Äiti viestitteli messengerillä tänään, siellä oli taas siskon kanssa ollut ongelmia. Sisko on pinnaillut koulusta ja mä pyysin sitten äitiä ulos tuulettamaan vähän päätä. Lähdin juosten kotoa äitin luokse, juoksentelin jonkun kilometrin verran (pätkissä, en nyt herrajumala yhteen pötköön moiseen kykene). Koukkasin äitin mukaan hänen asunnoltaan ja lähdettiin yhdessä kävelylle.

Äiti höpötti kouluasioista, mun siskosta, isästä ja veljestä. Kävi läpi viikon koululla sattuneet sekaannukset ja manasi ihmisiä valheiden vuoksi. Tultiin siinä tulokseen, että tämä kaupunki on paska, eikä kumpikaan jää tätä ikävöimään kun pois päästään. Oltiin jo erkanemassa, sanomassa heippa, kun äiti alkoi puhumaan. Sanoi, ettei ehkä haluaisi edes kertoa. Ja minä siinä vaiheessa kuulin jo hälytyskellojen soivan. Äiti kertoi, että se on menossa viikon päästä näytepalan ottoon terveyskeskukseen. Epäilevät kasvainta peräsuolessa. Yritä siinä sitten olla. Nauttia iltalenkin tuomasta endorfiinista. Nyt vaan itkettää. Kotiin tulin ja puristin viimeiset mehut itsestäni lattialla vatsalihaksia rääkkäämällä. Ei se auta. Minun äiti. Voi herrajumala sentään.