Kiirettä on pitänyt, aikaa blogittamiseen on todella harvoin. Sen jälkeen kun pojalle alettiin kiinteitä syöttämään, on päiväunet lyhentyneet ja ei ole enää monen tunnin päikkäreitä täällä näkynyt. Tämä päivä taitaa olla poikkeus, poitsu on nyt nukkunut yhteen putkeen kohta 2 tuntia. Yleensä hän ottaa pieniä nokosia useita päivän mittaan. Poitsusta on tullut itse aurinko, hän rakastaa yhteisiä syöpöttelyhetkiä. Jo alkumetreiltä asti peruna upposi pieneen mieheen kuin kuuma veitsi voihin, tällä hetkellä menee peruna-porkkana-parsakaali sose ja juuri tekaisin peruna-porkkana-kukkakaalisosetta. Hedelmistä syö luumua ja persikkaa, marjasoseena menee mustikka-vadelma-omenasose. Iltaisin menee vielä 200 milliä velliä, joko maissia tai perunaporkkanaa. Maissivelli pitää selkeästi paremmin nälkää. Ja mitäs, meillähän on alettua nukkua yöt! Nyt tietenkin menee aivan perseelleen seuraavat yöt, mut poika herää 0-1 kertaa yössä ennen aamukuutta syömään. Yleensä viimeistään kuuden-seiskan aikaan aamulla syöpötellään. Yöunille käydään n. klo 20 iltavellin jälkeen. Kitisemättä, itkemättä ihan omaan pinnikseen. Poika ei nirsoile mitään ruokaa, vaan odottaa suu auki heti kun on ruokalapun saanut kaulaansa killumaan. Ja voi niitä onnen kikatuksia, myhäilyjä, viuhtomista ja kiljumista. Sama mitä sapuskaa suuhunsa saa, kunhan saa.

Itse olen opinnäytetyöni parissa alkanut työskennellä. Etenen etanavauhtia, mutta etenen jotenkuten. Päikkäreillä käytän aikaa siihen, mutta nyt kun nuo unet ovat lyhyitä ja katkonaisia, niin työ on jäissä kovin useana päivänä. Nooh, koulultani ollaan ymmärtäväisiä, oman aikatauluni mukaan saan edetä. Syksyllä en mene kouluun, käyn ehkä yhdellä kurssilla, mikä mulla on roikkumassa. Katselen sitä sitten lähempänä.

Imetys meillä on nyt aika huonolla hapella, maitoa ei riitä pojan jatkuvaan tarpeeseen. Kummalliset vaahtokakatkin saivat selityksen, se on ravinnon ja nesteen puutetta. Poika ei ollut saanut painoakaan kuin 100 grammaa kuukauden aikana. Imettelen yleensä aamulla, alkuillasta ja yöllä, joskus päivälläkin. Yleensä pojalla menee päiväsellä hermot tissillä, kun maitoa ei tule tarpeeksi joutuin ja paljon. Korviketta hän saa pari kertaa päivän aikana pullosta, sosetta aamupäivällä ja iltapäivällä. Kasvissosetta ja jälkkäriksi marjaa tai hedelmää. Soseita uppoaa yhdellä ruokailulla n. purkillinen, joten minua on siunattu erittäin hyvä-ruokahaluisella lapsella. Itse teen kasvissoseet, marjat ja hedelmät on tullu ostettua kaupasta. Mutta voi jestas, 5 kk ikäisen marjasoseet maksaa 83 senttiä purkki!!!! Mä olin pyörtyä kaupassa kun katselin niiden hintoja, tulee törkeän hintaiseksi ruokkia lasta niillä, jos aattelee että purkista pitäis antaa 4-5 kertaa päivässä ja jos uppoaa joka kerta purkillinen, sehä on melkeen 4 euroa päivässä.. 4 kk ikäisen soseet kun maksaa 23-32 senttiä purkki... Huh hei.

No niin, otsikkoni juontaa seuraavasta: se että mikäänhän ei riitä. Aluksi pojan ollessa tuskin 8 viikon ikäinen aloin saamaan ohjeita siitä, että alappa syöttää pottua ja soseita. Myhäilin tyytyväisenä että jopa suku vaikenee kun poitsu nyt soseita syö. Vielä mitä, nyt tuputetaan jo että ala antaa puuroa ja lihaa. Eikä ne torvet vaikene, vaikka sanon että nyt opetellaan eka kasvikset, marjat ja hedelmät, sitten tulee vilja ja sitten liha. Ja osaanpa odottaa sitäkin että kun viimein ruoka-asiat on kunnossa, alkaa varmaan tulla ohjeita että alappa jumppauttaa, opettaa kävelemään jne jne jne. Ei sillä, kyllä mä ohjeita tykkään kuunnella, mutta mua niin risoo että näin yksinkertaisissa asioissa meille ei anneta omaa aikaa ja rauhaa.

Poika alkoi nukkua viime viikonloppuna yöt läpeensä mummolareissulla. Minun anoppilassani siis. Loukkaannuin todella pahasti, kun ihmettelin ääneen että kun poika nukkuu, niin -huumorimielessä tosin, mutta...- kaikki sanoivat että joo se on se maalaisilma ja sitten että kun lopulta saa ruokaa, kun kotona pidetään nälässä. Mä kiljaisin äitienpäivän kahvipöydässä kyyneleet silmissä, että nyt riitti, poika on saanu niin paljon sapuskaa kun on halunnut syödä, mä en häntä oo nälässä pitänyt. Kaikkien mielestä oli huisin hauskaa leikitellä tällä idealla kuinka mummolassa on hauskempaa, kivempaa, parempaa ruokaa ja seuraakin. Vittu sanon suoraan.

Mitenkään mitä teet ei ole muille hyvin. Ohjeita ja neuvojia riittää. Kuinka sanoa ääneen muille, että nyt on niin että tiedän mitä teen? Ystävällisesti, mutta kuitenkin niin että valintojani arvostetaan. Jouduin isäni mieleksi työntämään soseita täynnä olevaan poikaani lusikan kärjellä banaania että isäni pääsi näkemään lapsen ilmeen. Ei auttanut sanoa että poika oli jo täynnä luumua ja persikkaa + että hän on banaania jo aiemmin maistellut hieman. Jankutti niin kauan että annoin ja lopputulos oli se että Jonttu pyöritteli banaanimössöä hetken suussaan ja pyöräytti sen leualleen. Siitäs sait ukki!