Vaikka edelleenkin yöunet ovat sellaisia kymmenen tunnin mittaisia, ne toki eivät ole sitä yhteen putkeen. Herään yöllä unien välissä, vessaan ja närästykseen. Noin yleensä. Nyt unet ovat muuttuneet todella käsittämättömän yksityiskohtaiseksi ja tuntuu että kaikki elämässäni tapahtuvat pienetkin asiat ovat unissani. Sain isäni luota mukaan pussillisen hedelmiä eilen, kun kävimme kylässä ja unissani poimin hedelmiä puista. Vanhat ihmissuhteet kummittelevat unissani, ihmisiä joita en ole miettinyt vuosiin, ne pyörivät taas unissani niin kuin eivät olisi koskaan olleet poissa. Myös valveunet ovat tulleet takaisin. Nämä tarkoittavat minulla siis painajaisia, jossa silmät on auki, näen "hahmoja", huudan paniikissa kunnes havahdun huutooni ja häpeän välittömästi sitä, että kiljun paniikissa miehen peiton alta, että tuo syö minut. Viime yönä sentään huusin "näetkö tuota, se tulee kohti, apua!" En tiedä mikä se oli, mutta se herätti kauhua minussa. Luulin, että vain lapset kärsivät näistä kauhukohtauksista yöllä, mutta niitä löytyy minultakin. Toivottavasti ei ole periytyvää. Närästykset ovat oma lukunsa, renniet pitävät närän loitolla maksimissaan pari tuntia. Limakalvot kurkusta ja ruokatorvesta ovat palaneet aikaa sitten, joten mitään lämmintä ei tarvitse unelmoida edes juominkipuoleen.

Meillähän oli lääkärikäynti eilen. Kaikki kunnossa, rauta-arvot nousseet 130:een, joten lopultakin saan harventaa noiden kroppani tukkivien rautatablettien syömisen. Kyllä, ne veti minut jumiin, eikä varmaan tarvii kertoa sen kummemmin että miten. Merkkejä lähenevästä synnytyksestä ei ole, lääkäri näin sanoi. Normaalia kuulema ensisynnyttäjällä, että homma alkaa oikeasti edetä vasta sitten, kun synnytys käynnistyy. Eli voi olla odotettavissa, että synnytys käynnistyy supistuksilla. Tai sitten hulautan kuukauden vanhaan unelmapunkkaamme litratolkulla lapsivettä yöllä. Terveydenhoitaja tuumasi minulle ennen lääkärintarkastusta että kuspisnäytteestä kävi ilmi että elimistöni on kuiva. Ooh, nekö näkee tuonki siitä kusipurkista?!? Vedenjuonti kun ärsyttää erittäin paljon vatsahappojen runtelemaa kroppaani, joten sen oon jättäny tarkoituksella vähemmälle. Eikä tekisi mieli nestetasapainoa nostaa maidolla... Yök. No, vesipullo tuijottelee minua nyt tuossa vieressä ja juon siitä vähitellen.

Miehen kanssa olen puhunut synnytyksestä ja veikkaan että raukalla alkaa pursuta pian korvista kaikki mitä toivon hänen muistavan sitten, kun synnytys todellakin käynnistyy. Olen kertonut mitä pelkään, mitä en tahdo, mitä toivon ja miten hän voisi oloani helpottaa. Lisäksi olen pyytänyt olemaan jämy ja utelias, jos olen itse tillintallin kivuista tai mistä tahansa. Sen tarkemmin ei olla synnytystä suunniteltu, toki olen rentoutumismenetelmiä kotiin etsinyt netistä, tiedän mitä haluan kivunlievitykseksi jos ne vain on mahdollista saada ja tiedän mitä en halua kivunlievitykseksi (pitäkää petidin- piikkinne!). Pyysin miestä myös rupattelemaan minulle synnytyksessä, että jotenkin pääsisi irti siitä, missä ollaan. Mutta en sitten tiedä jaksanko kuunnella vai vaatiiko synnytys keskittymiseni täydessä hiljaisuudessa.

Sairaalakassi kummittelee unissani myös, en suostu unissa synnyttämään, koska kassi on pakkaamatta. En kyllä oikeastaan voisi sitä edes pakata, osa tavaroista on käytössä siihen asti, kunnes oikeasti pitää lähteä. Ei ole tarkoitus ostaa synnärihiusharjaa ja synnäridödöä esimerkiksi. Mokoma veska, miksi siitä on tehty niin suuri numero, että se on odottajan käsikirjasssakin jo 10 viikkoa ennen laskettua aikaa jopa tulevan isän osiossa, että patistapa vaimosi nyt pakkaamaan se kassi, lähtö voi tulla milloin vaan. Hmph.

No, elämä odotuksen ja synnytyksen jälkeenkin jo häämöttää. Ja ah niin pinnallisin tavoin. Hypistelen ihania vaatteita kaupoissa, katselen ihaillen alkon punaviini valikoimaa (kyllä, häpeilemättä tunnustan, kaipaan niin vietävästi punaviiniä), toivon painokelvotonta paneskelua miehen kanssa, vaatteiden pukemista normaalisti, kuntosalin jumppatunteja... Itsekkäästi siis näin. Sitten toki hetkiä Papusen kanssa, mutta nyt ei ollutkaan kyse siitä. Vaan omasta minusta. Jos siitä on siis rippeitäkään enää synnytyksen jälkeen, etten katoa täydelliseen symbioosiin ja unohda kokonaan mitä olen ja mikä minua kiinnostaa. Toki olen huomannut että arvomaailma heittää häränpersusta ihan lähes päivittäin, joten tämäkin voi olla jo turhaa hapatusta kun pierevä tuhinanenä on täällä. Kysykääpä sitten.