuijotellessani vaippapakettiinkin. Toivottavasti n. 5 marketissa työskentelevää luokkakaveria ala kuvittelemaan minun olevan pieniin päin. Sitten, olen tiskannut, lukenut tenttiin ja tehnyt tänään taas yhden ryhmätyön. Ja mulla on vahva tunne, että vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja ja viikossa päiviä, että ehtisi kaikki tekemään ajallaan. Tosin viikonloppu ei tunnu tulevan koskaan ja nyt on jo ahdistus että tulee perjantai ylihuomenna, koska silloin on tentti. En todellakaan ole lukenut siihen tarpeeksi, vaikka nyt viikon olen päntännyt aihetta 3 tuntia illassa. Ei vaan riitä. Mutta jos tulee hylsy, niin uusimaan vaan. Ensi syksynä on aikaa uusia, kun ei oo enää kuin muutama hassu kurssi. Työasioissakin kuului lopultakin. Työnantaja haluaa pistää minut myyntiin ja asiakaspalveluun ja työ alkaa sitten koulutusjaksolla. Ennen töiden alkua pitäisi muistaa käydä kampaajalla jossa pitäis pätkiä näitä mun kutreja vähän siistimmäksi ja laittaa uusi väri. Siihen meneekin sitten 90 €... Ja apua, rakas täyttää vuosia perjantaina. Hän tahtoo lahjaksi minut, joten nyt täytyy pistää parasta peliin. Mennään yhdessä syömään, elokuviin ja drinksuille. Suosittelen kaikille parisuhteessa oleville käymään treffeillä aina kun vain on mahdollisuus. On niin mukava syödä hyvin, juoda vähän viiniä... Me innostuimme viimeksi kertomaan kaappimusafanituksesta syödessämme. Oli mainiota nauraa toisen kanssa, kun paljastui että molemmat kaappifanittaa jotain bändiä, jota ei koskaan kehtaisi muille mainita. Muutenkin noilla treffeillä voi paljastaa aina jonkun uuden asian itsestään, niin pysyy kiinnostus yllä aina. Ja kuka käskee menemään treffeille kalliiseen ravintolaan? Lämpimästi vaatetta päälle, termariin kaakaota ja ulos istumaan ja rupattelemaan (säävarauksella, ei sinne kastumaan kannata mennä tai tuulen tempaamaksi joutua). Tai suuri suosikkini: paljon jädeä, marjoja, suklaa- tai kinuskikastiketta, töllön ääreen viltin alle ja nautiskellaan olosta vaan. Uijui, tulisipa äkkiä viikonloppu. 15.01.2007 - 20:01
Maksoihan sen 43,20 €, mutta nyt on salikortti taas ladattu kuukaudeksi. Tänään sitten huhkinkin salilla heti koulun jälkeen jo puolitoista tuntia. Pyöräilin kouluun ja takaisin, mikä tekee noin 5 kilometriä. Salillakaan ei tullut niin kuuma kuin kotiin polkiessa tuli.
Lisäksi sain arvosanat kahdesta kurssista; 3 ja 5. Jälkimmäinen arvosana aiheutti shokin, sillä siihen tenttiin selitin ihan mitä sattuu ja jätin lukematta suurimman osan tentissä kysytyistä asioista. Kolmosen nappasin suoraan hyväksilukuna syksyn projektityöstä, joten ei tarvinnut sitten suorittaa koko kurssiakaan. Perjantain palkkahallinnon tentti meni hyvin. Ja tänään olen lukenut kolme tuntia tulevan perjantain tenttiin (ja unohdin sen takia, että mulla ois ollu tänään iltatunteja puoli yhdeksään illalla, vit*, per*,saa*) Pillerit on nyt jääneet pois ja on heti ihan vapautunut olo. Mieskin huomasi eron ja hurjastelun päätteeksi sainkin fritsun kaulaani. (voi jestas, milloin mulla on ees ollu fritsuja viimeksi kaulassa?!? joskus teininä ehkä juu...) Lisäksi salamyhkäisesti mietin vauvajuttuja koko ajan ja huomasin bussimatkan olevan liian lyhyt mietiskelyyn että miten sisustan sitten, mitä ostan, miten lapsemme käyttäytyy... Huoh... Mutta nyt huippumalleja kyttäämään. Tosi teeveen orja kun olen. 14.01.2007 - 18:02
Viikonloppu alkaa kääntyä loppua kohti, mutta minä jäinkin vielä tänne rakkaan kainaloon huomisaamuun saakka. En raaskinut vain lähteä tänään, on paljon mukavampi nauttia vielä yksi yö ihanan ihmisen läheisyydestä. Mies on kutitellut minua, suudellut ja silitellyt minua. Muutenkin huomioinut kuin olisin viimeinen aarre maan päällä. Vauvaunelmista ollaan kuiskuteltu pimeässä makuuhuoneessa, ettei olkkarissa nukkunut ystäväni kuule meidän pientä salaisuuttamme. On kiva kikatella idealle, ettei kukaan tiedä, että meille suunnittelu on jo suuri salaisuus.
