Koko ajan ja jatkuvasti. Syön isompia annoksia kuin tuo miehenketku. Ja hyvällä omallatunnolla popsinkin. Väsymys painiskelee minussa, oon vetänyt supersikeitä taasen ja aamulla oli niin taistelua nousta ylös. Mies on alkanut vatsaani hipelöidä ja supattipa se sinne jo, että toivottavasti siellä on jotain hautumassa ja kehui minua superhyväksi hautomoksi. Otan sen siis ihan kohteliaisuutena.

Oli niin ihana sää tänään, että karkasin töistäkin hieman aikaisin. Käytiin kaupungilla syömässä tötteröjädet. Näin sattumalta yhtä ystäväänikin ja koska hän on upeista upein kaunotar, tunsin oloni jotenkin häpeäpilkuksi siinä hänen sorean vartalonsa edessä. Oma minäkuva kun on ihan solmussa tällä hetkellä, niin ei oikein tunnu hyvältä jos mua tuijotetaan pitemmän aikaa. Hermostuin aika pahasti ja aloin höpäjämään ihan sekavia elämästäni. Enkä siis pysähtynyt juuri häntä kuuntelemaan ollenkaan. Halusin päästä tilanteesta vain äkkiä pois.

En muuten tiedä mikä hormonipiikki muhun on iskeny, mutta ruuan ja unen puutteen lisäksi oon ollu aika seireeni... Mies ei ole pistänyt vastaan ollenkaan, mutta itse simahdan ihan täysin, kun toista tulee kiusattua useita kertoja päivässä.

Käytiin taas ystävän vauvaa paijaamassa ja siinä istuttiin vauva sylissä miehen kanssa sohvalla. Ihan lähekkäin ja tuijoteltiin pientä ihmistä. Kaverikin nauroi, että näytätte ihan perheeltä... Vaikka hänen vauva siinä oli. Mies muutenkin on aivan sekaisin, hän hipelöi vatsani seutua koko ajan, kietoo kätensä lantioni ympärille, suojelee minua ja silittelee. Hymyilee ja supattaa "meillekin vauva, tahtoo"

Tunti suihkittu tänään vesijuoksussa. Aamulla torkutin kelloa 45 minsaa ennen ku pääsin ylös ja oli niin kiljuva nälkä aamulla että piti sänkyyn saada mehukeittoa, heikotti niin paljon. Että tuota, mietin siis että oisinkohan mä? Voisinko? Iik! Ja sitten jos ei, niin paska mun fysiikkaa ja haperoista mieltä. Pitäis muistaa että söin 8 vuotta pilsuja, pidin vuosi sitten puolen vuoden tauon pillereistä, mutta söin niitä taas puoli vuotta lisää. Tammikuusta lähtien ei oo hormonaalista ehkäisyä ollu. Joten saatan sekoilla kroppani kanssa jo noidenkin vuoksi. Enkä raskaudu sitten millään, vaikka kuinka oltaisiin tantrisissa asennoissa :D

Dumdidum, kp 30 ja alavatsan seudulla taas sellaista venymisen tunnetta ollu tänään. Olemme ihan rauhallisia... (varmaan joo)