Se olisi sitten neuvolan laskujen mukaan meidän odotusaika täynnä. Tänne päästiin sittenkin, vaikka vakavasti epäilin että tänne joskus päästäisiin. Ettei aika kuluisikaan ollenkaan, muut vaan saavat lapsia. Mutta täällä ollaan. Olo on mainio, mitään merkkejä lapsen halusta tulla maailmaan ei ole. Illalla tuli muutama säännöllinen supistus (väli oli 5 minuuttia) ihan yllättäen, mutta olivat kestoltaan tosi lyhyitä taas, eivätkä kerenneet tuntua kyllä yhtään missään.

Eilen käytiin neuvolassa ja siellä kaikki edelleenkin erinomaisesti. Ei vikaa niin missään. Hemoglobiineja ei katottu, koska arvot oli viimeksi niin hyvät. Ensi perjantaille on varattu aika, saapa nähdä mennäänkö vielä sinne silloin. Silloin soitellaan äitiyspolille ja varataan yliaikais-aika. Ja siellä sit katsotaan että jos kohdunsuu on kypsä ja avautunut, synnytystä aletaan käynnistää. Ja jos ei ole, lähettävät sitten kotiin odottamaan aikoja parempia. Sanoinkin neuvolan tädille että hassua että se menee noin päin. Mieluummin sitä jäisi odottamaan asioiden luonnollista kehittymistä, jos jotain on jo alkanut tapahtua ja ottaisi käynnistyksen siinä tapauksessa jos itsekseen ei ala mitään tapahtua. Minusta se tuntuisi loogiselta ja turvalliselta. Ja saisin näin mahdollisuuden kokea sen että kroppani pystyy siihen ihan itse.

Mutta ainahan kaikki ei mene kuten on suunniteltu. Aluksi olin varma että odotan tyttöä. Olo vaihtui poikaoloksi melko pian ja huomasin kotiin kulkeutuneiden vaatteiden olevan kovasti poikamaisia. Ultrassa vahvistui, että killit kelluu jalkovälissä. Mysteerinen pikkumiehemme ei ole oikein kasvojaan halunnut meille ultrassa näyttää, mutta haarukset kylläkin. Tullut isäänsä, sanoisin :D Ei ainakaan häpeile mitään turhia. Liikkeet alkoivat tuntua 15 raskausviikolla ja ensimmäiset potkut tunsin 18+5 viikolla, joka oli torstai ennen lauantaisia häitämme. Alusta saakka lapsella on ollut selkeä rytmi milloin potkutella ja iltaisin on saatu kymppiuutisten aikaan aina sama iltajumppa. Ensin potkuina, sitten ajan myötä mahasambana ja nyt loppuajasta hiljalleen pyyhkivä jalka ja takapuoli ajelehtii tuossa navan yläpuolella. Pää ei ole laskeutunut vieläkään luisen synnytyskanavan tienoille, joten olo on ihan hyvä, kun painetta virtsarakossa ei ole. Pelottaa tietenkin tuo, että synnytys tosiaan voi olla lähellä, mutta lapsi ei ole laskeutunut niin alas vielä kuin olisi suotavaa. Käyttäisi nyt siis nämä ylimenevät päivät siihen, että matkaisi alaspäin sinne minne pitääkin.

Papusen tuleva kummi tulee käymään tänään. Keitellään kahvia ja syödään aivan järkyttäviä piparkakkuja. Älkää ostako pirkan piparkakkuja ikinä. Aluksi ne eivät maistu suussa miltään, sillä niissä ei ole rasvaa juuri ollenkaan. Mutta kun mutustaa vähän aikaa, suussa räjähtää sellainen piparkakkumausteiden kavalkaadi, ettei se korvennus häviä kurkusta edes lasillisella mehua. Ja jälkimaku pysyy, pitkään. Hehee.

Suunnitelmissa olisi vielä illasta käydä apteekissa, ostaa rintapumppu ja miehen stressi-ihottumaan kortisonivoidetta. Raukalle pukkaa aina ihottuman, kun on liikaa töitä tai muuten vaan hermot kireällä. Tänään on myös saunavuoro, joten eiköhän me taas löylytellä tänäänkin. Huomiselle ei ole mitään suunnitelmia, katsellaan nyt päivä kerrallaan. Maanantaita odotan jo kovasti, että pääsen antamaan miehelle lahjoja.

Uskoisin, että blogini vaikenee näin joulunpyhien ajaksi. Mutta jos lähtö tulee, ilmoitan siitä tänne vaikka sitten tökerösti: lähden synnyttämään. Mutta jos on ihan hiljaista, niin kaikille tahdon jo nyt toivotta Rauhallista ja Ihanaa joulua!