Shoppailin ystäväni kanssa eilen. Ostin kahdet farkut (70 euroa yhteensä, oli 50 % alennuksessa), epilaattorin (tää oliki sitten syntisen kallis, 99 euroa), korvakoruja neljät Glitteristä (joku 14 euroa), käsilaukku (17 euroa), kalenterin (4,90)... Että siitä kun ynnää, niin tietää minne opintolainarahoja on laitettu. Suuri ilonaihe on myös kukkakaupasta ostetut kierteiset bambukasvit (ihanat), jotka mies minulle osti. Ne tuossa punaisissa kissapulloissa kasvattavat juuriaan. Lisäksi oli huippuihanaa mennä ystävän kanssa kahvilaan teelle ja jaettiin huippuiso korvapuusti. Ruokailu sitten olikin hesburgerissa, joten kaikki arvaa tämän minun hirmuruokavalion pikkuisen joustaneen. Perjantai-iltana käytiin sitten drinksuilla ystävän ja rakkaan kanssa. Baarimikko pyöräytti blenderillä ison läjän mansikoita, mansikkalikööriä, mansikkamehua ja viinaa. Sekaan jäitä ja voi hurja että oli maukasta. Illasta alettiin sitten katsomaan CSI:n ensimmäisen tuotantokauden jaksoja ja syötiin sipsejä dipin kera, sekä viinirypäleitä. Tänään sitten käytiin katsomassa ystävälle asuntoa täältä ja syömässä kiinalaisessa. Ystävä lähti tuossa puolitoistatuntia sitten. Nyt sauna on lämpiämässä, pakasteessa litra jäätelöä, sekalaisia marjoja ja suklaakastiketta. Tarkoitus siis nautiskella herkuista ja kahdenkeskisestä seurasta. (salille meen kyllä heti huomenna....) 12.01.2007 - 09:47
Illalla sängyssä pyöriessäni aloin miettimään vauvakuumettani. Että nyt, kun heitän pillerit pois, voin alkaa valmistautumaan tulevaan yritykseen laskeskelemalla ovulaatioita ja kuukautiskiertoja. Ja että vahingon sattuessa meille tulisi sitten vauva jo aiemmin. Ja minä tunsin sen jotenkin hiipuvan itsestäni pois. Sen painostavan tunteen. En osaa oikein kuvailla sitä paremmin. Mutta sydämellä on ollut painava kupliva tunne, joka pistää itkettämään, tekee epätoivoiseksi ja laittaa laskemaan päiviä vuoden loppuun. Kyllä minä lasta haluan edelleenkin, mutta en oikein osaa sanoa, onko se tunteen katoaminen hyvä vai huono juttu.
Viime yönä näin outoja unia, siellä oli raajarikkoja ihmisiä, ihmisiä syväjäädytettyinä ja niitä sulatettiin juoksuttamalla verta niiden läpi laboratorioissa. Minä itse kärsin hermostovauriosta, jonka vuoksi en saanut kaadettua vettäkään lasiin, vaan käsi kääntyi lasin päältä ja kaadoin vedet pöydälle. Lisäksi en saanut laitettua kahviinkaan sokeria kahta lusikallista, vaan sitä hurahti desin verran. (en käytä kahvissa edes sokeria). Ihmiset harrastivat epätoivoista seksiä, jotta ne muistaisivat miltä menneenä aikana tuntunut nautinto tuntuu. Kamala uni, niinkuin joku tulevaisuuden painajaiskuva. Muutenkin niin levoton olo. Minulla on puoli yhden aikaan palkkahallinnon tentti tänään. Olen lukenut siihen aika kovasti ja luulen melko vahvasti pääseväni tentistä läpi. Nämä ovat niitä viime keväältä roikkumaan jääneitä opintoja (vaihto-opiskelun ajalta). Viikonlopun aikana pitää viimeistellä markkinoinnin esitelmä (jonka alustin keskiviikko iltana klo 21-22...) ja lisäksi pitäisi tehdä yritysverotuksen oppimistehtävä maanantaiksi (tehtävä saadaan vasta tämän päivän tunneilla, joten ei ne opettajat paljon armonaikaa meille anna). Ensi kesäksi olen suunnitellut auton hankkimista. Mutta nyt pitäisi ensin saada siis tulevan työpaikkani työnantaja kiinni (raivostuttavaa sähköposteilla, eikä toinen vastaa), jotta tietäisin missä työpaikkani edes kaupungissani on (osoitetiedoissa on vaan postilokeron tiedot, jee jee) ja paljonko palkkaukseni tulee olemaan. Pitäisi siis säästää joka kuukausi reippaasti rahaa. Tarkoitus onkin jättää käyttörahaksi perusopintotuen verran tai hieman enemmän ja loppusumma palkasta laittaa säästötilile kasvamaan korkoa (säästötilin saldo nyt tällä hetkellä ei ole kovin kummoinen italian reissun vuoksi...). Jonkinlainen kärrymobiili pitäisi olla, jolla pääsisi kulkemaan ja onhan se perheellisellä kaikkein helpoin, että on mobiili millä kulkea. Eilen illalla puhuttiin miehen kanssa puhelimessa vähän paremmissa fiiliksissä. Helpotti pahin ärsytys, kun kävin uimassa ja olin lukenut tenttiinkin. Puhuttiin pillereistä (ja päädyttiin, että ne lopetetaan. mutta siltikin mä vatvon asiaa koko ajan, että onkohan se nyt hyvä idea...), onnellisuudesta ja kaikesta meidän suhteessa. Edetään päivä kerrallaan ja minusta niin on hyvä. Ja rakkaanikin oli melko samoilla linjoilla kanssani, kehui jopa pyykänneensä, vaikkei se niitä suosikkitöitä olekaan. Kamala ikävä. Onneksi ei ole kuin 7 tuntia, niin pääsen rakastani rutistelemaan. Lisäksi parhaista parhain ystäväni on tulossa meille viikonloppukylään ja tarkoitus ois käydä ehkä tänään yhdellä (oikeasti vain yhdellä, mä suunnittelen edelleen absolutistiksi ryhtymistä :D) ja huomenna sitten juostaan kaupungilla. Pitäisi ostaa epilaattori ja parit farkut (hei hei rahat). 08.01.2007 - 22:29
Loma loppui sitten reissuun veljen luokse. Oli erittäin mukava viikonloppu, varsinkin kun katseli laitamyötäisessä kulkevaa reserviin palannutta pikkuveljeä. Pyhä lupaus uuden vuoden krapulassa pidätteli minua edelleen, mutta sorruin juomaan kuitenkin pohjille 3 sidukkaa ja baarissa yhden paukun. Rakas tilasi sen tiskillä suunnilleen näin: vaemolle jotain juotavaa. No, sain vadelman makuisen drinkin ja ihan hyvää se oli. Olimme myös koiranäyttelyssä viikonloppuna seuraamassa agility-kisaa, jossa veljen ja hänen avokkinsa koira kisasi. Vaihtelua elämään, en ole ennen käynytkään koiranäyttelyssä.
