Ihan sydän sykähti lämpimästi, kun huomasin Laurelinin jättäneen kommentin minulle. Ensimmäinen kommentti koko bloggaukseni aikana ja tuntui mukavalta. Hieno idea muuten, että kotona voisi kuunnella musiikkia niin että toisen tulee sitten arvata mikä biisi on kyseessä. Ehdottomasti pistän harkintaan tuon kyllä, kiitos Laurelin.

Minä nousin tosi aikaisin tänä aamuna, en vaan saanut unen päästä enää kiinni. Mieskin suukotteli minua aamusta ja sanoi varovasti hyvät huomenet. Lupasin keitellä aamupalaksi marjakiisseliä ja senhän minä teinkin. Jostain olen muuten kuullut tai ehkä jopa lukenut, ettei ihminen voi pitää silmiään auki aivastellessa. No, siinä kun minä hämmentelin mustikka-mansikka-vadelma-soppaa, niin alkoi aivastuttamaan taas ihan vietävästi. Ei muuta kuin kasvot toiseen suuntaan soppakattilasta ja annoin palaa. Muistin siinä kesken pärskimisen, että apua se kiisseli voi palaa pohjaan. No, siinä minä "takakädellä" hämmentelin aivastellessa soppaa ja nauratti vielä niin pirusti samaan aikaan näyn mahdollisen koomisuuden vuoksi.

Pikkuvelikin soitteli eilen. Pyysi niin kovasti luokseen viikonlopuksi, kun pääsee nyt armeijasta pois. Itse kun olen "pikku" räkiksessä ja eilen vähän kuumeilinkin, niin sanoin harkitsevani asiaa. Veli tuumasi, että voi tehdä minttuviinakaakaota ja rommitoteja minulle viikonloppuna, jos miehen kanssa sinne mentäisiin. Nyt olo onkin huomattavasti parempi kuin eilen. En osaa yhtään sanoa, paljonko minulla kuumetta eilen oli, koska en omista kuumemittaria. Mutta villapaidassa ja lököpöksyissä, kalsareissa, t-paidassa, sukissa, villasukissa, tossuissa ja viltin alla paleli kovasti. Ah, niin käytän mä kuitenkin myös alusvaatteitakin, kun ne tuosta luettelosta jäi pois.

Soitin siskolle illalla. Hänhän on nyt siellä turvakodissa, jonne sossut hänet sijoittivat kesään saakka. Käy yhdeksännen luokan loppuun sieltä käsin sitten. Minä valittelin jo ikävääni ja sisko pikkuvanhasti nauroi, että enhän mä ole ollut täällä kuin yhden yön. No, minusta se silti tuntuu niin kamalalta, että lapsi/nuori otetaan perheestä pois, koska mitään tolkkua hänen elämästään ei saa enää kukaan, ei edes hän itse. Mutta jos hän siellä kasvaisi sitten ottamaan vastuuta, kun on tavallaan kuitenkin omillaan, mutta häntä vahditaan 24/7. Ruma sana tuo vahtia, mutta se on tottakin, kun hän on lukkojen takana siellä koko ajan, ettei pääse karkaamaan.

Ostin apteekista eilen kalsiumpuristeita, omega3, kipulääkkeitä ja rennietä. Täti katseli kassalla vähän huolestuneesti, kun kärräsin hihnalle kaikki ostokseni. Teatraalisesti kaivoin taskusta nessun, niiskautin ensin ja niistää päräytin siinä, että varmasti hoksaa, että olen kipeänä. Kalsiumpuristeet sisältää kalsiumia, magnesiumia, c ja d vitamiinia. Maistuvat mustaherukalle ja piparmintulle (ja lopuksi vehnäjauholle). Kukahan tuonkin makuyhdistelmän pääsi suunnittelemaan. Ensi kerralla ostankin sitten appelsiinin makuisia calcichew-tabletteja. Popsin myös monivitamiineja. Jotain ne syömäni tabletit minussa tekee, sillä mun nolottava akneni alkoi parantua kuin silmissä. Mä en edes tiedä mistä tuo teini-iän taantuma minuun iski, puoli vuotta se on kiusannut leuan aluella minua. Katselin myös kasvohoitojen hintoja eilen, jos menisi itseään sinne hemmottelemaan. Mutta nyt seuraillaan.

