Pojan ensimmäinen hammas on tunkeutumassa läpi ikenestä. Alahammas edestä jollottaa jo osaksi ikenestä läpi ja se terävä reuna tuntuu erittäin ikävältä maitorauhaseen upotettuna. Eipä tuo imetys ole kovin vahvoilla ollut enää muutenkaan, niin hyvin syö kiinteitä ja on saanut korviketta lisänä. Kiinteitä kun uppoaa tuohon pikkumieheen 7 purkillista päivässä + aamu- ja iltapuurot päälle. Poika osaa kääntyä mahalleen ja selälleen, mutta on vietävän laiska kumpaakaan tekemään ellei ole aivan pakko. Virtaa on vaikka muille jakaa, ei kyllä yleensä lattialta löydy siitä kohtaa mihin jätin hänet, vaikka makoilee selälläänki. Potkii itseään sillätavoin liikkeelle, onhan se tapa sekin liikkua. Pinnasängyn pinnoista nappaa käsillään kiinni ja hyöriipyörii ympäri punkkaansa. Pöristelyä on niin monessa muodossa, että en edes enää perässä pysy. Sitä tehdään kurlaamalla syljellä, puhaltamalla posket täyteen ilmaa ja päästämällä ilmat huulten välistä, kieli pihalla jne jne jne, miten vain. Parasta hupia on myös yskiä tai aivastaa soseet suussa. Mies yksi ilta tuli nyppimään kasvissoseita kulmakarvoistani, kun en niitä siellä tiennyt olleen, pitäis ilmeisesti alkaa kurkkia peiliinkin useammin.

Olen hakenut nyt töihin. Tuonne alkusyksylle siis, ehkä jo ennen äitiysloman loppumista. Mies jäisi tällöin kotiin kuukaudeksi ainakin ja sitten haettais pojalle hoitopaikkaa. Olisi pari niin loistavaa määräaikaista vuoden pestiä haussa nyt, että pakko oli hakea. Tienestejä tarvitaan, työnkesto olisi juuri sopiva pikku kakkosta ajatellen ja seuraava äitiyspäivärahakin olisi huomattavasti parempi mitä tämä minimi tällä hetkellä. En tietenkään aivan riemuissani ole poikaa päivähoitoon pistämässä, mutta toisaalta kunnianhimoa on sen verran paljon täällä (ja sopivasti varmaan sitten kustakin päässä), että oman alan töihin polttelee aivan mielettömästi.

Seurauksiahan olisi, että ooh, minulla olisi ihmiskontakteja, eikä minun tarvitsisi hermoromahduksen partaalla itkeä selkä sohvaa vasten paita puklussa ja tukka perunassa sitä että en osaa enää puhua, toimia jne muuten kuin lepertelemällä että mitäs äidin kakkapylly ja todellakin puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Tulot kohenisivat radikaalisti, yli tuhannella eurolla kuussa. Enempi rahaa, enempi ruokaa ja kaikkea. Toinen lapsi, oma koti... Mitähän näitä on. Mutta joo, tiedän sen että kotoa järki vaatii töihin, töissä sydän onkin lapsen luona. Mistään en tiedä pääsenkö edes haastatteluun, mutta kovasti toivon sitä.