Me esitettiin häistämme simppeli toive: ne pidetään pienenä. Perheet eli vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat mukaan, sekä lähimmät ystävät. Asia ilmaistiin kaikille, jotka kysyivät miten isoista häistä on kyse. Pyyntö lahjoista oli: ei tarvita mitään, mutta jos haluaa muistaa rahaa otetaan vastaan, jotta lapselle voidaan ostaa vaunut, sitteri ja turvakaukalo. Ja nekin hankinnat voidaan tehdä itse.

Nostin opintolainaa ja maksoin molempien visalaskut pois. Rahaa jää reilusti yli, pystytään maksamaan mun kampaaja, hääkukat, tarvittaessa ravintolamaksukin.

Soitin tänään mummolle että onhan hän sopinut mun veljen kanssa kyydistä tänne meille. Veli asuu lähellä mummoa ja he olivat sopineet että veli menee mummolaan yöksi ja yhdessä mummon kanssa tulevat tänne lauantaiaamuna sitten hääpäivänä. Kaikki hyvin tähän asti, helpotuksen huokaus. Kunnes mummo päästää suustaan sen, että on kutsunut sitten vielä siskonsakin sinne, eli isäni tädin. Oh my lord, ei. Kysyin mummolta että miksi ihmeessä hän on selkäni takana jaellut kutsuja ihmisille joita hädin tuskin tunnen? Ja joiden kanssa en ole tekemisissä. Mummo selittää että hän yritti järjestää heidän kauttaan aluksi kyytiä meille. Sanoin että jo kaksi viikkoa sitten ensimmäistä kertaa asiasta puhuttuamme pyysin odottamaan, että hoidan veljeni kanssa kyydityksen mummolle. Mutta silti oli mennyt sopimaan asiasta omin päin. Mä sanoin ei ja pyysin mummoa korjaamaan asian oikein. Ihan siksi näin, että minä en sekaannu asiaan, johon en ole alun perin edes sekaantunutkaan. Me ei haluta miehen kanssa kutsumattomia vieraita ja monista läheisistä rakkaista sukulaisista mies luopui vain sen vuoksi että suku pysyisi kasassa ja pienenä. Mummo suuttui, tietenkin. Ja ilmoitti ettei tule ehkä paikalle. Sanoin että kunnioitan hänen päätöstään, en pakota ketään vastoin tahtoaan tulemaan paikalle. Järki käteen aikuisilla, väkisin en rupea vääntämään ketään. Puhtaasti kaikki on kutsuttu paikalle, jos haluavat tulla ja nopean aikataulun vuoksi olemme kuulleet myös "meillä on muita suunnitelmia"-vastauksen ja hyväksyneet sen.

Soitin isälleni, koska kyseessähän on hänen äitinsä. Isä suuttui minulle. Siksi etten voinut periaatteestani joustaa. Paikalla ei isäni mielestä ole sitten kuulema ketään, kenen kanssa pyöriä. Anteeksi mitä? Kysyin isältäni, että eikö todellakaan, vieraita on lähes 40 ruokailemassa ja isäni ei ole mieheni sukua tavannut edes vielä, siellähän on tupa täynnä väkeä keneen tutustua ja kenelle kertoa omasta elämästään ja vaikka minusta jos ei muuta. Kysyin isältäni, että kait hän nyt tulee paikalle? Kyllä hän tulee tietenkin. Mutta olen jääräpäinen, itsekäs ja taipumaton. Kiitos kyllä, olen sukuuni tullut, tottakai isä.

Ja nämä hormoonit. Mä en kestä. Ne saa mut sanomaan asioista suoraan. Käskemään kunnioittamaan periaatteitani ja toiveitani edes siinä asiassa, että kutsumattomia vieraita ei ole. Ne kertovat suoraan siitä, että heittopussina en suostu olemaan, koska taivuin jo ravintolaan ja alkoholitarjoiluun, jotta kaikki ovat siellä paikalla. Ne hormoonit räyhää täysillä ja ne sanovat lopultakin sen mitä en ole vielä tässä kahdessa kuukaudessa sanonut: Ne ovat meidän häät, me päätämme, kunnioittakaa sitä.

Mutta jotenkin, jotenkin isäkin sai kaivettua muhun rei'än, että enkö oikeasti voi joustaa, olenko mä niin kusipäisen sukuni jatke? Mutta pidin pääni ja periaatteni. Olinpa sitten kuinka kusipää hyvänsä.