Jotain tapahtuu, vähitellen, hiljaa ehkä. Mutta tapahtuu kuitenkin ja se lohduttaa kovasti, että minun kroppani sittenkin tietää mitä sen tulee tehdä. Eilispäivän supisteli koko päivän säännöllisesti, mutta ei kipeästi. No, silläkään ei ole väliä, kuhan supistelee. Tiedän että jotain tapahtuu. Tapahtuuko tänään vaiko sitten tammikuun viides päivä viimeistään, ei ole mitään väliä. Tuntuu hyvältä, päivä kerrallaan mennään ja katsellaan tunti kerrallaan. Mies on kotona, hermona raukka. Heräsi joka kerta viime yönä, kun heräsin vessaan pissalle ja kysyi että supistaako. En sanonut että supistaa, eihän se olisi nukkunut silmällistäkään. Sanoin että en tiedä, olen nukkunut. Ja nukuinkin, ihan hyvin. Mutta supisti unissa, tunsin sen uniini. Ja herätessäkin maha oli kovana.

Olisi ehkä ihan hyvä päivä synnyttää, mutta saa Papunen itse päättää milloin on hyvä päivä. Aamu on alkanut parilla napakalla supistuksella, vatsan tyhjenemisellä (supistukset on saanut tämän aikaan eilen ja tänään) ja kohdunkaulan kipuilulla. Istun pyjamassa jumppapallon päällä, juon kahvia, selailen blogeja ja odotan riisipuuron valmistumista. Oi, mitä herkkua. Mies keittelee puuroa minulle.

Olo on rauhallinen, seesteinen. Ylihuomenna on sitten se suuri päivä, ground zero, d-day, laskettuaika, nolla-asema. Mutta mistäs minä tiedän päästäänkö sinne asti vai mennäänkö komeasti yli. Joulun ajan voisin kuitenkin olla lomalla koko raskaustouhusta, käydä isän luona syömässä ja katsomassa pikkusiskoni jouluriemua. Ja pelätä koko ajan että meneekö lapsivesi isin uudelle parketille tai kalliille nahkasohvalle. Jotain jännää aikuistenkin jouluun ;)

Mulla ei ole suurempia kipuja, olen energinen. Lonkkiin ei ole koskenut pitkään aikaan, mutta lantion sisällä tuntuu painava pieni sianporsimo. Ihan kuin säkillinen tiiliä olisi laskettu lantioluitteni päälle. Miehen kainalossa on hyvä olla ja toisaalta on hassua että rauhoittelen miestäni miettimään muita asioita. Mies on kainalossani, silitän ja sanon että mennään hetki kerrallaan. Ei tässä hätäily auta, pitää katsoa mihin kehittyy tilanne. Voi olla että kehittyy, voi olla että loppuu. Yhdessä jaksetaan paremmin, myös pettymykset. Ja onhan tämä viimeisiä hetkiä aivan kahden kesken.

Nämä olot valmentavat synnytykseen. Nyt tuntuu että alan olla valmis. Odotan jo pienen ilmaantumista, odotan synnytystä. En epäile omaa kestämistäni, tiedän että selviän. Yhdessä selvitään. Tuli mitä tuli.