Terkkaria tunnollisesti kuunnelleena ollaan miehen kanssa koluttu kotimme lähiseutuja kävellen ja samoillen välillä kävelyteillä ja poikettu välillä poluillekin. Puolesta tunnista puoleentoista on kestänyt lenkit, ollaan menty tuuleen, tuiskuun ja pakkaseenkin. Hyvä olo lenkin jälkeen tulee ja se on ollu ihan hyvä. Eilen sitten mies lähti töihin ja minä jäin kotiin. Puolelta päivin tunsin pistävää kipua alakerrassa, jossain kohdunsuulla. Se jatkui ja vauva tuntui puskevan itseään alaspäin. Satunnaisia erittäin lyhytkestoisia (15 sekuntia) supistuksia tuli silloin tällöin ja kävelin asunnossa edestakaisin. Varmasti olisin näyttänyt kummalliselta, koska välillä seisoin leveässä haara-asennossa olkkarissa ja heiluttelin lantiota puolelta toiselle. Helpotti tuo nimittäin sitä vihlovaa kipua. Kivut menivät ohi, kun istuin jumppapallon päällä vähän aikaa. Luin kirjaa ja sen jälkeen mua alkoi väsyttää ihan tuhottomasti. Otin parin tunnin päikkärit.

Päiväunien jälkeen laittelin ruokaa ja kun ruoka oli valmis puoli viiden aikaan ja mieskin kotona, ruokapöydässä kivut alkoivat uudestaan. Huokailin ja hengittelin siinä pottumuusiannokseni edessä ja mies vähän pitkillä katseli minua. Ei ne ole supistuksia, mua sattuu värkkiin. Ja sitä jatkui ja jatkui. Kaksi tuntia niitä vihlontoja kuuntelin, puin päälle vaatteet ja sanoin ukolle että nyt lähetään ulos, mä en jaksa näitä paikallani istuessa. Käytiin kävelee puolen tunnin lenkki ja haettiin samalla maitoa ja leipää kaupasta. Välillä piti pysähtyä, kun vihloi niin lujaa kohdunkaulalle ja pelkäsin että kusen alleni.

Lenkin jälkeen meillä olikin saunavuoro ja käytiin saunassa. Löylyttelin ihan kunnolla ja se rentoutti mukavasti. Ei sattunut mihinkään, eikä supistellut. Saunan jälkeen kivut tuli takaisin ja samalla myös maha tuntui jotenki kiertelevän. Vessaan kiireellä ja sain pitää vatsasta kiinni, kun kävi niin kipeää. Eipä voi sanoa että kärsisin ummetuksesta... Tuon jälkeen alkoi epäsäännölliset supistukset, välillä vartin välein, välillä 10 minuutin. Kestoltaan pitkiä ja kivuliaita.

Puoleen yöhön mennessä vihlovat kivut laantuivat ja halusin nukkumaan. Mies nukahti kuin saunalyhty ja mulla alkoi samantien supistukset. Ne tuntui todella voimakkaana, tuli hiki ja jotenki tuntui että vauva työntyy niillä alaspäin. Tuntui persauksissa, lantiossa ja värkissä asti kaikki ja kävi kipeetä. Mietin että herätänkö ukon, että pitäiskö soittaa synnärille. Mutta ah autuus, mun taju karkas ja karkasin untenmaille salamana. Heräsin kuudelta aamulla, paikat hellänä ja tuntui kuin ei ois ikuisuuksiin saanut unta. Kaukana levänneestä olo. Painuin pehkuihin ja heräsin yhdeksän jälkeen.

Tänään on tullu satunnaisia kivuttomia supistuksia ja muutama vihlaisu tuntunut tuolla alakerrassa. Käytiin kävelylläki melkein tunti ja tuossa supistikin ihan mukavasti. Mutta ei säännöllisyyttä, ei kipua, ei mitään. Oon vaan kuoleman väsynyt. Mietinkin pieniä nokosia... Ja kun on tämä nuhakin nyt päällä, ei ole kivaa. Itse olen tähän mennessä ollut kovin odottavalla kannalla, uskonut että mitään ei mulle tapahdu ikuisuuksiin ja nyt tuli tietenkin olo, että vau, jokohan kohta. Ja kuinka se yhden tuollaisen kerran jälkeen turhauttaa, kun ei tänään tapahdukaan mitään. No, mennään hetki kerrallaan, pakkohan se on.