Heräsin tänä aamuna puoli seitsemän aikaan ja lähdin uimahallille. Uiskentelin 750 metriä ja kävelin sitten kouluun kolme kilometriä uimareissun jälkeen. Koulua olikin tänään sitten puoli yhdeksään saakka illalla, että nyt voin tunnustaa olevani katkipoikkiväsynyt. Huomenna olisi tarkoitus mennä uimaan koulun jälkeen, toivottavasti saan aikaiseksi. Lisäksi olen pysytellyt aika tiukassa ruokavaliossa, siis paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä ja pitänyt huolta että saan tarpeeksi proteiinia ja välttänyt vähän niitä hiilareita kuitenkin. Nappailen niitä monivitamiineja, kalsiumpuristetta (jossa kalsiumia, magnesiumia ja a ja d- vitamiinia) ja omega3 edelleen päivittäin. Vatsa toimii erittäin hyvin, mikä on mulle niin kuin jumalan lahja. Mutta en nyt ala kertoilemaan sen syvällisemmin sitten tuosta puolesta. Rakkaan kanssa sitten keskustelimme ei niinkään rakentavasti tästä meidän elämäntilanteestamme. Tuntemuksista, toiveista ja peloista. No siihen ajauduttiin vahingossa, kun rakkaani tunnusti riitelyyn löytyneen syyn. Mä että mikä riitely, missä, kuka meillä riitelee? Mutta kuulema nassukkaiseni alkaa ottamaan kaaliin välillä. No, onhan se varmaan totta, että kun homma on ihan uutta, niin se säikäyttää. Mutta siitä pitäis sitten puhua. Kun mää elän luulossa, että kaikki on ok, mitään ei tarvitse muuttaa ja tulevaisuutta suunnitellaan niinkuin nyt ollaan suunniteltu. Mutta se kuitenkin onkin sitten rakkaalleni liikaa. No jotenkinhan se loukkasi. Tiedättehän, että kun olet elänyt kuplassa ja se poksahtaa rikki. Mutta kun miettii, että itsekkäästi minä asetin jotenkin parasta ennen päiväyksen meidän kahden keskiselle ajalle, että se sitten loppuu kun meitä on kolme. Olipa karmeasti ilmaistu, siis saahan sitä aikaa jos haluaa, mutta kyllä kait nyt kaikki lapsiperheelliset tietää, että on mentävä lapsen ehdoilla, ennen kuin päättää lähteä vähän partyilemaan. Niin piti alkaa itsekin miettiä vähän asioita. Tänään uiskennellessa ja kouluun kävellessä tuntui oikeasti nyt hyvältä. Hiljaista, ei paineita mistään. Ja taas on välimatkaa viikoilla 75 kilometriä. Palasin siis opiskelukaupunkiini, asustelen äitin luona viikot. (Ja ei, en asu ilmaiseksi, maksan ruuasta, tiskaan ja autan kaikin mahdollisin tavoin ja ennen kaikkea olen seurana äidille). Ja tuntui, että pitäisi lakata painostamasta perheen perustamisella, pitäisi lakata miettimästä joka päivä kaikkea tätä, sillä se oikeasti syö meidän välejä. Asettaa paineita, eikä päivä kerrallaan eteneminen ole mitenkään enää mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin luopunut toiveista tai suunnitelmista. Niiden pitäisi nyt antaa vain kypsyä. Ja olisihan minun pitänyt jotenkin odottaa, että tämä yhteenmuuttaminen vie aikaa, eikä alkaa 4 viikon jälkeen suunnittelemaan perheen lisäystä. En osannut mennä yhtään perustasolle, vaan ajattelin meidän kahden asioita eteenpäin. Mutta kun mies elää nyt ensimmäistä kertaa naisen kanssa saman katon alla, niin kait minun pitäisi jo tajuta, että jarrua jarrua... Huoh, mutta kun ei vaan aina mee perille. Äiti juoksentelee seuraavan viikon sisällä kolmella eri lääkärillä. Ne alkavat nyt sitten todenteolla tutkimaan sitä (mä en sano sitä sanaa, mä en pysty) juttua, mikä sillä ehkä on suolistossa. Se pistää pelottamaan. Olen täällä niin turvassa, äidin luona. Äiti kysyy juonko aamukahvia, jos laittaa aamulla sitten tippumaan, että heräisin kahville. Ja siinä, niin elävänä ja nauravana. Minä toivon ja rukoilen kovasti, että kaikki menisi hyvin. On niin ikävä siskoakin ja veljeä. Ihan muuten huomioksi, niin kuunnelkaapa Vesa-Matti Loirin Ivalo-levy. Erityisesti minua pisti itkettämään ja mietityttämään Tehosekoittimen cover-kappale hetken tie on kevyt Veskun esittämänä (no, ookoo, oltiin pikku sievässä baarin jälkeen aamuviiden aikaan veljen kanssa sitä kuuntelemassa, mutta kuitenkin). Mä en vaan kestä veljeä humalassa. Siinä on mies, joka kuuntelee sydämen auki repivää musiikkia humalassa ja muistelee kipeää menneisyyttä. Antaisi jo anteeksi... Minäkin annoin, kun oli pakko kasvaa ymmärtämään, ettei kaikki ole muutettavissa vaikka haluaisi. 04.01.2007 - 09:47
Ihan sydän sykähti lämpimästi, kun huomasin Laurelinin jättäneen kommentin minulle. Ensimmäinen kommentti koko bloggaukseni aikana ja tuntui mukavalta. Hieno idea muuten, että kotona voisi kuunnella musiikkia niin että toisen tulee sitten arvata mikä biisi on kyseessä. Ehdottomasti pistän harkintaan tuon kyllä, kiitos Laurelin.
