Maailma on pysähtynyt, aika on poissa, viikonpäivät kadoksissa. Käsissä tuoksuu mannapuuroinen vauvantuoksu, ja sylissä pötköttelee lussuposkinen marsumies. Synnytin 8.1 klo 2.18 maailmaan tummakutrisen pojan, hiuksia päässä 3 senttiä. Pituutta marsumiehellä on 51 cm ja painoa oli syntymän aikaan 3840 g. Päänympärys oli 37,5 cm. Synnytys käynnistettiin cytotec-tabuilla ja 14 tuntia ekasta tabusta oli mies rinnan päällä. Kivunlievitystä en käyttänyt muuta kuin panadol 1000 mg supistuskipuun osastolla ja sillä avauduin 7 senttiin jo. Salissa kätilö oli vyöhyketerapeutti, joka laittoi kuulia korvanlehtiin. Mies paineli kätilön opastuksella akupisteitä ja minä itse painoin aina kipukohtaa alavatsalla supistuksen tullessa. Hengittelin syvään, vauvan sydänäänet olivat koko ajan hyvät. Olo oli hyvä, selkeä ja tarkkaavainen koko ajan. Ponnistamisen tarvetta ei tullut, mutta ponnistin aina supistuksen alkaessa. 38 minuutin rutistamisen jälkeen pikkumies solahti maailmaan napanuora tiukasti kaulan ympärillä ja kätösessäkin vielä leikkikaluna. Lähtölaukauksiksi pään tullessa ulos sain vielä potkut palleaan ja viimeisen närästyksen korvennuksen. Se jäi se vaiva saliin.

Verta meni vain 200 ml, pieni episiotomia leikattiin ja paikattiin. Istumaan pystyin heti kun tikit oli paikalleen sitaistu ja käppäilin omin jaloin suihkuun. Jäin sinne unelmoimaan synnytystä ja kätilö joutui tulemaan kyselee että onhan kaikki hyvin. Sanoin että loistavasti ja sit kätilö käski tullakin imetyspuuhia kokeilee. Pieni mies vaan ei huolinu rintaa, oli niellyt lapsivettä ja ilmaa niin paljon että meni 15 tuntia synnytyksestä ennen kuin ne oli pulauttanut ulos, piereskellyt ja RÖYHTÄILLYT erittäin miehekkäästi. Pienestä ihmisestä voi lähteä karmaisevia röyhtäyksiä :D Imetys alkoi sujua hienosti syntymäpäivän iltapuolella ja siitä asti on pikkumies ollut selkeitä tissimiehiä. Lisänä menee vielä päälle järjettömät määrät korviketta (viime yönä mm. imetin neljä tuntia yhteensä muutaman tunnin välein ja poika imas 120 ml vielä korviketta syöttöjen jälkeen).

Kroppa-asiaa... Mitään luonnollisempaa asiaa maailmassa ei ole, kun ruokkia omaa lastaan, vaikka epäilin että tissittely on ihan pervojen hommaa vaan :D Itkin ilosta kun pieni tarttui rintaan omin avuin 15 tunnin itkun ja yrittämisen jälkeen. Oma vartalo on pehmoinen ja pullainen. Tissit järjettömät torpeedot, maha vielä pömpöllään. Paino on pudonnu 4 päivässä seitsemisen kiloa, ruoka maistuu ja janottaa paljon. Maito on nousussa, kaalinlehdet kulkee rintsikoissa mukana helpottamassa kuumotusta rinnoissa (suosittelen!!!!!!!)  Miehellä läppäsin rintsikoissa lämminneet kaalinlehdet poskelle ja sanoin että syöppä tuosta kaalikääryleitä :D

Hormoonit on tehny musta itkuherkän, lisäksi uni on jääny vähälle. En malta edes nukkua enkä oo tajunnu vatsan kipristelyyn antaa cuplatonia kun oon mielellään noussut hyppyyttään ja röyhtäyttään pientä :D Mies kyllä protestoi viime yön jäljiltä vähäisiä unia, kun ei ole tottunut. Lykkäsin pojan ja miehen sänkyyn nyt päiväunille ja siellä on hiljaista ollut jo yli tunnin ajan. Olen niin onnellinen että taidan haljeta. Maailma on jossain tuolla kaukana, kaipaan kyllä ystäviä ja voisin ottaa vieraita vaikka heti. Mutta vauvalla ei ole keskittymiskykyä oikein vielä ja taitaa tämä omakin energisyys olla vaan ylikierroksia.

Nyt menen laittamaan harsoja koneeseen pyörimään ja ripusteleen pyykkiä. Ihanaa :))))