Kastajaiset on ohi onnellisesti, enkä voi muuta kuin huokaista sen vuoksi pitkään ja syvään. Sukujuhlat aiheuttavat verenpainetta tavalla tai toisella ja tälläkin kertaa se kohosi. Pinna venyi, venyi ja venyi, lähes paukahti. Itku pääsi, mummoni loukkasi minua todella pahasti. Kärsin aknesta, aika pahasta sellaisesta ja imetyksen vuoksi asialle ei lääketieteellisesti tehdä mitään. Käyn kosmetologilla hoidattamassa sitä ja kasvot ovat paranemassa pikkuhiljaa. Mutta mummoni muisti kaiken kansan kuullen kertoa kuinka karmeassa kunnossa naamani on, se on ruma, outo ja ei se ennen tällainen ole ollut. Lisäksi mummeli päätti perhekuvissa tokaista ettei äitini kuulu sukuun. Kiitos vaan mummolle, joka jo häiden aikaan sai verenpaineeni kohoamaan, kun meni kysymättä kutsumaan oman siskonsa häihin ja kielsin tämän siskon tulemisen silloin häihin, koska häntä ei ole kutsuttu. Olisi pitänyt jo siitä ymmärtää että jäärä mikä jäärä ja jättää kutsumatta. Jospa sitten ensi kerralla. Muutenkin ynseästi kohteli poikaani, sanoi että on painava ja mitä vielä. Huoh.

Lapsonen nukkui tyytyväisenä kasteen ajan vaikka pelättiin että huutohan siitä tulee, kun pappikin oli myöhässä ja lapsella painoi päiväuniaika päälle. Sisätiloissa ei nukuta normaalisti ollenkaan, mutta kun virttä alettiin laulamaan, poika kuunteli hetken ja sammahti sylikumminsa syliin. Pientä ynähtelyä aiheutti pään kasteleminen, mut ei huutoa. Nimeensä tyytyväinen kaveri ilmeisesti siis. Sanottakoon sen verran että lempinimenä menee nyt Jonttu, sen enempiä ei sitten nimestä kerrota :)

Jonttu on keksimässä ilmeisesti käsiään, niitä heilutellessa katse kohdistuu jo niihin ja selkeästi pienet rattaat raksuttavat päässä, että mitäs nämä on ja kelle nämä kuuluu. Mutta vielä ei aivan avoimesti töllistellä räpylöitä. Jonttu syö nyrkkejään niin että lotina kuuluu, kuolaa tulee myös. Kaikki pelottelevat nyt hampaiden tulosta, itselläni ne on puhjennut 3 kk iässä. Tuttia ei huolita tuohon lätinään, se nyrkki menee suuhun ja pysyy siellä. Tutti huolitaan vaan väsyneenä. Iltahuudot on näköjään hellyydenkipeyttä ja läheisyydenkaipuuta ja niinpä meillä maratontissitellään nyt sitte ihan avoimesti. Tosin välillä käytetään pulloa ja korviketta apuna, että pääsee käymään suihkussa/syömässä/mitänäitänyton, mutta lisämaitomäärät on tosi pienet. Ja tästä ei sitten enempää, imetyskeskustelu on mun mielestä jo ihan plääh ja loppuunkulutettu. (siksi koska se on arka aihe ja silleen)

Mies lopetti koulun ja aloitti vakituisena työt siellä missä työskenteli osa-aikaisena. Palailee kouluun sitten kun aika tuntuu sopivalta ja näin mun mielestä on parempi. Mies vapautui silmissä, kun koulupaineet putosivat perhe- ja työjuttujen ohesta pois. Jontun kans ollaan päivät nyt kaksin, isi on vapaalla tiistaisin. Lauantait on siis myös töissä ja sai näin yhden arkipäivän viikolta vapaaksi. Tiistai onkin mun päivä sit, oon käyny kosmetologilla kasvohoidoissa pari kertaa. Loppukuusta meen taas uudestaan sitten.

Pääsiäisenä varmaankin matkustetaan toiseen mummolaan, mun äidin luokse. Sylittelijöitä oli miehen kotona niin paljon, että nyt olisin valmis kasvamaan poikaan kiinni enkä tehdä mitään muuta kuin traumatisoida lapsen ylettömällä pussailulla. Miten voikin tulla ikävä, vaikka lapsi onkin koko ajan muutaman metrin päässä??? Hih.