Minä nousin tosi aikaisin tänä aamuna, en vaan saanut unen päästä enää kiinni. Mieskin suukotteli minua aamusta ja sanoi varovasti hyvät huomenet. Lupasin keitellä aamupalaksi marjakiisseliä ja senhän minä teinkin. Jostain olen muuten kuullut tai ehkä jopa lukenut, ettei ihminen voi pitää silmiään auki aivastellessa. No, siinä kun minä hämmentelin mustikka-mansikka-vadelma-soppaa, niin alkoi aivastuttamaan taas ihan vietävästi. Ei muuta kuin kasvot toiseen suuntaan soppakattilasta ja annoin palaa. Muistin siinä kesken pärskimisen, että apua se kiisseli voi palaa pohjaan. No, siinä minä "takakädellä" hämmentelin aivastellessa soppaa ja nauratti vielä niin pirusti samaan aikaan näyn mahdollisen koomisuuden vuoksi. Pikkuvelikin soitteli eilen. Pyysi niin kovasti luokseen viikonlopuksi, kun pääsee nyt armeijasta pois. Itse kun olen "pikku" räkiksessä ja eilen vähän kuumeilinkin, niin sanoin harkitsevani asiaa. Veli tuumasi, että voi tehdä minttuviinakaakaota ja rommitoteja minulle viikonloppuna, jos miehen kanssa sinne mentäisiin. Nyt olo onkin huomattavasti parempi kuin eilen. En osaa yhtään sanoa, paljonko minulla kuumetta eilen oli, koska en omista kuumemittaria. Mutta villapaidassa ja lököpöksyissä, kalsareissa, t-paidassa, sukissa, villasukissa, tossuissa ja viltin alla paleli kovasti. Ah, niin käytän mä kuitenkin myös alusvaatteitakin, kun ne tuosta luettelosta jäi pois. Soitin siskolle illalla. Hänhän on nyt siellä turvakodissa, jonne sossut hänet sijoittivat kesään saakka. Käy yhdeksännen luokan loppuun sieltä käsin sitten. Minä valittelin jo ikävääni ja sisko pikkuvanhasti nauroi, että enhän mä ole ollut täällä kuin yhden yön. No, minusta se silti tuntuu niin kamalalta, että lapsi/nuori otetaan perheestä pois, koska mitään tolkkua hänen elämästään ei saa enää kukaan, ei edes hän itse. Mutta jos hän siellä kasvaisi sitten ottamaan vastuuta, kun on tavallaan kuitenkin omillaan, mutta häntä vahditaan 24/7. Ruma sana tuo vahtia, mutta se on tottakin, kun hän on lukkojen takana siellä koko ajan, ettei pääse karkaamaan. Ostin apteekista eilen kalsiumpuristeita, omega3, kipulääkkeitä ja rennietä. Täti katseli kassalla vähän huolestuneesti, kun kärräsin hihnalle kaikki ostokseni. Teatraalisesti kaivoin taskusta nessun, niiskautin ensin ja niistää päräytin siinä, että varmasti hoksaa, että olen kipeänä. Kalsiumpuristeet sisältää kalsiumia, magnesiumia, c ja d vitamiinia. Maistuvat mustaherukalle ja piparmintulle (ja lopuksi vehnäjauholle). Kukahan tuonkin makuyhdistelmän pääsi suunnittelemaan. Ensi kerralla ostankin sitten appelsiinin makuisia calcichew-tabletteja. Popsin myös monivitamiineja. Jotain ne syömäni tabletit minussa tekee, sillä mun nolottava akneni alkoi parantua kuin silmissä. Mä en edes tiedä mistä tuo teini-iän taantuma minuun iski, puoli vuotta se on kiusannut leuan aluella minua. Katselin myös kasvohoitojen hintoja eilen, jos menisi itseään sinne hemmottelemaan. Mutta nyt seuraillaan. Häistäkin puhuttiin eilen illalla pitkään. Mietittiin mikä olisi paras vihkipaikka. Maistraatti olisi nopein ja kivuttomin ja se sopisi meille sen puolesta, että mehän olemme tekemässä lupaustamme toistemme vuoksi, ei sen vuoksi, että pitäisi järjestää hirvittävillä krumeluureilla varustettuja pirskeitä. Sitten taas toisaalta mietityttää maistraatin seremonian lyhyys ja koruttomuus, koska kumpikin meistä kuuluu kirkkoon ja tuntuisi luontevalta saada siunaus avioliitolle. Ja minä taas en ole niin kesähää-ihminen, joten voisin marssia alttarille kyllä paukkupakkasellakin. Sitten alettiin miettiä, että joo, pappi olisi kiva saada vihkimään. Mutta tarvitsisiko sen vihkimisen tapahtua sitten kirkossa? Että koska mielessämme on pari kaunista hääjuhlapaikkaa, jos vihkiminen suoritettaisiinkin suoraan siellä. Hassua, että näitä asioita edes mietitään, ei olla edes kihloissa vielä. Minä kysyin mieheltä onko hän onnellinen. Hän sanoi, että kyllä, mutta tahtoo paljon enemmän. Minä säikähdin, että entä jos minulla ei ole enempää annettavaa, koska taidan jo antaa kaikkeni. Hän otti minut kainaloonsa ja sanoi; en minä sitä tarkoittanut, vaan että tahdon kanssasi naimisiin ja lapsia. Pieniä perhosia pyrähti vatsasssa. Mutta jos tästä siirappisesta elämä on ihanaa vuodatuksestani siirrytään arkipäivän tasolle, niin minun pitäisi lukea kokeeseen, joka on 12.1. Ei vaan ole minkäänvaltakunnan keskittymiskykyä tämän flunssan takia. Niiskuttaa vaan ja silmiä polttelee jos pitää tarkkaan jotain tihrustaa. (Kumma, kun tätä kirjoittaessa ei polta yhtään). Niin, eli en saa aikaiseksi, ei huvita, eikä kiinnosta. Pitäisi ottaa myös yhteyttä siihen työpaikkaankin. Että kuinkas sitä asioita aletaan sitten helmi-maaliskuussa järkkäilemään ja mitä minulle on siellä luvassa. Kauhea työ- ja opiskelustressi päällä, vaikka olen vielä lomalla. Lisäksi tekisi niin mieli mennä kirjastoon lainaamaan vauvakirjoja, mutta en tee sitä kyllä vielä. Kuitenkin joku kaveri löytää sellaisen opuksen meiltä ja siinä on turha alkaa selittelemään. Ja kaiken lisäksi asustelen ensi viikosta alkaen kouluviikot äidin luona sitten, joten siellä pitää muistaa pitää suu supussa kaikista suunnitelmista. Kävin eilen selamaassa Helistimen keskustelufoorumeita. Siellä sitten katselin, kuinka ihmiset ovat yrittäneet monta vuotta saada lasta alulle. Ja jotenkin se tuntuu niin julmalta, että minä vaan nyt aikataulutin elämäni, että vuoden loppupuolella aletaan lasta yrittämään. Aloitin syömään siis kaikenmaailman vitamiineja, kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Suunnittelen (tässä vaiheessa siis vasta suunnittelen), että ensi viikolla lähden taas kuntosalille body pumppiin kahdesti viikossa, jotta myös kroppa saadaan kuntoon tulevaa koitosta varten. Ja mies kihlaa minut sitten, kun kihlaa, mutta naimisiin mennään joka tapauksessa ennen lapsen syntymää, jotta lapsella on sama sukunimi kuin meilläkin heti. (Tai no voihan hänelle antaa isän sukunimen sitten ja minun omani muuttaa sitten kun naimisiin mentäisiin). Jotenkin syö jo päätä, että en ajattele mitään muuta kuin perhe-elämää. Mutta sellaista se on, tuo kuumeilu. Jos sitä jotain söisi aamiaiseksikin. Vaikka tuota aivastusmarjasoppaa. 03.01.2007 - 10:51
Huonovointisen vuodenaloituksen jälkeen eilen tunsin nenässäni ilkeätä kutkutusta. Mies nyt jo oli kohta viikon verran aivastellut ja niistänyt, joten olihan se odotettavissa että flunssa iskee minuunkin. Heräsin yöllä omaan aivasteluuni ja nyt aamulla sitten katkesi jo jostain verisuonikin rajun aivastelun vuoksi. Minä kun en ole mikään siro tirskauttelija, minä aivastelen kerralla sitten sen 10 aivastusta peräjälkeen ja niin voimalla että kurkkuun sattuu loppupäivän.
