Adalmiina heitti Jokeri-haasteen minulle ja haastoi minut kertomaan 7 faktaa itsestäni, jotka ovat tosiasioita itsestäni ja joita toistan useimmiten arjessani. Tätä täytyy hieman miettiä...

1. Kotoa poistumis-hokema. Tämä hokema menee ääneen näin "avaimet, puhelin, lompakko" ja toistan sen kahteen kertaan, minulle itselleni ja miehelle. Tyydyn lopputulokseen vasta, kun olen heilutellut nenän edessä pari kertaa jokaisen hokemani esineen ennen kuin voin poistua kotoa. Sama miehen omaisuuden kanssa. Häntä raivostuttaa jatkuva muistutteluni, mutta siitä vain on tullut tapa.

2. Nukkumisseremoniani. Nykyään raskaaksi tultuani tavaksi on tullut tonkia navan sisustaa. Napa on alkanut kasvaa ulospäin ja pakkomielteisesti tongin laajentunutta kraateria. Nukahdan oikean käden nimetön navassani sitten nykyään. Rauhoittavaa.

3. Teatraaliset eleet. Harrastan näitä siis lähes aina. Kuumuudessa nakkaan käteni otsalleni ja näyttelen pyörtyväni. Väsyneenä pääni retkahtaa ja alan äännellä nopeaa kuorsausta. Suuttuneena nostan nenäni kohti kattoa, katson julmasti ja näytän vihani kohteelle vain kämmentäni. Näitä toki toteutan vain mieheni läsnäollessa ja yleensä ne päättyy nauruun.

4. Galleriakyttään. Irc-galleriassa kyttään muita raskaana olevia, tuttuja, kotikaupunkini ihmisiä, exääni, vanhoja ystäviä jne. Ihan vain sen vuoksi että pysyisin kärryillä mitä kuuluu. Sitten taivastelen ja juoruilen kaikkien kanssa että "sekin on sellainen nykyään"...

5. Keksin selityksiä korvaamaan tekoni. Aina löytyy joku hyvä syy olla tekemättä jotain. Voi siivota, leipoa, täyttää tätäkin jne. Jotta siis ei tarvitsisi keskittyä olennaiseen.

6. Jään kirja koukkuun. Jos aloitan hyvän kirjan, se on luettava mahdollisimman pian loppuun. Ehkä jo samana päivän. Mutta harvoin kolmea päivää pitempään on yksikään romaani homehtunut käsissäni. Olkoonkin vaikka 600 sivuinen opus.

7. Vainoharha lentokoneita ja takaatulevia autoja kohtaan. Olen pienestä asti nähnyt painajaisia päälleni ajavista autoista, kaiken tuhoavista lentokoneista ja aina kun jossain kuulen lähellä lentokoneen, vedän asunnun verhot kiinni. Pelkään jotenkin välittömästi, että ne etsii juuri minua. Lenkillä ollessa siirryn mahdollisimman sivuun tiellä, jos kuulen takaani tulevan auton, sillä olen varma että päädyn sen konepellille. Että tämmönen trauma...

Minä en haasta tähän ketään, sillä tämmöiset meemit kiertää niin nopeaa blogistaniassa. Mutta tehdä saa, jos tästä inspiroituu. Saa kertoa mulle, jos nappaa tämän, tulen katsomaan heti muiden aikaansaannoksia.