Palataan pikkujoulutunnelmista arkeen taas. Aamu alkoi ankeasti nivelten järkyttävällä kolotuksella, turvotushan se sieltä herkuttelun seuraukseksi paukahti kylään. Aika ei-toivottu vieras onpi tuo ja se näkyi neuvolan puntarilla. Viimeksi painoa oli tippunu melkein kilo, nyt sitä oli tullut takaisin korkojen kera toista kiloa. Nyt turvotukseenkin otettiin ekaa kertaa kantaa, kun näytin jalkoja. Kasvoista en näytä kuulema pöhöttyneeltä, mitä kyllä hieman epäilen, sen verran kiristää poskia.

Kaikki hyvin ja mallillaan, rautaa pitää taas alkaa syömään, oli tippunut hemoglobiinit aika rajusti viime viikosta. Pirhana, ajattelin jo että selviäisin synnytykseen asti ilman rautaa. Verenpaineet oli varmaan alimmillaan ikinä, mutta olenki tosi väsy ja rentoutunut. Vauvakin on laskeutunut lähtökuoppiin, mikä sai mieheni menemään ihan raiteiltaan. Näytti ettei housuissaan pysy, kun innostui niin kovin ajatuksesta saada mahdollisesti piankin jälkikasvu maailmaan. Mutta odotellaan, odotellaan. Onneksi kassi on nyt pakattu. Vauvan pää kyllä tuntuu tosi alhaalla ja onpa tuota pissalla saanut juostakin sitten. Kivuliaita supistuksia ei ole näkynyt. Mietinkin että olisikohan ne synnytysunen aikaiset supistukset tässä (jotka sen kassin pakkaukseenki ajoivat) olleet vauvan laskeutumista, sillä viikko sitten vauva ei ollut näin alhaalla.

Mutta eilisestä. Ruoka oli erinomaista, ystävämme ihania ja tunnelma kynttilänvalossa läheinen. Katselimme arvostellen linnan juhlat, söimme itsemme palloiksi ja nautimme elämästä vain. Uni maistui viime yönä todella hyvin, vieläkin tuntuu että voisin vain nukkua. Ehkä lähdenkin tästä viltin alle muutamaksi hetkeksi (lue: muutamaksi tunniksi) nukkumaan.

Huomenna kylään meille tulee minun veli puolisonsa kanssa, äitini puolisonsa kanssa. Sunnuntaina sitten miehen koko perhe tulee käymään ja mennään ravintolaan syömään. Toivon kovasti, että vauva pysyy mahassa vielä viikonlopun yli, en tahtoisi lähteä nyt mihinkään, kun vieraita tulee pitkästä aikaa. On niin mukava saada sosiaalisen elämän syrjästä kiinni, on tullut oltua niin paljon yksin. Kertakaikkiaan nautin vain elämästäni tällä hetkellä, on ihanaa olla olemassa. Imelää, eikös? :D