Käytiin eilen miehen kanssa uimassakin. Minä olin äreä ja kiukkuinen koko päivän, kun ei miestä paljon uudessa asunnossa näy. Viihtyy niin kovasti tietokoneen parissa makuuhuoneessa. Tosin oltiin sovittu jo uimaan menosta jo ennen uudenvuodenaaton pirskeitä, jotta joululäskeille tehtäisiin kumpikin jotakin. 700 metriä juoksentelin vesijuoksua ja kävin allaskävelyä vielä lämpimässä altaassa veivaamassa 15 minuuttia miehen kanssa. Naurettiin kovasti, oli mukavaa. Tunti vierähti altaissa polskutellessa. Oli rentouttavaa ja mukavaa. Mies veikkaili orastavan flunssani johtuvan kloorin kuivattamista limakalvoista, mutta minä kyllä arvasin että flunssa se on. Tänään ollaan menossa sitten iltapäivänäytökseen katsomaan Miyazakin animaatiota naapurini Totoro. Originaaliversio teattereissa ja lippu maksoi vain 6,5 euroa. Miyazakin animaatiot ovat niin mainioita, suosikkeja on Liikkuva Linna ja Prinsessa Mononoke. Tosin henkien kätkemäkin on mahtava. Ja rakas lupaili tuossa jo, että voitaisiin ostaa popcorniakin teatterissa. Tänään pitäisi käydä vielä sitten postissa ja apteekissa. Lisäksi pitäisi käydä ostamassa vitamiiniporetabletteja. Olen jo popsinut pari päivää monivitamiinitabletteja, enkä aio niiden syöntiä lopettaa ennen vauvan yrittämisen aloittamista. Pitäisi ostaa lisäksi kalsiumtablettaja, koska maidonjuonti on mulla jäänyt niin vähälle. Ei oikein maistu enää maito hyvältä. Päivät kuluvat hitaasti ja ensimmäisenä ja viimeisenä ajatuksena on pienokaisen oletettu maailmaan saattaminen. Tosin nyt vielä sekin, että äiti soitti tänä aamuna, että lääkärit olivat löytäneet sitten sieltä suolistosta jotain. Paha tulehdus siellä ainakin on ja kirurgille kiireellisesti pitää hänen päästä viikon sisässä. Oli kamalaa herätä äidin soittoon, kun hän vain itki puhelimessa. Minulle niin rakas äiti. Ja siskokin sitten meni sossun hoiviin eilen. Hänhän jäi myymälävarkaudesta tässä kiinni. Sitä miettii, että apua jos minunkin lapsistani tulee joskus niin ongelmakimppuja, etten pysty ohjaamaan heitä enää mitenkään. Ei minun äitini epäonnistunut kasvatuksessa. Hänellä on vain niin paljon kaikkea tekemistä ja kapinoiva pikkusisko meni teoissaan liian pitkälle. Hän on nyt siis ainakin kesään saakka sossun huostassa. Teini-ikäisen ei kuulu ryypätä lähes joka päivä, varastaa ja julistaa maailmalle, kuinka seksi on mahtavaa kännipäissään. Ei näin. Ei mekään veljen kanssa, vaikka samat kasvatusperiaatteet meillekin on annettu. Mutta nyt syömään. 01.01.2007 - 15:39
Oikein perinteinen suomalaistyylinen uuden vuoden vastaanotto. Ostin kolme siideriä, mutta jotenkin sitä huomasi ryystävänsä tuoremehuun sekoitettua vodkaa ja siinäpä on sitten melkeinpä viimeinen muistikuva illalta. En muista kotimatkasta juuri mitään, rikoin käsilaukkuni, itkin meikit poskilleni syystä jota en tiedä. Joten tulipa sitten ääliöityä ihan tarpeeksi. Miksihän sitä pitää edes juoda? Mitä hyötyä siitä on? Kun tuossa aamun oksensin vatsahappoja krapuloissani ja nukuin sohvalla, koska makuuhuone tuntui kauhujen kammiolta, niin melkeinpä (no oikeastikin) vannoin, että voisi kait tuon juomisen heittää. Menee rahaa, eikä se nyt niin kivaa ole, illat päättyy enemmän tai vähemmän huonosti ja seuraava päivä on sitten ihan kamala.