Häistäkin puhuttiin eilen illalla pitkään. Mietittiin mikä olisi paras vihkipaikka. Maistraatti olisi nopein ja kivuttomin ja se sopisi meille sen puolesta, että mehän olemme tekemässä lupaustamme toistemme vuoksi, ei sen vuoksi, että pitäisi järjestää hirvittävillä krumeluureilla varustettuja pirskeitä. Sitten taas toisaalta mietityttää maistraatin seremonian lyhyys ja koruttomuus, koska kumpikin meistä kuuluu kirkkoon ja tuntuisi luontevalta saada siunaus avioliitolle. Ja minä taas en ole niin kesähää-ihminen, joten voisin marssia alttarille kyllä paukkupakkasellakin. Sitten alettiin miettiä, että joo, pappi olisi kiva saada vihkimään. Mutta tarvitsisiko sen vihkimisen tapahtua sitten kirkossa? Että koska mielessämme on pari kaunista hääjuhlapaikkaa, jos vihkiminen suoritettaisiinkin suoraan siellä. Hassua, että näitä asioita edes mietitään, ei olla edes kihloissa vielä.

Minä kysyin mieheltä onko hän onnellinen. Hän sanoi, että kyllä, mutta tahtoo paljon enemmän. Minä säikähdin, että entä jos minulla ei ole enempää annettavaa, koska taidan jo antaa kaikkeni. Hän otti minut kainaloonsa ja sanoi; en minä sitä tarkoittanut, vaan että tahdon kanssasi naimisiin ja lapsia. Pieniä perhosia pyrähti vatsasssa.

Mutta jos tästä siirappisesta elämä on ihanaa vuodatuksestani siirrytään arkipäivän tasolle, niin minun pitäisi lukea kokeeseen, joka on 12.1. Ei vaan ole minkäänvaltakunnan keskittymiskykyä tämän flunssan takia. Niiskuttaa vaan ja silmiä polttelee jos pitää tarkkaan jotain tihrustaa. (Kumma, kun tätä kirjoittaessa ei polta yhtään). Niin, eli en saa aikaiseksi, ei huvita, eikä kiinnosta.

Pitäisi ottaa myös yhteyttä siihen työpaikkaankin. Että kuinkas sitä asioita aletaan sitten helmi-maaliskuussa järkkäilemään ja mitä minulle on siellä luvassa. Kauhea työ- ja opiskelustressi päällä, vaikka olen vielä lomalla. Lisäksi tekisi niin mieli mennä kirjastoon lainaamaan vauvakirjoja, mutta en tee sitä kyllä vielä. Kuitenkin joku kaveri löytää sellaisen opuksen meiltä ja siinä on turha alkaa selittelemään. Ja kaiken lisäksi asustelen ensi viikosta alkaen kouluviikot äidin luona sitten, joten siellä pitää muistaa pitää suu supussa kaikista suunnitelmista.

Kävin eilen selamaassa Helistimen keskustelufoorumeita. Siellä sitten katselin, kuinka ihmiset ovat yrittäneet monta vuotta saada lasta alulle. Ja jotenkin se tuntuu niin julmalta, että minä vaan nyt aikataulutin elämäni, että vuoden loppupuolella aletaan lasta yrittämään. Aloitin syömään siis kaikenmaailman vitamiineja, kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Suunnittelen (tässä vaiheessa siis vasta suunnittelen), että ensi viikolla lähden taas kuntosalille body pumppiin kahdesti viikossa, jotta myös kroppa saadaan kuntoon tulevaa koitosta varten. Ja mies kihlaa minut sitten, kun kihlaa, mutta naimisiin mennään joka tapauksessa ennen lapsen syntymää, jotta lapsella on sama sukunimi kuin meilläkin heti. (Tai no voihan hänelle antaa isän sukunimen sitten ja minun omani muuttaa sitten kun naimisiin mentäisiin). Jotenkin syö jo päätä, että en ajattele mitään muuta kuin perhe-elämää. Mutta sellaista se on, tuo kuumeilu.

Jos sitä jotain söisi aamiaiseksikin. Vaikka tuota aivastusmarjasoppaa.