En varmaan ole sitä tänne niin eritellyt, että unimaailmani on ollut erittäin vilkas tässä nyt raskautumisyritysten aikana. Mä en ole siihen kiinnittänyt niinkään huomiota, sillä mä olen aina nähnyt unia, valveuniakin. Siis mä en tiedä miksi sellaisia pitää kutsua, kun on nukahtamassa, mutta rekisteröi äänet vielä, mutta näkee unta. Niinkuin tuntuu että joku seisoo huoneessa ja näyttääkin siltä, mutta kun ravistaa itsensä hereille, niin ei mitään olekaan. Mutta painajaisia mä olen alkanut nähdä joka yö. En muista tarkkaan mitä unet ovat, mutta mies on useaan otteeseen mut herättänyt ja kertonut että huudan ääneen "Ei" aika painokkaasti ja sätkin, potkin ja itken.

Monissa unissani esiintyy minun perheeni, äiti, sisko ja veli. Heidän kanssaan kasvoin sen jälkeen kun isä lähti, joten pidän heitä perheenäni. Mä suojelen unissani heitä, erityisesti siskoani ja veljen puolesta mä pelkään. Näin on tosi elämässäkin. Mä suojelen heitä, yritän kovasti olla urhea isosisko. Sisko on teini, veli jo aikuinen, mutta pelkään että heille sattuu jotain.

Viime yönä unessa olimme mökillä ja mökin pihaan juoksi kärppä. Pieni ja harmaa, melkein suloinen. Yritin hätistellä sitä pois pihapiiristä, mutta se vain tuli lähemmäs ja yritti näykkiä jalkaani. Läppäsin kärppää sanomalehdellä ja se juoski uikuttaen karkuun kuistin alle. Kuistin alta nousi musta naarassusi. Se selkeästi suojeli kärppää poikasenaan. Susi ärisi ja riehui, yritti hyökätä siskoni kimppuun. Juoksin veljeni aseen luo, sillä veljeni metsästää. Ammuin sutta vatsaan haulikolla ja sen sisälmykset levisivät. Mutta osa hauleista osui veljeäni rintaan. Pienen pieni reikä, mutta käskin soittaa ambulanssin. Veljeni puolisokin oli unessa, mutta hän ei suostunut ambulanssia soittamaan. Veljeni otti puhelimen ja lukkiutui vessaan eikä suostunut avaamaan ovea. Heräsin tuohon.

Toisessa unessa olin maatalossa jossa oli iso navetta. Navetasta lähti häkkejä, joita pitkin lähdimme siskoni kanssa kävelemään. Joka häkin sai suljettua säpillä ja se muodosti siis käytävän, jossa oli ovia. Huomasin että jostain oli päässyt karkuun leijona. Leijona juoksi perässämme, yritin sulkea säppejä häkeistä ja näin sulkea leijonan jälkeemme. Säpit eivät menneet lukkoon joten suljin ovia vain huolimattomasti ja juoksimme eteenpäin. Muutaman oven sain kiinni mutta leijona tuli läpi niistä. Lopulta tulimme viimeiseen häkkiin ja meinasin avata sen viimeisen oven. Olimme leijona-aitauksessa, jossa oli kymmeniä leijonia ja toisen häkin takana vihainen leijona. Nousin häkin päälle (jotenkin pääsin sen katolle) ja nostin siskoni sinne. Pitäisi siis häkkien kattoja pitkin päästä pakoon. Heräsin.

Katsoin unikirjasta elementtejä, jotka olivat unissani. Niiden mukaan suojelen perhettäni, sisälmykset ja naarassusi viittaa lapsiin. Leijona ja susi ovat vallan ja auktoriteetin elementtejä ja viittauksia on myös sadistisiin seksuaalisiin taipumuksiin. No, en niin tiedä että olenko joku sadisti sitten kuitenkaan, mutta mielenkiintoisia ja pelottavia unia siis kuitenkin.

Viime viikolla näin unta että imetin lasta. Imetin vasemmasta rinnasta ja oikea sitten ratkesi vuotamaan maitoa. Sitä maitoa tuli mielettömästi mielestäni, mutta kun mies toi kupin mihin sitä valuttaisi, sitä tuli alle desi. Unessa siis edelleen. Koko seuraavan päivän sitten oikeasti töissä tissit tuntuivat kummalliselta ja siitä astipa ne ovat kummallisen arat olleet. Muita oireita ei ole mihinkään suuntaan. Tosin kahvi tekee kummallisuuksia, se alkaa huimaamaan. Join eilen kaksi kuppia kahvia ja minua alkoi pyörryttää aivan käsittämättömästi. Kofeiini tuntui kun se rynni läpi elimistön eikä tuntunut yhtään kivalta. Voi hemmetti, miten tässä jaksaa vielä viikon odottaa... (loppukaneetti: kp 29 tänään)