Nyt on pakko keitellä riisipuuroa, sillä iski uskomaton puurohimotus. Aamun olen imeskellyt mandariineista mehua ja nakellut kuoret sitten palasista oksennussankoon. Ei pystynyt vaan nielaisemaan mitään kiinteää. Mutta siis, se on uusi vuosi. Vuosi 2006 olikin reissuvuosi, olin itse vaihtarina ulkomailla keväällä ja tuon rakkaan kanssa käytiin Italiassa. Rakas reissasi myös ruotsissa, tanskassa ja belgiassa. Ulkomailla vaihdossahan me tavattiin. Minulla päättyi myös 7 vuoden seurustelusuhde uuden suhteeni takia. Ja olen onnellisempi kuin koskaan. Tästä vuodesta en tiedä vielä mitään muuta, kuin että 3 tenttiä pitäisi ehtiä uusimaan, helmikuussa töihin ja loppuvuodesta saisi toivottavasti sitä pienokaista yritellä pistää itämään :). Vuosipäivä meillä on miehen kanssa 19.1, jolloin oltiin ekaa kertaa yhdessä ulkona vaihtoaikana. Rakastuin ihan päättömästi, vaikka muut tietää meidän suhteen alkaneen vapun tienoilla mukamas. Julkinen salaisuushan on, että vuosi ollaan yhtä pidetty. Tuntuu päivä päivältä vaan paremmalta. Tämä vuosi saattaa myös pitää sisällään meidän häät, jos niin päätetään, että halutaan olla samannimisiä kun pienokainen syntyy (jos syntyy, jos tärppää, jos raskaus menisi siis hyvin jne). Kenellekään ei olla kerrottu, että jälkeläisen yrittely aloitetaan tämän vuoden loppupuolella. Enkä aio kertoakaan. Mitäpä sitä turhaan vielä kertomaan, kerrotaan sitten, kun testi näyttäisi plussaa ja olisi sen verran pitkällä raskaus, että oltaisiin jo turvallisella puolella odotusta. Päivä kerrallaan, kohti ääretöntä ja sen yli :))) 15.11.2006 - 06:59
Näin kummallista unta. Olin ulkomailla vesipuistossa ja osallistuin
hyväntekeväisyys päivään, jossa kerättiin rahaa, että naiset pyysivät
miehiltä rahaa, että miehet saavat laskea vesiliukumäkeä rahasta naisen
kanssa. Jonkinlainen maksullinen nainen mä kait sitten olin. Yksi
tyyppi ei suostunut laskemaan mun kans vesiliukumäkeä ja mä hyppäsin
korkkarit jalassa sen auton kattoikkunan säpäleiksi ja yritin varastaa
autostereot. Se kaappas mut autoonsa mukaan ja jouduin kartanoon, jossa
mun lukioaikainen tuttava laittoi ruokaa. Söin parsakaalia ja
pinaattilettuja siellä ja kartanon italialainen naisomistaja toimitti
mulle kuitin, jonka mukaan olin ansainnut 365 000 € hyväntekeväisyyteen
vesiliukumäkipäivästä. Pöytää vastapäätä istui yhtäkkiä ex-anoppini,
joka kysyi, että mikäs päivä se semmoinen on. Selitin, että rahat menee
hyväntekeväisyyteen. Ex-anoppi nauroi, että hän pitäis rahat itellään.
Tokaisin, että niin no, rahathan ei ole sun eikä mun, eikä se kuulu
sulle mitä mä teen.
Viime viikollakin näin unta että pelasin korttia riikinkukon ja kuoleman kanssa. Kuolema oli naamioitunut apinaksi, jonka pää olikin pääkallo apinan kasvojen alla. Nostin kortit pöydältä telekineettisesti ja vedin riikinkukkoa kuvaavan kortin pakasta. Unikirja kertoilee; ihminen, joka lahjoittaa rahaa tuntemattomalle, tekee pian arvokkaan löydön ja uni rahan saamisesta merkitsee menestystä. Riikinkukosta kerrotaan; kerskaileva riikinkukko levittää pyrstösulkansa ylpeästi kaikkien ihailtavaksi, se on miehisen määräysvallan symboli. Riikinkukko unessa merkitsee tytölle hyvää ja rikasta miestä, sekä että tuleva puoliso on viehättävä muttei erityisen älykäs. (tässä vaiheessa aloin nauramaan). Apinoista uneksiminen ennustaa yleensä pahaa, sillä apinat merkitsevät pahantahtoisia, kateellisia, lapsellisia, outoja ja salaisia vihamiehiä. Apina on hyvä merkki perheelliselle ja rakastuneelle. Kuolema ei välttämättä ole oikean kuoleman enne, etenkään, mikäli uneen ei liity ahdistusta. Unessa kukaan ei todellisuudessa kuole. Kuoleminen merkitsee yhden elämänvaiheen päättymistä, sekä työtehtävän tai suunnitelman onnistunutta toteutumista ja uuden alkua, uudelleensyntymistä. Huh, näiden perusteella mulla menee siis ihan hyvin. Ja ihanaa on myös se, että sain pari villapaitaa ystävältäni eilen ja tänään on vihreä villapaita- päivä. Rakas tulee tänään. Wihii! 01.01.1970 - 02:00
Kotikolosemme on virallinen basillien ja mokomien itiöiden pesäpaikka. Pikku-ukkomme naamataulussa roikkuu kuolajojojen lisäksi räkävietereitä ja on se vaan niin riivatun vastenmielistä hommaa pikkumiehen mielestä pyyhkiä sitä nassua. Samaten suolatippojen laittaminen nenärööriin, karjua pitää niin kauan, että hoksataan että aijaha, se nenä on taas auki. Ja sitten leviää naamalle autuaallinen hymy ja nukkuminenkin on helpompaa. Tuon pikkupiraijan suuhun katsominenkin on eräänlainen urheilusuoritus, ellei halua omista sormista hakkelusta. Kaksi sahalaitaista alahammasta ja väliin luikerteleva kieli on tehnyt homman välillä mahdottomaksi, mutta... Nyt sain ehkä osviittaa siitä, mitä suussa on meneillään. Alahampaiden tulosta kieli aikanaan hampaan kohdilla viirut ja nyt samanlaiset viirut ovat ilmestyneet kulmahampaiden kohdalle alas ja yläikeneen vasemman ylähampaan