Migreenikohtaus alkoi viime yönä puolen yön aikaan ja jatkui aamuun asti. Tämä oli pahin tähän asti koskaan tulleista kohtauksista. Näkö meni vasemmasta silmästä kokonaan, vasen puoli kropasta puutui kokonaan ja oikean puolen päästä täytti repivä pääkipu. Ja eihän se tokene millään 500 mg Panadoleilla. Otin yöllä yhden para-tabsin ja aamulla yhden panadol zapin. Nyt alkaa elo vähitellen kirkastua. Kylmällä kääreellä yritin helpottaa oloani yöllä.

Miehen kanssa otettiin yhteen siitä iänikuisesta aiheesta kuin hänen tietokoneen käyttö. Mua rassaa, että ukko istuu päivät töissään korjaamassa niitä masiinoita ja myykin vielä työkseen niitä. Kotona sama juttu jatkuu, on aina jotain asennettavaa, netistä etsittävää, pelien pelausta, foorumien kahlausta ja irkkaamista, jos ei muuta keksi. Mä istun sohvalla yksin käpertyneenä viltin alle ja toivon että mies sieltä joskus omin avuin saapuisi kainaloaan tarjoamaan. Yleensä ei tule omin avuin. Pitää pyytää tai tehokkaaksi havaittu keino: alan laulaa all by myself laulua ensin hiljaa ja loppua kohden ääntäkohottaen. Mutta en enää jaksa. Jos mun seura ei työpäivän päätteeksi helpota työstressiä, eikä mieli tee helliä omaa puolisoaan ja vauvamahaa, niin saa mies istua sitten koneensa kanssa. Se vain, että kuinka kauan me Papusen kanssa jaetaan isin huomiota tietokoneesta sitten. Itkin illan ja silmät turposi uskomattomiin mittoihin. Nakkelin tavaroita ja vitutus nousi potenssiin miljoona kun tajusin äijän nukkuvan. Se paskiainen oikeasti nukahti sänkyynsä silloin. Mä herätin sen ja kysyin että maistuuko uni hyvällä omallatunnolla. Mä en kestänyt sitä. Ja samalla laukes tuo megamigreeni.

Mies hoivas mua kyllä yöllä, silitteli hartioita ja pyyteli anteeksi aiheuttamaansa migreeniä. En minä tiedä oliko se nyt hänen syy sitten. Verenpaineet heitti kyllä häränpersettä, taju meinasi karata sängyssä makuullaan. Haluan huomiota mieheltäni ja sanoin että kaksi viikkoa on aikaa tehdä jonkinlainen muutos. En sanonut että mitä siitä seuraa. Siitä seuraa tietokoneen piuhojen katoaminen ja siitä seuraavaksi otan kovemmat otteet käyttöön. Mä haluan että meidän lapsi saa isänsä huomion ilman, että pitää koneelta käydä isää tökkimässä. Ja mä haluan että mäkin saan huomiota ilman että mä pyydän sitä. Mä en jaksa aina mennä pussaamaan toisen niskavilloja ja toistaa miljoona kertaa sanomani, koska youtubesta nyt sattui löytymään Hugh Laurien video, jossa mies laulaa Hey Judea oravaäänellä.

Siivosin eilen ennen miehen kotiutumista. Pesin pyykit, imuroin, pyyhin pölyt, luutusin lattiat ja järjestelin tietokoneromut. Ajattelin että illalla on sitten aikaa olla yhdessä, kun mies tulee puhtaaseen kotiin. On kamalaa katsoa, kuinka toinen ei viihdy vierellä kuin 10 minuuttia ja alkaa levottomasti kävellä huoneesta toiseen ja livahtaa lopulta koneelle sillä verukkeella että pitää lukea sähköposti, mutta se kestääkin kaksi tuntia, kun piti irkata, lukea uudet tietotekniikan uutiset, käydä foorumeillla jne...

Selkä raivostui siivoamisesta taas eilen. Vaikka en kumarrellut ja homma hoitui leppoisasti laulellen Papuselle samalla. Mutta silti se ärtyi. Ja tuo pääkin on ihan turvonneen tuntoinen vielä...