Tämä nyt jokseenkin alkoi tuossa lauantai-iltana, ehkä jopa aiemmin. Mutta pistin sen merkille siksi, että se oli vallan kummallista. Olimme siis saunavuorollomme ja olimme unohtaneet saunakasseistamme laudeliinat. Ei hätää, pyyhe kyllä ajaa asiansa kerran. Mutta miksi oi miksi minä räjähdin siitä. Huusin kurkku suorana, mökötin ja kiukustuin että saunakasseistamme puuttuu ne ankean harmaat pellavaisen tapaiset laudeliinat. Mies levitti oman pyyhkeensä lauteille ja minä mökötin hetken.

Margariini loppui eilen aamulla, kun mies söi paahtoleipiä aamupalaksi. Hän unohti sanoa siitä, kun matkasimme ystävämme luo ja näinpä kaupassa käynti unohtui. Sain itkupotkuraivarin siitä, kuinka sika ja ahne mieheni on, kun vetelee kitusiinsa margariinirasian jämät eikä muista kertoa asiasta minulle. Keittiössä lenteli tavarat ja vannoin etten koskaan ikinä enää puhu kenellekään, koska kaikkien naama on vaan käsittämättömän vittumainen, enkä jaksa katsoa, kuunnella enkä puhua. Istuin sohvalle ja aloin laukomaan suustani sammakoita: etkö voisi poistua näköpiiristäni, pilaat huoneilman? Voisinko ees hetken olla yksin tässä kämpässä, mä en jaksa. Mene kauppaan, mene pois.

Ja sitten; anteeksi, anteeksi, anteeksi. Minä en tarkoita oikeasti tätä. En halua sanoa mitään näin ilkeää, en tarkoita sitä, mikä helvetti mua vaivaa? Mä oikeasti en ole näistä asioista vihainen. Sitten; itku ja masennus ja hiljaisuus. Mies halasi ja sanoi rakastavansa, lähti kauppaan ja tuijotin seiniä. Siis mikä helvetti mua vaivaa????

Kaivoin vau-kirjan esille. Isä osioissa sanottiin, että naisen keho aloittaa endorfiinin tuotannon synnytykseen valmistautuessa ja normaalia on että hormoonit taas alkavat heittää aiheuttaen ärtymystä ja mielialan muutoksia. Voi hyvänen aika, taasko??? Miksi oi miksi. Mä en millään tahtois olla kireä kuin viulunkieli, en äksyillä. Mieluiten kerätä voimia. Nyt menee voimat, kun ensin räjähtää, katuu, naurattaa, itkettää ja sama alusta.

Ei sillä, mies kyllä ymmärtää. Mutta minua hävettää sydänjuuria myöten.