Kaulan imusolmukkeet turvonneet järkyttäviksi palloiksi. Ja ne ovat muuten kipeät. Ja närästäny koko päivän. Yskittää. Mä luulen immeiset, että tää ei ole muuta kuin kevätflunssaa koko härdelli. Ja tuo hiekka tuolla ulkona. Se kuivattaa silmät, pistää kyynelehtimäänkin ja sen seurauksena näytän perseelle ammutulta pandalta. Toiseksi, tuo tuuli tuolla ulkona sitten tekee minun vaivalla kuosiin kammatut kutrit aivan järkyttävän näköiseksi. Tuntikausia sänkyhommissa pyörineen näköiseksi. Ja meikitkin vielä poskilla.

Illalla pillahdin itkuun. Tunsin itseni epäonnistuneeksi. Tänään varmistui parit kaupat, että jossain välissä alkaa sitä rahaa tippumaan. Viimeinkin. Eilen illalla murehdittiin ennen nukkumaanmenoa, että milläs sitä kesällä elellään, ku rahaa ei tule mistään. No, nyt elää pieni toiveen poikanen, että sitä rahaa tulisi jostain. Että tänään oli sen suhteen ihan hyvä päivä.

Huomenna tulee opintotuki, pitää maksaa vuokra, puhelinlasku ja cosmo. Sekin lehti tuli tilattua alhaisessa alhossa, lehtikauppias soitti just ku olin kahvikupposen ääressä. Siinäpä heti tuli mieleen, että ois kiva Cosmoa selailla kahven ääressä. Vaikka mä en pysty ees syömään, juomaan ja lukemaan samaan aikaan. Se ei vaan onnistu. Mutta dataaminen ja kahvittelu onnistuu kyllä. Pitää hakea myös pankista uuden hehkeä visa-kortti. Huu, luottoraja paha juttu. Myös apteekkiin pitäisi matkata hakemaan vitamiineja ja kaappiin voisi ostaa pari testiä nyt kun ne on vara vielä ostaa. Huomenna siis menen toimistolle vähän myöhempään.

Vauva-asiaa en ehtinyt oikein töiden lomassa miettiä. Paitsi silloin ku alavatsassa kupli ja mua närästi/röyhtäytti aivan törkeästi. Mutta mistä vetoja, niin se on vaan huonon ruokailun ja tulevan kevätflunssan seurausta. We'll see.