On ollut pakko aikatauluttaa oma elämä, että aika riittäisi kaikkeen ilman stressiä. Tänäänkin koulu alkaa vasta yhdeltätoista, mutta heräsin jo ennen seitsemää. Kirjoitin kolmea oppimispäiväkirjaa, jäsensin opinnäytetyön rakennetta, etsin n. 10 yrityksen yhteystiedot (puhelinnumero, faxi ja email), söin ja tupeerasin naamani kuntoon. Nyt saan vain olla hetken, ilman kiirettä.

Minun viikonloppuni.... Rakas tuli sunnuntaina luokseni, avasi oven avaimellaan kun luin peiton alla kirjaa. Hän oli ihan tuulen kylmettämä ja minä suutelin häntä. Se oli ihana tunne. Pian sitten laukusta putkahti esiin pieni suloinen muovikassi, jossa tuliaiseni olivat. Kaunis rasiallinen suklaata ja peltirasiassa ihanalta maistuvia keksejä. Rakkaani oli vieraillut suklaapuodissa ja toi minulle tuliaisina ihania suussasulavia herkkuja. Melkein märisin... En kuitenkaan. Kiikuin rakkaani kaulassa ja kiittelin vuolaasti. Illalla paistoimme vohveleita ja katsoimme... Pieni suklaapuoti- elokuvaa. Rakas ilmoitti jäävänsä yöksi ja niin hän eilen aamulla lähti ennen kahdeksaa kohti kotiaan ja omaa opiskeluaan. Näemme ylihuomenna seuraavan kerran. Lauantaina matkustamme junalla sitten veljeni ja hänen tyttöystävän luokse. Veljeni ei ole tavannutkaan rakastani vielä.

Matkustamme yhdessä sitten hautajaisiin, niin paljon vihaamaani tilaisuuteen. Tekopyhiä sanoja monelta kuinka vainaja oli niin tärkeä ihminen, mutta todellisuudessa kun kysyy, että milloin edes piti yhteyttä kuolleeseen sukulaiseen, niin ei osaakaan vastata. Minä tunnustan, olin huono käymään isomummon luona. Kävin jouluisin ja kesälomalla, kerran vuodessa ehkä hyvällä tuurilla. En soittanut, enkä kysellyt kuulumisia. Isomummo oli tärkeä osa lapsuuttani, vietin monta yötä siellä ja sain elämäni parasta jauhelihakastiketta ja makaroonia siellä. Ja aina oli pöydässä hienoimmat kahvikupit, vaikka porsastin pienillä pullakäsilläni pöydässä. Laitettiin aina pullaa pöytään, laitettiin liikaa sokeria aina kahviin. Isomummo tosin käytti vain hedelmäsokeria. Minä leikin aina isomummon kiehtovilla kirjahyllyn esineillä, kivipeikolla joka joi posliinisesta vesileilistä vettä aavikolla seikkaillessaan. Mutta myöhemmin, en enää käynyt, en soittanut. En kadu sitä oikeastaan. Olen usein kovin saamaton ja ajan vain omaa etuani, että etenisin elämässäni eteenpäin mahdollisimman nopeasti. En pidä paikoilleen jäämisestä.

Mutta lauantaina hautajaisten jälkeen ehkä juomme oluen tai kaksi, tutustumme koko joukolla toisiimme uudestaan ja uudestaan. Minä, rakas, veljeni ja veljeni tyttöystävä. Siitä tulee hauskaa. Tai sitten katastrofi, sillä veljeni asunnossa on kaksi kania ja koira... Ja rakkaani on allerginen.

Ai niin, peruin combatin ja pumpin tältä viikolta, ei ole aikaa moiseen. Tänään menen saksan tuntien jälkeen pomoni luo ja alan soittamaan ja faksaamaan yrityksiin materiaalien puitteissa. En tiedä kauanko se kestää, mutta puoli viiteen asti ainakin aion olla koululla. Sitten ystäväni pääsee koulusta omilta tunneiltaan ja tulemme minun luokse syömään suklaata, keksiä ja juomaan teetä... Mukavaa.