Ne onneksi näin maanantai-illan päätteeksi ovat päässeet meidänkin kotikoloseen. Voin kiittää hermojani taas yhdestä työpäivästä, ahdistavista työkavereista, motivaation puutteen kestämisestä ja kaikesta. Tulin kotiin tänään, laitoimme miehen kanssa hernekeittoa ja sen jälkeen aloin sohvalla lukemaan edelleenkin kesken olevaa Pamela Des Barresin - Kuumana Bändiin opusta. Kiehtova kirja kylläkin. Siihen kun tarttuu, ei malttaisi jättää sitä kesken. Mutta hetkeksi kun sen kädestään laskee, ei meinaa millään saada itseään motivoitua siihen tarttumaan. Viha-rakkaussuhde todellakin tuohon kirjaan.

Saunottiin tuossa miehen kanssa ja sain viimeinkin rapsuteltua kovettumat pois kantapäistä. Taivaallinen tunne, kun jalkapohjat eivät tartu kiinni mattoon, lakanaan tai mihinkään muuhunkaan. Mies nautiskelee saunakaljastaan, minä en tällä kertaa siihen koske. Ajatuskin tekee pahaa. Psykosomaattista luulen, edelleenkin.

Töissä olin ahkera ja aikaansaava, kirjoitin paljon taas dokkareita ja otettiin yhteyttä asiakkaisiin. Tosin jokaisella tuntui taas olevan sellainen "voi vittu kun on maanantai"- asenne ja se sitten vaikeutti vähän vauhtiin pääsyä aamusta. Mutta kuitenkin sitten viimeistään lounasaikaan oltiin jo aika motivoituneita tekemään töitä... Ja se lounaskin ihan hyvältä maistuu.

Jos saan nyt sitten psykosomaattisilla oireillani mällätä, niin olen tuntenut vastakipua edelleen, ravaan pissalla ihan järkyttävästi, lisäksi mua janottaa koko ajan. Siis ihan koko ajan. Ja kerralla menee puoli litraa vettä, mikä kyllä sitten pistää jo ihan itsestäänkin pissattamaan. Kuitenkin mulla on joku kilpirauhasen häiriö tai joku muu, joka kuivattaa musta rusinan. Ja nälkä. Se mulla on ihan jatkuvasti. Parin tunnin välein pitää syödä jotain, mutta alas ei mee sitten kovin isoja annoksia. Ja syönnin jälkeen alkaa aina sitten semmoinen... outo olo. Se ei ole ähkyäkään, mutta alkaa huimata ja tehdä pahaa. Ja jos kahden tunnin välein syö, niin ei se verensokerikaan niin alas pääse tippumaan, että sen huimasta taivaisiin sinkoamisesta se johtuisi.... Mutta sanokaapa mun sanoneen, ne ovat ihan minun pikku mieleni kehittämiä oireita ja oikeasti minä olen matkalla kohti kuukautisia ja ensi kuun seksimaratonia... ^^ Jälkimmäistä en pidä huonona vaihtoehtona ollenkaan... Hehe...

Nuo viikonloput on oikeasti pahoja, kun ei ole muuta tekemistä kuin miettiä koko ajan, että "oonkohan mä... no en mää oo... hei, mikä toi oli...". Viikolla pitäis tehä tehokkaasti mukamas töitä ja pitää kotikolonen järjestyksessä ja rentouttaa omamieli työasioista, niin jää nuo vauva-ajatukset vähemmälle. Tänään sen verran kuitenkin niitä eläteltiin, että istahdettiin lattialle ja läppäri sylissä selattiin läpi vauvanvaunuja... Löydettiin jo oma suosikki... Vaikka vielä on ihan liian aikaista edes haaveilla.

 Tuhmat me.