Näin sitä vaan ollaan saavutettu rv12+0 tänään. Jos ultraan olisi uskominen, niin todellisuudessa menisimme 10+6 tänään. Mutta jos kuukautisista lasketaan, on tasan kolme kuukautta mennyt niistä. Toivon ainakin, että Papunen olisi pysynyt mukana. Mitään vuotoja ei ole ollut, vaikka tuota pupuilua tulee harrastettua parikin kertaa joskus päivässä ja eikä alavatsaankaan ole koskenut herkkien hetkien jälkeen. Mun hormoonit on nyt vaan päättäneet olla sellaisia, että olen sitten himokas koko ajan. "Aina mielessä", voisi olla sopiva slogan minulle.

Olenkin touhottanut noista häistä niin paljon, että aamulla loikoillessani ihan pysähdyin silittelemään vatsaani ja kuulostelemaan, että kait jotain merkkejä raskaudesta vielä on. Nipistelyä tuntuu päivittäin ja selkäkivut on pikkuhiljaa väistymässä. Mulla meni selkä tosi huonoon jamaan silloin ylioppilasjuhlien aikaan ja mä mietinkin, että voisko se kohtu painaa alaselkää niin julmetusti, kun ei oikeasti mikään meinannut onnistua. Alavatsalla olikin melkoinen elämä etelään mennessä ja selkäkipu katosi sille reissulle. Olisikohan kohtu etsiytynyt pois sieltä takakiepistään.

Huomenna meillä on aamulla klo 8:45 lääkärineuvolassa käynti ja odotan innolla että mitä kuulemme siellä. Sydänääniä kokeillaan kuunnella taas, kun edellinen visiitti doblerin alla oli ihan sekuntien visiitti, että josko nyt löytyisi pidemmäksi aikaa kuunneltavaa. Eihän edellisestä käynnistä kyllä ole kuin puolitoista viikkoa, joten en nyt hirveitä odota. Painoa en ole seurannut sitten edellisen neuvolakäynnin jälkeen, sillä ei olla käyty uimassakaan ja painoa en tiedä.

Hormoonit on saanut mun ihon kukkimaan kuin teinitytöllä. Naamassa, rintakehässä ja niskassa on aika pahan näköistä aknea. Ei auta vaikka olisi kuinka hyvät puhdistusaineet. Hiukset rasvoittuu, vaikka on sellainen shampoo, että pitäisi hiusten pysyä pitempään puhtaana. Lisäksi mielialat. Ah, niistä voisi saarnata vaikka kuinka. Hermot menee sekunnissa, eilen mm. siitä, kun shampoo pullo tipahti suihkussa lattialle suihkun letkun hipaistessa sitä. Aloin karjumaan että "saatana, kun tässäkään asunnossa ei mikään pysy kasassa" ja sitten mietin, että jaaha, olikohan aiheellinen purkaus. Jännärielokuvat on painajaismaisia katsoa ja romanttiset elokuvat saavat itkemään. Lööpit tai muut julkaisut joissa kerrotaan lapseen kohdistuneesta väkivallasta, saavat itkemään.

Mutta minun mahani. Siitä nyt ei ota selvää onko se kasvanut. Vatsalihaksia jännittäessä navan kohdalla tuntuu tyhjyys, muutama viikko sitten siihen sopi yksi sormi, nyt kaksi. Vatsalihaksia ei pysty vetämään tiukaksi tasaiseksi lätyksi enää, se vaan on tossa tommosena löllönä. Persus on alkanu levitä ja roikkua, mutta mahassa ei ole mitään kiinteää pyöreää muotoa, ainakaan minun mielestäni. Miehen työpaikalla kun kihlasormusten kanssa viime viikolla kävin, oli miespuoliset työkaverit pistäneet vatsani merkille ja kysyneet mieheltäni, että onko meille pieni paketti tulossa. Minusta se näyttää vaan turvonneelta läskikasalta, joka on turvoksissa jäätelön ja grillimakkaran takia.

Mulle on muutenkin tullut omasta kropasta kompleksin kohde. Mä tarkkailen sitä aamulla ja illalla, katson ja toivon mahan kasvavan. Mutta kun on niitä himotuksia. Jäätelö on hyvää, samoin salmiakki. Mutta sitrushedelmät. Eilen livahti litra lime-greippi limua (uuuups) ja veteen sekoitan sitruunaesanssia. Imeskelin yksi päivä sitruunaa siltäänsä. Appelsiinit ovat ihan jumalaisia. Keittoruokia en oo voinut syödä kuukauteen, ajatuskin ällöttää. Ja yleensä vihaamiani irtokarkkeja ajattelen päivittäin, vielä en ole sortunut.

Vaivainen olo ei pahemmin ole ollut, mitä nyt selkä ja iskias vaivannut. Migreeni mulla oli ylppäriviikonlopun sunnuntaina, mitä mulla ei oo koskaan ollut pillereiden poisjättämisen jälkeen. Pillereiden aikaan mulla oli niitä jatkuvasti, ei muuten koskaan. Nyt oli ja olipa herkkua kun ei voinut vetää purkillista särkylääkettä kipuun ja vihlontaan.

Vauva-asiat muutenkin on puheissakin ollut taka-alalla. Minun pitäisi tehdä sitä opinnäytetyötä, en ole saanut aikaiseksi, kun oon niitä hääasioita järjestelly eikä sitten oo kiinnostanutkaan. Miehenkin opinnäyte on töiden takia ollut jäissä 2 viikkoa... Ressu tekee 6 päivää viikossa töitä ja ainut vapaa pitäisi käyttää sitten siihen. Kodinhoitokin on alkanut vaikuttaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta kuin esim. koulujuttujen hoitaminen. Raha-asioissa on nyt ongelmia, tämän kuun vuokra oli pakko jättää maksamatta, koska mies saa palkan vasta loppukuusta ja mun kesäopintotuesta ei oo tietoa vielä. (Joo, hain opparin takia tukea...) Onneksi miehen palkka on kuitenkin ihan kiitettävä (kaksinkertainen, mitä meidän opiskelukuukausien tulot yhteensä).

Mutta mietin rakasta lastamme joka päivä. Kuulostelen ja hämmästyn, että 7 viikkoa on plussatestistä. Vastahan minä kieriskelin epätoivossa negatiivisten testien vuoksi. Ja nyt, puolen vuoden päästä meille toivottavasti saapuu meidän rakas lapsemme.