viereisen hampaan kohdalle. Luulin, että hampaat puskevat läpi loogisessa järjestyksessä keskeltä taakse ja vastakappaleet aina vuorotellen. Nooh, hälläkö väliä. Koko yläkalusto on kyllä niin pinnassa, että ikenet paistavat valkoisena ja kovana. Alahampaitakin kyllä mies teki kuukauden verran siitä, kun nuo viirut ilmestyivät ikeniin. Huoh ja uh. Tuon räkätaudin kanssa yöt ovat jo aika painajaista. Huono omatunto tuli siitä, että olemme lastamme lääkinneet supoilla tovin jo illoin. Mutta kun lopulta suussa näkyy että hampaita puskee läpi kerrallaan ainakin se kolme, niin en tuntenutkaan enää huonoa omaa tuntoa. Kipeä on, aivan varmasti. Eilen nousi vielä lämpökin tuon liman lisäksi, vaikka suppoakin oltiin jo aamusta laitettu oloa helpottamaan. Nestettä menee paljon ja poika syökin ihan loistavasti edelleen, joten en hätäile. Korvia ei arista, olen niitä painellut varovasti aina josko sukurasitteenaki oleva korvakierre paholainen tulisi... Pysyisikin poissa. Omaan napaan kuuluu hyvää :) Paino on alkanut pudota, pudonnut sitten edellisen postauksen jälkeen 2,5 kiloa. Vyötäröltä navan kohdalta on kadonnut 5 senttiä ja kylkiluiden kohdalta eli uumalta 4 senttiä. Ja syön siis ruokani voissa paistettuna ja kermalla höystettynä, kasvisten kera. Perunaa, riisiä tai pastaa en ole muutamaan viikkoon syönyt, leipää silloin tällöin menee pala. Kuntosalille tulee ensi kuussa rasvaprosentin mittauslaite, pitänee katsoa ja kärsiä seuraukset. Vähähiilariseen dieettiin olen alkanut vähitellen ja tutustunut alan kirjallisuuteen ja kokenut sellaisia valaistumisia että oksat pois! Olen oppinut paljon ravitsemuksesta, ihmiskehosta ja vaikka mistä. Sen siitä saa, kun yläasteen ja lukion bilsan tunneilla tuli piirreltyä vihkoon ristinollaa, sydämiä ja silloisia poikaystävien nimiäkin. Olisin seurannut enemmän, enkä lähetellyt juorulappusia, tietäisin ehkä enemmän siitä, miten ravinto ihmiseen vaikuttaa ja milloin. Työrintamalta sitten seuraavaa. Olen ollut taas yhdessä haastattelussa vaikka minulle jo kassan töitä aukeaisikin. Maanantaina seuraa jatkohaastis ja torstaina on yhteen toiseen paikkaan taas haastattelu. Kurjaa on ollut huomata, että työnantajat suhtautuvat erittäin ynseästi siihen että olen äitiyslomalla oleva työnhakija, järkyttyvät sitä että olen motivoitunut ja halukas töihin. Kummallista, sillä jokainen haastattelija on ollut perheellinen nainen. Nyky-yhteiskunnassa on aika jännä huomata, että naiset kauhistelevat kotiäidin kakkavaippojen keskeltä noussutta motivaatiota, halua luoda uraa ja omaa. Ei, se ei vähennä rakkauttani lapseen, hän on kaikkeni. Mutta voi herrajumala ja anteeksi jo etukäteen kun sanon näin: mulla vaan leviää välillä pää. Istun lattialla märsäämässä sohvan vieressä, kelaan että missä kaikki ovat, missä minä olen. Ja kun tarmoa puhkuen menen työhaastatteluun ja sanon että olen valloittava persoona ja erittäin motivoitunut töihin, henkistä terapiaa saisin, niin työnantaja katsoo kuin alennuskorin balkanpötköä: "jahans, sulla on siis lapsi...." Voi vittu. On se, se on, ihana, kuolaava, mahtava, synnytin ja tulin äidiksi, elämäni suurin asia, siirrytäänpä siihen työasiaan. Mutta se katse tiukkenee, tutkitaan balkanpötkön rustotkin: "mites sä järjestät hoitoasiat"... Kräääääääh! Ilmoitan lapseni hoitoon, jonka kaupunki järjestää kahden viikon kuluttua hoidon tarpeen ilmenemisestä. Ja tässä vaiheessa nähdään jo, että balkanpötkö hyljätään sinne koriin ja otetaankin sitten jotain saamarin saunapalvattua pippurihärkää: "mjoo, tuleeks sulle huono omatunto siitä, että jättäisit lapsen hoitoon?" Joo kiitti ja hei. Sitten mä laahustan kainalot hiestä märkänä, kaulakin punaisena helottaen haastattelusta todistuskansio kainalossa kotiin/minne milloinkin kenen huomaan lapseni järjestin ko. masennusta aiheuttavan tilaisuuden ajaksi, katson lastani ja sanon: noh, ehkä ens kerralla sitten. Tai jos ei silloin, ni musta tulee sittenkin se kotiäiti. Eipä sillä, kotiäitiys on uskomaton asia. Kunnioitus omalle äidilleni ja kaikille muillekin. Itse tiesin että mulle tulee hinku päästä töihin, johtuneeko kusesta päässä vai mistä, mutta aloillani oleminen on lähes mahdoton tehtävä. 01.01.1970 - 02:00
