Pitkä matka takana, pienen pieni harppaus vielä. Kohta lähdetään hakemaan Papunen kotiin :) Ihmeen rauhallinen olo, ei jännitä, ei pelota eikä ahdista. Olo on iloinen, liikuttunut ja odottavainen. Nukuin reilut 6 tuntia viime yönä ihan kunnollista unta. Yöllä vessakäynneillä meni lisää lapsivettä, tuli vertakin ja kaikkea muuta erittäin epämääräistä. Supisteluita on, mutta ei kipeitä.

Synnytystä ei käynnistetty eilen sen takia, että oli pyhäpäivä. Lisäksi lääkäri höpötti jotain resursseista ja siitä että synnytyssairaalamme mieluiten välttäisi käynnistystä mahdollisimman pitkälle ja oletettiin että vauva lähtis tulee itsestään, ku sisätutkimuksissa tuli verta eilen ja lapsivettäkin meni. Mutta ei, pieni miehemme tuntuu olevan sitkasta sakkia ;) Kovasti jumppaili mahassa vielä eilen, vaikka vatsa on kutistunut ainakin kolmasosan vesien lorahtelun jälkeen.

Aamulla mietin, että tässä se nyt on, kahdenkeskinen taipaleemme on nyt ohi ja pian olemme hieman isompi perhe. Herätin miehen aamupalan teon jälkeen laulamalla paljon onnea vaan laulun vauvalle :D Miestä nauratti. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pystyin kiipeämään miehen päälle ja halaamaan toista ihan liki (kiitos kadonneen vatsani :D).

Nyt kaikki pistää varpaatkin ristiin, että kaikki menisi hienosti ja että Itu Papunen viimeinkin näkisi päivänvalon. Kovasti ollaan jo odotettu ja pelätty ja jännitetty. Tervetuloa rakas lapsi :)