Tuli tuossa mieleeni, että tosiaan oli miehen kanssa alkuviikosta
puhetta, että josko sitä sitten helmikuussa laitettaisi kamat yhteisen
katon alle. Minulle kyllä sopii, muutan enemmän kuin mielelläni hänen
luokseen hänen kaupunkiinsa. Ihana paikka, mahtava. Tarjottiinkin
meille jo asuntoa. Mutta helmikuussa, meille kaksio, jossa saunakin.
Sitten voimme yhdessä laittaa ruokaa, katsella töllötintä saman peiton
alta sohvalta ja vain olla piilossa maailmalta.
Tietenkin mulla on harjoittelu niihin aikoihin, mutta tiiän että hommat
järkkääntyy kuitenkin. Kunhan pääsisin vain rakkaani luokse. Siitä
tulee niin ihanaa ja niin raivostuttavaakin, kun toista ei pääsekään
pakoon enää. Mutta minä oon jo nähnyt, ei tämä yksinolo tee hyvää mulle
pitemmän päälle. Osaan kyllä kaiken tarvittavan (oon osannu jo aika
kauan), mutta en mä silti pidä tästä. Olen kyllä ehjä ja vahvakin,
mutta jotenkin vaillinainen ilman miestäni. No, helmikuuta
odotellessa...
torstai, 12. lokakuu 2006