Kotikolosemme on virallinen basillien ja mokomien itiöiden pesäpaikka. Pikku-ukkomme naamataulussa roikkuu kuolajojojen lisäksi räkävietereitä ja on se vaan niin riivatun vastenmielistä hommaa pikkumiehen mielestä pyyhkiä sitä nassua. Samaten suolatippojen laittaminen nenärööriin, karjua pitää niin kauan, että hoksataan että aijaha, se nenä on taas auki. Ja sitten leviää naamalle autuaallinen hymy ja nukkuminenkin on helpompaa. Tuon pikkupiraijan suuhun katsominenkin on eräänlainen urheilusuoritus, ellei halua omista sormista hakkelusta. Kaksi sahalaitaista alahammasta ja väliin luikerteleva kieli on tehnyt homman välillä mahdottomaksi, mutta... Nyt sain ehkä osviittaa siitä, mitä suussa on meneillään. Alahampaiden tulosta kieli aikanaan hampaan kohdilla viirut ja nyt samanlaiset viirut ovat ilmestyneet kulmahampaiden kohdalle alas ja yläikeneen vasemman ylähampaan viereisen hampaan kohdalle. Luulin, että hampaat puskevat läpi loogisessa järjestyksessä keskeltä taakse ja vastakappaleet aina vuorotellen. Nooh, hälläkö väliä. Koko yläkalusto on kyllä niin pinnassa, että ikenet paistavat valkoisena ja kovana. Alahampaitakin kyllä mies teki kuukauden verran siitä, kun nuo viirut ilmestyivät ikeniin. Huoh ja uh. Tuon räkätaudin kanssa yöt ovat jo aika painajaista. Huono omatunto tuli siitä, että olemme lastamme lääkinneet supoilla tovin jo illoin. Mutta kun lopulta suussa näkyy että hampaita puskee läpi kerrallaan ainakin se kolme, niin en tuntenutkaan enää huonoa omaa tuntoa. Kipeä on, aivan varmasti. Eilen nousi vielä lämpökin tuon liman lisäksi, vaikka suppoakin oltiin jo aamusta laitettu oloa helpottamaan. Nestettä menee paljon ja poika syökin ihan loistavasti edelleen, joten en hätäile. Korvia ei arista, olen niitä painellut varovasti aina josko sukurasitteenaki oleva korvakierre paholainen tulisi... Pysyisikin poissa. Omaan napaan kuuluu hyvää :) Paino on alkanut pudota, pudonnut sitten edellisen postauksen jälkeen 2,5 kiloa. Vyötäröltä navan kohdalta on kadonnut 5 senttiä ja kylkiluiden kohdalta eli uumalta 4 senttiä. Ja syön siis ruokani voissa paistettuna ja kermalla höystettynä, kasvisten kera. Perunaa, riisiä tai pastaa en ole muutamaan viikkoon syönyt, leipää silloin tällöin menee pala. Kuntosalille tulee ensi kuussa rasvaprosentin mittauslaite, pitänee katsoa ja kärsiä seuraukset. Vähähiilariseen dieettiin olen alkanut vähitellen ja tutustunut alan kirjallisuuteen ja kokenut sellaisia valaistumisia että oksat pois! Olen oppinut paljon ravitsemuksesta, ihmiskehosta ja vaikka mistä. Sen siitä saa, kun yläasteen ja lukion bilsan tunneilla tuli piirreltyä vihkoon ristinollaa, sydämiä ja silloisia poikaystävien nimiäkin. Olisin seurannut enemmän, enkä lähetellyt juorulappusia, tietäisin ehkä enemmän siitä, miten ravinto ihmiseen vaikuttaa ja milloin. Työrintamalta sitten seuraavaa. Olen ollut taas yhdessä haastattelussa vaikka minulle jo kassan töitä aukeaisikin. Maanantaina seuraa jatkohaastis ja torstaina on yhteen toiseen paikkaan taas haastattelu. Kurjaa on ollut huomata, että työnantajat suhtautuvat erittäin ynseästi siihen että olen äitiyslomalla oleva työnhakija, järkyttyvät sitä että olen motivoitunut ja halukas töihin. Kummallista, sillä jokainen haastattelija on ollut perheellinen nainen. Nyky-yhteiskunnassa on aika jännä huomata, että naiset kauhistelevat kotiäidin kakkavaippojen keskeltä noussutta motivaatiota, halua luoda uraa ja omaa. Ei, se ei vähennä rakkauttani lapseen, hän on kaikkeni. Mutta voi herrajumala ja anteeksi jo etukäteen kun sanon näin: mulla vaan leviää välillä pää. Istun lattialla märsäämässä sohvan vieressä, kelaan että missä kaikki ovat, missä minä olen. Ja kun tarmoa puhkuen menen työhaastatteluun ja sanon että olen valloittava persoona ja erittäin motivoitunut töihin, henkistä terapiaa saisin, niin työnantaja katsoo kuin alennuskorin balkanpötköä: "jahans, sulla on siis lapsi...." Voi vittu. On se, se on, ihana, kuolaava, mahtava, synnytin ja tulin äidiksi, elämäni suurin asia, siirrytäänpä siihen työasiaan. Mutta se katse tiukkenee, tutkitaan balkanpötkön rustotkin: "mites sä järjestät hoitoasiat"... Kräääääääh! Ilmoitan lapseni hoitoon, jonka kaupunki järjestää kahden viikon kuluttua hoidon tarpeen ilmenemisestä. Ja tässä vaiheessa nähdään jo, että balkanpötkö hyljätään sinne koriin ja otetaankin sitten jotain saamarin saunapalvattua pippurihärkää: "mjoo, tuleeks sulle huono omatunto siitä, että jättäisit lapsen hoitoon?" Joo kiitti ja hei. Sitten mä laahustan kainalot hiestä märkänä, kaulakin punaisena helottaen haastattelusta todistuskansio kainalossa kotiin/minne milloinkin kenen huomaan lapseni järjestin ko. masennusta aiheuttavan tilaisuuden ajaksi, katson lastani ja sanon: noh, ehkä ens kerralla sitten. Tai jos ei silloin, ni musta tulee sittenkin se kotiäiti. Eipä sillä, kotiäitiys on uskomaton asia. Kunnioitus omalle äidilleni ja kaikille muillekin. Itse tiesin että mulle tulee hinku päästä töihin, johtuneeko kusesta päässä vai mistä, mutta aloillani oleminen on lähes mahdoton tehtävä. |
Kirjoittaja
Avautumista, valittamista, elämää. Rakkautta ja ruisleipää. Niin ja suklaaseen sotkettuja puseroita.
 
Rakkaus
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Sinä vannoit pitäneesi tähtiä kämmenellä, että kissat olivat suudelleet lintuja, kielot kukkineet pakkasessa. Kun me olemme rakastelleet sinä olet aina sillä tavalla oikeassa ja väärässä etten muuta voi kun rakastaa sinua. Valitusvirret blogilistalta
Valitusvirret voi tilata täältä
|
