Tähän asti piti tulla, olen siitä nyt ihan varma. Että lopullinen kypsyysaste voidaan saavuttaa, kun tajuaa vielä muutaman asian, joka on kytenyt päässä, arveluttanut ja pelottanut. Hyvä näin, että menikin aikaa, sain aikaa miettiä, pelätä ja saada jopa vastauksia. Ei siihen riittänyt 40 viikkoa, kun vastaus kysymykseeni tuli eilen. En edes tiennyt kysymystä, ennen kuin olin sen messengeriin taiteillut häpeillen ja lapsen saanut ystäväni vastasi. Ja se helpotti, avasi mielen kaikki sulkeutuneet ovet ja kun kerroin siitä miehelle, hän sai rauhan ja minäkin tiesin, miksi välillä ahdistaa. Aloittaisinko alusta?

Naisen vartalo on suunniteltu tähän tehtävään. Kantamaan lasta sisällään, synnyttämään ja ruokkimaan se. Tämähän opetetaan biologian tunnilla jo ja sehän on sitten asia pihvi, mitäpä siitä sen enempää keskustelemaan. Irrallaan tästä on sitten se seikka, että vartalot ihmisillä ovat seksuaalisia ja eroottisia välineitä itsensä, tunteiden ja seksuaalisuuden ilmaisemiselle. Ja kun se lähtee muuttumaan, muutos menee kohti vain sitä vääjäämätöntä seikkaa, että tähän sinut on luotu, pystyt kyllä tähän. Mutta unohdin jotain. Sen, että siellä taustalla olen minä, tunteiden kanssa, seksuaalinen olento, joka koki erotiikan kaikilla niillä vartalon osilla, joilla nyt on uusi merkitys. Aika hämmentävää. Yritän selittää järjenjuoksuani vähän tarkemmin. Ei tämä varmasti kaikille näin suurta pohdiskelua ole merkinnyt, joillekin se tulee luonnostaan.

Jalat on aikanaan kannattaneet minua, silloin joskus 16 kiloa sitten. Ne oli hoikat ja pienet, nilkat ja varpaatkin sirot. Nyt jalat muistuttaa hobitin jalkoja, littanat, levinneet ja turvoksissa koko ajan. Kipeätkin tietenkin välillä. Eipä kävisi mielessäkään antaa miehen suukotella nilkan luita tai varpaita enää. Pohkeita pakottaa nestehukka, joka tuntuu iskevän vaikka joisi kuinka paljon vettä. Lantio oli ennen kaari ennen vyötäröä. Nyt se on levinnyt kivuliaasti valmistaen minut synnyttämään lapseni alakautta. Häpyliitos on arka ja tiskialtaan reunaan ei paljon nojailla. Jos pylly oli ennen kimmoisa persikka, se ei kyllä ole sitä enää. Lemmenkahvoissa on muutama pieni raskausarpi. Vatsa oli ennen litteä, siinä oli navassa koru. Ja nyt se on kuin jalkapallon olisin niellyt, pallo. Läpi vatsan kulkee ruskea viiva ja napakorun arpi tummeni rumaksi ruskeaksi läikäksi. Sitten on rinnat. Nehän nyt on tähän asti ollut lähinnä miehen ilo, puristeltavissa ja pussailtavissa. Ja sitten ne paisuu, ovat kipeät ja nännit suurenee, laajenee ja tummenee ruskeaksi. Kaukana on ne pinkeät ihanan pinkit pienet nännit, jotka jotenkin harmaasti muistan olleen joskus. Ja tuo rauhanen pitäisi tunkea pian pienen viattoman ihmisen suuhun. Tähän ajatus tyssäsi.

Haluan imettää ja puhuin tästä ystävälleni. Hän sanoi sitten: pian et ajattele niitä eroottisena asiana, pian ne ovat vain ruokkimet. Ja niinhän se on. Raskausaikana kaikki on muuttunut, jokainen vartalon osa on saanut uuden merkityksen. Onko sitten kumma että sitä aristelee? Jännittää ja pelkää paljastaa? Ja onko kumma, ettei mies tiedä mitä päässäni liikkuu, kun en itsekään tiedosta jääneeni sellaisen muutosjyrän alle, ettei siitä ole osannut tähän asti edes puhua. Ja se on muuten sitten tosi; yritäppä koskettaa niitä kaikkia kohtia samanlailla kuin ennen.

Vatsaa pystyi suutelemaan, nuolemaan ja sen päällä makaamaan ennen. Nyt mies väistelee kumpua, nuoleskelu nyt tuntuisi hassulta, onhan siellä meidän jälkikasvu. Ja mahan päällä oleskeluun vastataan nopeasti kyllä potkuilla sisältä päin, mene pois siitä loikoilemasta. Rintojen puristelu herauttaa muutaman rasvaisen maitotipan nännin päähän ja takapuolen puristelu nyt herättää epätoivon ja pyynnön jättää mun läskit rauhaan. Mutta tiedättekö mitä? Ei se mies meitä noin näe. Hänelle minulla on edelleen kaikki ne eroottiset alueet, joita ennen koskemalla sytyin, nautin ja halusin kaikkea. Mutta nyt kun olen pelonsekainen, paniikissa ja tietoinen siitä mitä saattaa tapahtua jos tuohon kosket väärin, samanlailla, erilailla tai miten vain. Ahdistavaa, mutta niin helpottavaa. Ymmärrän itseäni, ymmärrän miestäni. Menen muutoksessa päivittäin eteenpäin, valmistaudun äidiksi. Mutta tiedättekö, en tahtoisi hukata naiseuttani, eroottisuuttani ja tahtoisin edelleen nähdä oman vartaloni hyväiltävänä.

En halua pelkästään olla ruokkimakone, synnytyskanava, kantaja ja äiti. Haluan olla nainen, jolla on vielä kuitenkin rinnat, alapää, pylly ja jalat joita silittää. Ja vyötärö jonka ympärille kiertää kädet. Ja niin että voin halata miestä painautumalla ihan kiinni häneen, ettei tarvitsisi jomman kumman olla takamus pitkällä ja varoa mahan liiskautumista.

Tähän asti oli oikeasti hyvä tulla. Ymmärsin taas jotain, opin jotain suurta ja uutta.